¤¤¤^^^^^¤¤¤ Haahujen joulukuu ¤¤¤^^^^^¤¤¤

Enpä vain tiedä kuinka kauan täälläkään anää saan olla ei hirveän hyvää luvannut eilen neuvola lääkäri :( Se lekuri oli muutenkin ihan ääliö ja höpisi vain siitä että voi olla että kesken menee.. Mutta nyt meillä on sitten uusi aika Väestöliitolla ultraan 15 päivä että siihen asti saamme tätä jännätä. Mutta en voi olla niin sokea että eilen näin meidän murulla siellä ihan selvän sykkeen, ja vielä moneen kertaan!! Mutta tämä lekuri ei puhunut siitä mitään. Höpisi vain että se on liian pieni :( Sitten kun aloin tutkimaan että mitä viikkoja 6.8mm alkio vastaa niin se vastaa mielestäni just sitä mitän olen laskanut että oletetun ovulaation mukaan viikkoja eli melkein rv 7. En oikein tiedä mihin uskoa.. Oireet ovat edelleenkin tosi kovat, että oksu meinaa lentää joka käänteessä enkä saa oikein syötyä mitään, ja tisseihin ei voi koskea lainkaan, niin kipeät ne ovat. Ja aina kun mulla on alkio hiipunut niin oireet on loppuneet kuin seinään, eli jotenkin uskon että raskaana edelleenkin ollaan.



No mutta tulkaahan kaikki kertomaan kuulumisia :)



Hermione eikä tietoa Onnimurun rv:stä

Katos, en huomannut tätä pinoa! Kiva, että tämmöinen on.



Voi olipa tyhmä lääkäri. Toivottavasti kaikki käy hyvin. Onneksi 15 päivä on lopulta aika pian.



Sain eilen haamun, ja haluan uskoa, että se on plussa. :D En tiedä, se on kyllä tosi hento, ja mua jännittää onko se tottakaan. Kyllä se näkyy, oikeassa kohdassa, ja hyvässä valossa. Nyt on kp 28/28-35, niin eipä se välttis järin näkyiskään. Ei ole enempää testejä, niin en voi kokeilla uudestaan. Kauhee epävarmuus iskee. Viimeksi oli kyllä sama juttu, se näkyi vain mun silmiin ekana.



Huoh, sanokaa mitä teen. Testi oli mammaksin liuska.



virva, kp 28/28-35 tai rv 4+0

Onnittelut haamusta! Eiköhän se siitä vahvistu :)

Meinasin unohtaa avata uuden pinon kun oli vähän turhan jännittävä alkuviikko. Marraskuun pino vähän kerkesi tipahtamaan taas. Täällä o-puolella on niin vilkas tahti että pinot nopeasti tipahtaa jo seuraaville sivuille ;)

Kävin heti lueskelemassa sun ultra uutiset tuolta tonskien sivulta, ja olet ollut kyllä mielessä koko ajan! Heti tuli mullekin mieleen nuo sinun myöhäiset ovulaatiotuntemukset ja se, että syke siellä oli kuitenkin ja tosiaan ihan nähtävä alkio. Toivottavasti saatte ansaitsemaanne kohtelua väestöklinikalla ja kaikki sujuu hyvin. Olen edelleen sitä mieltä, että TAYSissa synnytellään sitten viereisissä saleissa heinäkuussa! (eikös sieltäpäinkin TAYSiin tulla) Paljon nyt tsempityksiä sinne! Niin ja kiitos pinosta! En ole sitäkään saanut aikaiseksi!



Tervetuloa tälle puolelle Virvaliekki! Ihanaa aina saada uusia plussauutisia tännekin palstalle!



Meillä tyttö nuhan ja pienen mahapöpön kourissa ja vie kyllä mehut äidistäkin ihan täysin. En vieny sitä hoitoon tänään ja jätin pakollisia koulujuttuja hamaan tulevaisuuteen korvattavaksi, mutta kyllä sitä onkin nyt puhki! Rasitan kaikkia läheisiäni olemalla varma siitä, että kaikki menee pieleen taas. Koko raskautta ei saa pian miehelle sanoakaan. mutta sitten ennen joulua sitä kuulee onko toivoa vai ei!



Toivorikasta joulunaikaa kaikille!



Myy ja Ippolit 8+6

mennään punnertamaan jos sinne asti päästään, ja vierekkäisiin huoneisiin tietenkin ;) Nyt hirvittää vain pidempi matka lähteä sinne. Viimeksi matkaa tuli vain n. 3 km, ja sekin oli ihan tuskaa... Seuraavaksi mennään n. 40 km..

Mä oon nyt vain yrittänyt olla miettimättä tuota ultraa liikoja. Kun se niin hämäräksi koko homma jäi.. Mies kanssa uskoo ihan täysin että meidän muru siellä elää ja kasvaa :)

Siis edelleen mukana ollaan. Oireet on muutoin selvästi km-raskautta vähäisemmät, tosin flunssa (joilla oireilla mulla on aina raskaudet alkaneet) on nyt astetta pahempi. Viluttaa koko ajan. Ja sitten on huomattava ero km-raskauteen: rinnat. Ne on nyt paisuneet aivan valtaviksi. Mieskin aivan ihmetteli ;) Hiukan aristelee, ilman liivejä olo on tuskaa.



Ja sitten toinen outo juttu on, että heti plussasta alkaen km-raskaudesta tuttujen vihlomisten tilalla on ollut menkkamaista, vähän niin kuin minisupistuksia, tuntuu selänkin puolella ja voimakkaana säteilee jalkoihin asti. Niitä tulee enimmäkseen levossa, juuri ennen nukahtamista ja monesti autolla ajaessa tai syömisen jälkeen ja niihin liittyy oksettava olo. Välillä niitä tulee närästyksen kanssa, kun vatsa tyhjenee. Olen välillä aivan varma, että kohta alkaa vuoto... Ja eka viikko plussasta valkovuoto oli niin runsasta, että olin koko ajan varma, että vuoto alkaa just! Tässä kuitenkin ollaan.. Viikoista ei tietoa..



- Elviriina (ehkäpä jotain rv 5-6)

Mun haamu ei oo vahvempi, että taka-alaudun. Harmi. Onnea odotukseen!

Mutta ei menetetä ennen toivoa kun täti on tullut, eikös niin.



Elviriina. Hienoa että sinäkin olet vielä mukana. Tiedän kuinka ärsyttävää on kun rv:t on vielä hakusessa...



Nyt ruokkimaan esikois ipanaa :)

Älä vielä heitä toivoasi nurkkaan!!! Itse koin aivan samanlaisen neuvolalääkärissä käynnin alkuraskaudessani, lääkäri vain höpisi, että ei tämä kyllä ihan siltä näytä miltä pitäisi... Ja sai tietty mulle aikaiseksi mielettömän paniikin. Kaksi viikkoa tästä oli lasketunajan kontrolli sairaalalla ja siellä se pikkuinen oli ja vastasi täysin viikkoja. Jotkut lääkärit ovat kertakaikkiaan aivan ääliöitä ja valitsevat sanansa huonosti. Uskon kovasti, että kaikki on kohdallasi hyvin kun pääset seuraavan ultraan!



Miina rv 30+6 (jo!!!)

Kävin tiistaina ultrassa yksityisellä ja syke näkyi hienosti. Olin tosi yllättynyt, kun olin ihan varma, ettei siellä ole mitään, kun on koko ajan tuntunut siltä, että jokin on pielessä. Sikiö oli vain aika alhaalla, samoin se toinen tyhjä pussi. Illalla tuli sitten kupillisen verran vertaq ja hyytymiä, joten päätin, että uudelleen ultraan makso mitä makso. Sama paikka, eri lääkäri. Se sanoi heti, että tää ei ole oikeassa paikassa, vaan kohdunkaulankanavassa ja pisti mut heti sairaalaan. Polilla ultrattiin uudelleen ja sama diagnoosi, ei muuta kuin suoraan osastolle, jossa päätettiin pistää mut röngeniin, jotta laittavat mulle katetrit reisivaltimoihin siltä varalta, että massiivinen verenvuoto alkaa ja saadaan se tukittua, ettei tarvi poistaa kohtua. Yö meni tuskaisesti, kun ei saanut liikkua, olla vaan selällään. Pelkäsin, että kuolen, mua varten oli kuulema varattu vertakin valmiiksi leikkuriin 6 yksikköä. Seuraavana päivän ultrattiin taas ja sama diagnoosi. Annettiin vaihtoehdot, joko kaavitaan ja otetaan se pieni riski, että alkaa vuotaa ja joudutaan poistaan kohtu tai aloitetaan solumyrkyt ja kuivatetaan sikiö niillä (kesto viikoista kuukausiin). Valitsin ensimmäisen, sillä en ole enää yhtään varma, että uskallan yrittää enää raskautua tän jälkeen. Radiologi ruiskutti katetrien kautta suoniin jotain kiteitä, jotka jähmetty ja tukki ne pääsuonet kohtuun. Oli aika kivulias toimenpide, kun puudutus ei toiminut toiselle puolelle: huusin ja itkin sen viimeisen minuutin. Kivulias oli yökin, kun mahaa alkoi särkeä ja jalkoja myös, eikä minkään kipulääkkeen vaikutus kestänyt kahta tuntia pidempään. Hoitajat oli kyllä ihania, Kaavinta oli sitten seuraavana päivänä, eli eilen. Sinne meni meidän pikkuinen sairaalajätteen mukana =(



Kotiin pääsen maanantaina, jos ei ala vuotamaan sitä ennen. Pitävät mua täällä siltä varalta. Siis jos ei olis tullut sitä vuotoa ja en olis mennyt siihen toiseen ultraan, niin oisin voinut alkaa vuotaan kuin saavista kaataen ihan missä vaan ja menettänyt takuulla kohdun, ellen sitten olis kuollut verenhukkaan. On kuulkaas ihanaa olla elossa ja olla yhä äiti näille mun kahdelle lapselle.





Toivotan teille parempaa onnea. Nää kohdunkaulankanavan raskaudet on ainakin aika harvinaisia, ettei teidän tarvi sitä pelätä. Minä jään odotteleen kotiin pääsyä. Mun synttäripäivä (tänään) menee nyt sairaalassa. Lapset ja mies toi mulle tänne kakkua, kukkia ja lahjoja =) ja läppärin. Nyt pitää taas vähän pötköttää, kun alkaa mahaa särkeä.

Tännekin vielä pahoittelut sinulle! Ja vielä niin kivulias kokemus. Miten voi käydä noin huono tuuri että sitten kuin vihdoin raskautuu niin kaikki meneekin niin totaalisesti pieleen :( En yhtään ihmettele että uudestaan raskautuminen askarruttaa mieltä. Kyllä täällä olisi ihan samanlaiset tunteet. Toivottavasti toivut nopeasti ja pääset hellimään pienokaisiasi kotiin. Kyllä olet varmasti huojentunut olo että saat olla heille edelleenkin äiti.

Samaten minä olen täällä keskenmenon pelossani halaillut poikaa aamusta iltaan kun olen vain niin onnellinen että edes hänet olen tähän mailmaan saanut turvallisesti saattaa.





Oma pikainen napa. Huonoa oloa edelleenkin täällä poden ja tuntuu että olo vain huononee koko ajan. Tänään olen saanut roikkua koko päivän yöpuku päällä ja lepäillä. Kiitos miehen joka on ihana ja antoi minulle lepopäivän :) Ja huomenna jouluostoksille pidättämään oksennusta, kivaa...





Hermione ja Onnimuru toivottavasti elossa

Pahoitteluni kauralastulle. Mutta onneksi olit niin valppaana itse. Ihana, että sinulla on noin upea perhe. Kuitenkin tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että tuollaista tapahtuu.



Eilinen aamu alkoi erikoisella pahoinvoinnilla, mun maha oli tyhjä ravinnosta, mutta täynnä ilmaa. Ilma ei meinannut tulla ulos kummastakaan päästä. Olo oli ihan tuskainen. Lopulta olin puoli tuntia vessassa, arpoen kummasta päästä tulee ensin ja mitä. En pystynyt liikkumaan kuin kaksin kerroin. Oli aivan vähällä, etten oksentanut.... Enkä oksentanut... vaan mies kiikutti minulle pieniä suupaloja ja lopulta kaurapuurolla olo helpotti. Eli vatsa oli vain päässyt liian tyhjäksi. Närästys on muutenkin ollut runsasta. Loppupäivä meni ihan hyvin. Eilisestä viisastuneena otin illalla kippoon yöpöydälle muroja, jotka mutustelin hitaasti sängyssä aamulla ennen ylösnousua ja kyllä se vaan helpotti.



Taidan ensiviikolla soittaa neuvolaan. Jos sieltä ehdotetaan sitä la-selvitys ultraa, niin menen, mutten muuten taida.



- Elviriina (varmaan jotain 6 viikon paikkeilla)

Voi sinua kauralastu! onneksi olet elossa ja kunnossa! Raskas koettelemus on varmasti takana ja jää pitkäksi aikaa mieleen kaihertamaan. Onneksi teillä on jo kaksi lasta! Paljon voimia sinulle ja jaksuja! Onneksi sinulla on ihana perhe tukena! Muista käydä läpi näitä asioita ja purkaa niitä aina kun siltä tuntuu.



Toivottavasti Elviriinalla ja Hermionella kaikki on hyvin!



Sitä ihminen nykyään kuvittelee, että lasten hankkiminen on niin helppoa ja mitään riskejä nyky-yhteiskunnassa ei ole. Se pariviikkoinen naistentautien leikkaussalissa avasi silmiä kyllä kovasti ja huomasi arvostavansa tervettä vastasyntynyttä ja omaa hengissä selviämistä. Toki aikamoiset traumat mullekin jäi siitä tyhjennyshässäkästä, mutta niin sekaisin sitä vielä ollaan, että uutta vaan yritetään. Monesta tosin viisastuneena. Ja onnellisena siitä, että ollaan elossa!



Täällä 2-vee synttärit kunnialla takana. Huomenna alkaa harjoittelu, en jaksais ollenkaan, kun nyt olen vaan laiskotellut koko ajan. ja nukkunut ja nukkunut ja nukkunut. Vielä kaksi viikkoa lääkäriin..



Myy 9+2

Ultrassa näkyi kaksi elotonta pikkuista.. meidän Onni ja Muru.. siinä vaiheessa kun niitä huomattiin siellä olevan kaksi niin suru tuntui niin musertavalta etten tahtonut saada enää happea. Tämä on jo ihan liikaa enkä ymmärrä miten tästä selviän... Mieskin on ihan rikki..

15.1 alkaa tutkimukset.



Nyt en enää pysty muuta kirjoittamaan..

Ei tässä voi muuta sanoa. Olen niin suunnattoman pahoillani teidän puolestanne! Mutta tiedän, että mikään ei nyt voi lohduttaa. Onneksi pääsette tutkimuksiin noinkin pian! Paljon voimia ja jaksamista koko perheelle! Olette mielessä!



MYY

Todella kurjaa =( , ei voi muuta sanoa.



Jaksamisia!

Viestisi veti minut sanattomaksi...



Paljon voimia sinulle ja miehellesi!



Miina

Surullista kuulla Hermionen taas käyvän läpi surua ja vielä tuplana! Voimia ja rukouksi sinne!



Itse alkaa olla aika puhki, tässä näin ja pohdinkin onko kukaan jo saanut jo vaaviansa! Minulla vko:n 37 ultra heti joulun jälkeen eli 29.12

Saas nähdä mitä näkyy! Aika touhotusta tämä joulun alusaika on vaikka olenkin karsinut kaiken turhan pois...En pessyt ikkunoita jne.

Olemme kotosalla ja riemuitsen kahden pienokaisemme touhuista ja kolmannen odotus jo kovasti heilläkin mielessä! Minulla välillä pelkokin astuu kuvaan, että lapsihan vielä sitten saatettava maailmaan ja meneekö kaikki hyvin...mitä jos? Olen tosi hyvä pohtimaan kaikkia kauheuksia...ja kai nämä keskenmeno kokemukset nyt sitten myös osaltaan tuottavat tai ainakin altistavat tällaiselle!

Moneetin tavoin pelko on myös täällä noussut pintaan. Pitkään menikin, että jaksoin olla suhteellisen positiivisilla mielillä ja rauhallinen tulevan suhteen. Nyt olen alkanut pelätä, että näin loppumetreillä jotain käykin hullusti ja synnytyskin on alkanut pohdituttamaan... No onneksi joulun aikaan tulee juostua paikasta toiseen, ettei varmaan ehdi turhia murehtimaan.



Miina rv 33+3

Olen taustaillut jo kauan kauan ja tiiviimmin olin mukana vuosina 2002, 2005-2006. Olen järkyttynyt Hermionen kokemuksesta..aina ei jaksa ymmärtää että miksi. Lämmin halaus sinulle ja paljon voimia perheellesi..monella muullakin näyttää olevan mollisointu päällä..mutta siksihän olemme haahuja.



Itsellä on ns. luomuraskaus. Sain kaksi km loppukesän ja syksyn aikoina ja se otti niin koville psyykkeeseen, että meinasin hajota. Sanoin miehelle että nyt en enää voi jatkaa yritystä. Ja lopetin ASAn käytön. Suru ja luopuminen oli raskasta. Ja sampratti soikoon, kun yhtään asian kanssa olin alannut elää, ni himputti testasin positiivisen testin. Ja niin vahvan mitä testistä lähtee..Olo on hyvin hämmetynyt, minit ilonen mutta jotenkin sotkunen.. esikon ja kuopuksen välistä tosiaan ne 10 km ja hyytymistekijädg. ja taas sama piikitys ja ASA päälle..



Pääsin onneksi WHO.n sertifikaatin saaneen sairaalan hoitopiiriin ja sielä oli jo puhelimessa upean lämmin vastaanotto. Hämeessä kun asutaan, ni kertakierros TAYSsissa riitti minulle täysin, vaikka doulakin oli mukana. Sain varhaisultran 31.12. ja kätilö sanoi ihanasti, että " tulet tänne ja jutellaan pitkällä kaavalla ja ultrataan tarkkaan onko vauva ja missä on ja onko kaikki kunnossa, ja tästä pikkuhiljaa rakennetaan sinulle hyvä ja lempeä viimeinen raskauskokemus. Lupaan sen, pidämme sinusta hyvän huolen." Itkuhan siinä taas tuli. Olen niiiin paljon saanut rankkaa rumasti sanottuna paskaa niskaan kummassakin edellisessä kokemuksessa, että en voi tajuta, että joku ymmärtää raskaana olevaa naista..:)



Nyt ollaan 7+0 viikoilla, vatsataudista juuri paranemassa ja ehkä tämä koko kakku tästä kohta selviää ja selkenee..



Mitä muille kuuluu? kuinka masut jaksaa?



UN