Voimakastahtoinen pikkumies, onko muilla kokemusta?
Onko kellään muulla kokemusta yhtä voimakastahtoisesta pikkukaverista kuin meillä..??Eli poikamme on nyt 1v. ja on jo pitemmän aikaa vaikuttanut tosi voimakastahtoiselta. Esim. hermostuessaan tai huomiota hakiessaan hän alkaa hakata päätään syöttötuoliin, lattiaan tai sänkyynsä. Hän myös puree ja kynsii toisia. Puhuin neuvolassa asiasta ja terveydenhoitaja kehoitti ottamaan yhteyttä lapsipsykologiin. Olen aika huolissani. Olisi kiva tietää onko kellään muulla kokemusta vastaavasta?
Kommentit (4)
Meillä on nyt 2,5-vuotias poika. Hän on luonteeltaan tavallaan aika rauhallinen ja keskittyy (ainakin nykyisin) hyvin leikkeihinsä. Mutta tuon tuosta tuskastuu sitten, kun asiat ei esim. leikkiessä mee niin kuin hän haluais: hermostuu sitten ja heittelee leluja ja itkee kiukkuaan. Saattaa sitten pyrkiä syliin rauhoittumaan ja kohta taas rauhottuu ja keskittyy leikkeihinsä. Uhmaitkuja on päivittäin, mikä lienee aika normaalia tämän ikäiselle. Kotona on edelleen, eli hoidossaolo kokemusta ei ole. Mutta vieraiden läsnäollessa on yleensä hyvinkin tasaisen oloinen, kunnes tutustuttuaan enemmän leikkikavereihin villiintyy juoksemaan ja tönimään. Tällaista siis nykyään.
Noin 8-10 kk iästä noin 1,5-vuotiaaksi poika puri meitä vanhempia. Pureminen tapahtui turhautuessa, riehaantuessa (hyvällä tuulella), aivan yllättäenkin. Oli aika hankalaa, kun tottakai lasta halusi pitää sylissä, mutta aivan yllättäen saattoi purra ja itsestä tuli aika säikky, kun yritin ennakoidaa puremista ja siirtä huomiota toisaalle ajoissa. Joskus pureminen liittyi varmasti myös hampaiden puhkeamiseen. Sitten pureminen jäi lähes kokonaan pois ja se vaihtui pään hakkaamiseksi ja tavaroiden heittämiseksi. Pään hakkaamien liittyi lähinnä turhautumiseen: leikki ei suju haluamallaan tavalla (ei osaa tehdä jotain juttua leikissä niinkuin haluaisi, palikkatorni kaatuu tmv.). Pään hakkaamisen jälkeen pyrkii aina syliin. Tuntui välillä, että pään hakkaamisesta tuli sellainen huomionhakutapa. Jos ei vaikka saanut jotain, mitä halusi, tai jos jostain jouduttiin kieltämään/ottamaan pois, niin johan päätä taas hakattiin. Välillä hirvitti, miltä tuo kohtaus mahtoi kuulostaa naapureista, kerrostalossa kun asutaan, mahtoi kuulostaa lapsen pahoinpitelyltä..
Kun puhe alkoi luistaa 2-vuotiaana, jäi pään hakkaaminen hetkessä pois. Puremista ei enää niin ollutkaan enää tuossa vaiheessa. Myös kaikki hampaat olivat puhjenneet tuohon mennessä, että siinä mielessäkin oli helpompaa. Vieläkin toki kiukustuu ja huutaa ja hyppii jne, mutta noita rajuja päänhakkaamisia ei enää onneksi ole.
Mieheni (=pojan isä) on luonteeltaan hyvin saman kaltainen ja olen ajatellut pojan vain perineen hänen geeninsä. Mies on välillä hyvin hermoherkkä eikä oikein osaa hillitä itseään aina kotioloissa. Joskus lentelee jopa tavaratkin, mutta väkivaltainen ei onneksi ole. Toisaalta hän on hyvin sitkeä puurtaja yksityisyrittäjänä ja saa paljon aikaan. Varmaan vieraampien silmissä näyttää myös ihan tasaiselta ja tasapainoiselta ihmiseltä. Mutta läheisten keskuudessa on kyllä aika arvaamatonkin.
Olen lukenut jostain, että puremista voi esiintyä paljonkin tuossa vuoden ikäisenä ja vähän sen molemmin puolin. Ja että se ei ole kovin tarkoituksellista vaan sellaista " tarvetta" , vaikka toki ehdottoman kiellettyä. Sitä pitäisi aina pitää kiellettynä, mutta sitä voi olla vaikea kokonaan saada pois muuta kuin ajan kanssa. Pään hakkaamistakin olen kuullut olevan muillakin, vaikka ei kait se hirmu tavallista ole. Ollaan mainittu asiasta neuvolassa, jossa ei oltu kuitenkaan kovinkaan huolissaan. Ehkäpä mekään emme asiasta kovin huolissaan puhuttu, kun ajattelin sen vain kuuluvan pojan luonteeseen.
En tiedä, pitäisikö siitä olla huolissaan vai ei. Itse emme ole olleet kovin huolissamme. Ehkä pitäisi. Toisaalta eihän psykoligilla käymisestä varmasti haittaakaan olisi, vaikka itse emme ole niin tehneetkään.
Meillä tyttö ei ole purrut muita kuin minua, mutta silloin kun on purrut, on tehnyt sen tahallaan ja tarkoituksella.
Ja vielä: tyttöä seurattiin ekan vuoden ajan normaalia tiuhemmin (neuvolassa & sairaalassa), kun oli syntynyt ennenaikaisesti, mutta ei psykologia missään vaiheessa otettu puheeksi.
Lapsipsykologin puheille neuvominen ei todellakaan tarkoita että jotain olisi vialla, sitä on ihan turha pelätä! Psykologi voi arvioida, onko kyseessä ihan normaalia 1-vuotiaan käytöstä ja mistä se voi johtua. Hän voi myös antaa hyviä toimintaohjeita vanhemmille. Kannattaa käydä!
terveisin 1½-vuotiaan temperamenttisen pojan sekä 3-vuotiaan tahtotytön äiti
Vaikea sanoa lasta tuntematta ja tietämättä, kuinka usein hermo menee. Esikoistyttömme harrasti jo alta 1-vuotiaana mm. pään hakkaamista lattiaan. Minua hän myös puri, isäänsä ei. Raivokohtauksissa tavarat lensivät eikä tyttöä voinut ottaa syliin rauhoittumaan ennen kuin hän itse sitä tuli pyytämään. Puheen kehittyessä raivaritkin lientyivät.