8-vuotiaan kuolemispuheet
Meidän 8-vuotias poika käyttää nykyään harmistumisen hetkellä tätä asetta. Esim. tänään eväsin häneltä liikuntakouluun pääsyn typerän tempauksen vuoksi (ja jo koulussa oli ollut vähän huono päivä) ja nyt hän itkee huoneessaan ja kuulema suunnittelee, miten voisi kuolla tänään. Patterin väliin tipahtanutta koulukirjaakaan ei kuulema aio ottaa sieltä pois, koska ei enää tarvitse sitä, koska meinaa kuolla tänään.
Pitäisikö huolestua? Merkki jostain häiriöstä vai kehitykseen kuuluvaa uhmaa, jota lapsi ei osaa kanavoida järkevästi? Miten voin keskustella asiasta pojan kanssa? Esikoinen kyseessä. On nyt muutaman kerran uhannut samalla asialla.
Kommentit (8)
Hän vain tajusi kuoleman olevan paitsi vääjäämätön, myös lopullinen. Viikkokausia hän pelkäsi kuolemaa tai toivoi sitä. Oli vähän raskasta. Piti vain yrittää jaksaa kuunnella ja vastata niin todenmukaisesti vähän pehmiteltynä kuin osaa. Siihen ainoaan kysymykseen mitä ei voi luvata kannattaa varautua :ethän sinä kuole koskaan äiti? Omalleni sanoin, että en pitkään aikaan, haluan elää pitkään ja kuolen varmaankin sitten, kun lapseni ei minua enää tarvitse vaan on itse jo iso aikuinen ja sittenkin tulen lintuna katsomaan ja olen suojelusenkeli.
Sanoinkin hänelle, että jos vielä jatkat noita kuolemispuheita, soitan ajan lääkärille ja hän saa tutkia, mikä sua vaivaa! Ja että 8-vuotiaiden ei pidä miettiä kuolemista eikä etenkään sitä, että miten voisi kuolla, kun siltä tuntuu. Nyt poika on jo lakannut itkemästä ja värkkäilee jotain huoneessaan. Soitin myös isälle ja hän jutteli hetken pojan kanssa puhelimessa. Itse olen lasten kuullen pyrkinyt aina välttämään -pahanakin päivänä- moiset kuolemispuheet. Elämä on sentään aina elämisen arvoista.
Ap
Vierailija:
ja sano, että moisilla puheilla ei leikitä!
ja jos hän vielä jatkaa, niin sanot, että sä olet äitinä nyt tosi huolissasi ja tilaat ajan lääkäriin tästä paikasta, koska asia on vakavajos on vaan uhmakas, niin lopettaa tähän ja jos ei niin on varmaankin hyvä mennä johonkin juttelemaan
voi siis olla pelkkää dramaattista huomionhakua
Voin kuvitella miten piposi oikein kiristyy. 8 vuotiaat tulevat tietoiseksi, että kaikki kuolevat joskus. On ihan normaali vaihe ja menee ohi. Toisilla ahdistus on suurempi kuin toisilla ja lempeys/juttelu/syli parempi lääke kuin sun kannattamas Urpola-linja.
Mutta tiukkapipot varmaan kauhistuu...
Aivan. Funtsinkin, tuleeko lapselle tuossa iässä käsitys elämän rajallisuudesta? Tajuavat, että elämällä on alku ja loppu ja kuolema on jotain lopullista. Muuten poika on niin elämäniloa-ja riemua pursuava viikari, ekaluokkalainen.
Jospa tämä olisi vain ikäkauteen kuuluvaa. Ja jospa itse osaisi olla menettämättä malttiaan ja jaksaisi vastailla järkevänä aikuisena ja asettaa niitä rajoja, kun lapsi uhmaa ja uhkailee.
Ap
Omaani puree leikkisä huumorikin, mutta ennenkaikkea vakaa aikuinen ja turvallinen hali. Odotahan, tästä tää tahti vaan kiihtyy kun lähenevät murrosikää. Kyllä siinä kuolonaatokset jää taakse ja tulee toiset ongelmat. Mukavaa kevättä sinulle ja pienelle dramaattiselle viikarille! t :3
ja sano, että moisilla puheilla ei leikitä!
ja jos hän vielä jatkaa, niin sanot, että sä olet äitinä nyt tosi huolissasi ja tilaat ajan lääkäriin tästä paikasta, koska asia on vakava
jos on vaan uhmakas, niin lopettaa tähän ja jos ei niin on varmaankin hyvä mennä johonkin juttelemaan
voi siis olla pelkkää dramaattista huomionhakua