Kiusaamisesta.. Vieläkin paha omatunto ov
Olin yläasteella tyttöporukan " johtaja" ja syrjittiin n. parin kuukauden ajan yhtä tyttöä. Tyttö halusi vaihtaa jopa luokkaa :(. Opettajat ottivat asian todella vakavasti, kun tytön äiti otti yhteyttä kouluun. Suljimme tuon tytön ulkopuolelle ja tyttö oli melko yksinäinen. Omia vanhempiani ei tiedotettu asiasta mitenkään, eikä vanhempiani kutsuttu koululle. Jouduin rehtorin puhutteluun, eikä siellä kysytty yhtään, miten minulla esimerkiksi menee ja koulussa uhkailtiin mm. poliisilla minua. Pyysin tuolta tytöltä anteeksi ja harmitti, kun hän vaihtoi luokkaa. Olisin halunnut tuolloin lopettaa syrjimisen, mutta en kehdannut, koska moni muu tyttö oli syrjinnässä mukana :(. Opettajat suhtautui koko yläasteen minuun negatiivisesti, tuo kiusattu ystävä sai paljon uusia kavereita ja minäkin vihamiehiä. Kuulin, että minusta puhutaan todella paljon pahaa selän takana :(. Olen ehkä vieläkin katkera opettajille, jotka automaattisesti pitivät minua jotenkin " pahana" , vaikka oikeasti olisin tarvinnut apua. Pinnasin koulusta, näpistelin, keskiarvoni oli 6,5 ym..
Menimme samaan lukioon, jossa pyörittiin samassa porukassa. Välitunnit istuttiin yhteisessä porukassa, ja oltiin ihan " hyvänpäiväntuttuja" tuon kiusatun kanssa. Minua hävetti suuresti käytökseni tuolloin 14-vuotiaana. En uskaltanut ottaa asiaa puheeksi tuon tytön kanssa, vaikka teki kovasti mieli.
Lukion jälkeen tyttö muutti toiselle paikkakunnalle, ja asia kaivoi minua vieläkin. Päätin rohkaistua ja kirjoitin tytölle anteeksipyynnön. Kerroin, että olin todella idiootti ja kadun tosi paljon sitä, mitä tuskaa hänelle aiheutin. Sanoin, että haluan pyytää anteeksi, vaikka en tiedä, auttaako se enää mitään. Tuo tyttö vastasi, ettei ole miettinyt asiaa enää vuosiin ja vanhat asiat on anteeksi annettu. TYttö myös sanoi, että lämmitti sydäntä saada viestini.
En ymmärrä, mikä minut pisti tekemään noin. Olin muutenkin sellainen " pahansuopa" teininä. Harmittaa, kun kukaan vanha luokkalainen ei halua pitää minuun varmasti enää yhteyttä, koska olin " pelottava" , " hullu" , " paha" . Tuolloin mun elämäntilanne oli vaan ihan hirveä (ENKÄ siis sano että se olisi oikeuttanut kiusaamaan), mun äiti käytti fyysistä ja henkistä väkivaltaa (löi, repi hiuksista, haukkui huoraksi josta ei tule koskaan mitään ym..), isäni oli mielisairaalassa psyykosin takia ym.. Enkä uskaltanut siitä puhua koskaan kenellekään.
Nyt odotan esikoistani, ja kaikki vanhat asiat tulee mieleen. Aikaa ei saa enää käännettyä taaksepäin. Voi kun saisi muuttaa tiettyjä asioita. Aion alleviivata esikoiselleni, että myös syrjiminen on kiusaamista.
:(
Kommentit (17)
ettet selvästikään kadu kiusaamista sinänsä, vaan sen itsellesi aiheuttamia imagohaittoja.
Aika raakaa vain minusta, että sinä kerrot toivovasi, että minun mahassa kasvava vauva joutuu kiusatuksi... Syytön se siihen on, mitä minä tein 16 vuotta sitten. -ap
Vierailija:
ettet selvästikään kadu kiusaamista sinänsä, vaan sen itsellesi aiheuttamia imagohaittoja.
n kokemus yläasteelta, johon minä olin syyllinen :(. Toivon, että hän on nykyään onnellinen. Se mitä teimme, eli syrjimme, oli todella väärin. -ap
Jos et ole edes hakeutunut hoitoon kieroutuneiden asenteidesi vuoksi, on ihan turha kuvitella, ettet siirtäis asenteitasi aikanaan lapsellesi. Tajuatko, että olet saattanut kiusaamisellasi vaikuttaa ratkaisevasti kiusaamasi henkilön koko elämään, uravalintoihin ja jälkeläisiin?
Itse muistan useimmat ihmiset, jotka ovat minua tai muita samojen koulujen oppilaita tietämäni mukaan kiusanneet. Ja olen tehnyt kaikkeni ja teen vastakin, etteivät he pääsisi mihinkään tärkeisiin asemiin yhteiskunnassa.
Elämä on julmaa. Lähes yhtä julmaa kuin mitä sinä olit kiusatessasi.
t. 4
että pyysit anteeksi tältä henkilöltä. Ihmiset tekevät PALJON virheitä elämänsä aikana, pääasia on että ottaa niistä opikseen ja pyytää anteeksi jos aiheuttaa jollekin pahaa mieltä.
Minusta sinulla on kyllä omatunto tallella kun asia vieläkin kaduttaa.
toiset rauhaan, toiset menevät massan mukana. Mistä ne opettajat voisivat tietää, kuka jengiläisistä haluaisi niistä kuvioista pois?
Itse olin kiusattu ja aika lailla hyljeksitty. Mutta koska oma luonteeni on peräänantamaton, enkä ole heikko, he eivät onnistuneet nujertamaan minua. Olen pysynyt aina omana itsenäni, enkä ole apinoinut suosittuja.
väittää, että itsellä oli niin vaikeaa yms. ei se silti oikeuta sinua tuhoamaan muiden elämää. Idiootti.
Vierailija:
väittää, että itsellä oli niin vaikeaa yms. ei se silti oikeuta sinua tuhoamaan muiden elämää. Idiootti.
Täällä on kyllä niin ahdasmielistä sakkia.
Kun ei kukaan enää halua leikkiä mun kaa! Nyyh. Mix ne pitää mua ihan kauheena?
ap. yritti käyttää omia ongelmiaan puolustuksena. Säälittävää.
Vierailija:
ap. yritti käyttää omia ongelmiaan puolustuksena. Säälittävää.
Ap oli silloin 14-vuotias, eli lapsi vielä itsekin. Eiköhän kiusaaminen ole monesti hätähuuto siitä, ettei asiat ole itsellä tai kotona hyvin. Jos mun lapsia kiusattaisi, niin varmasti olisin vihainen kiusaajille, mutta toisaalta en ikinä kivittäisi heitä enää, jos he katuisivat ja pyytäisivät anteeksi.
Ilmeisesti minkäänlaiset virheet elämässä eivät ole sallittuja, toivottavasti nämä tuomitsijat itsekin muistavat sen jos joskus huomaavat jossain asiassa väärin toimineensa. Ai niin, paitsi tehän ette mihinkään ikävään ikinä syyllistyisikään... Hakekaa sädekehät, nyt pidetään kiillotuskilpailu!
Olen itsekin koulukiusattu, mutta tärkeintä mun mielestä on oppia virheistään ja esim. ap:n tapauksessa kertoa lapselleen omista kokemuksistaan jo varhain. Näin lapsikin oppii ehkä paremmin huomaamaan vastaavat tilanteet koulumaailmassa.
Kiusata saa vain, jos osaa pedata asiansa niin hyvin, ettei oma suosio joudu vaakalaudalle.
Plussaa siitä anteeksipyynnöstä, mutta kasvamisen aihetta vielä riittää.
niin sitten koulukiusaajat vasta kauheita olisivatkin. Jos omat lapset ovat kiusaajia niin sitten ne kultamussukat ovat vaan ihmisiä, jotka tekevät virheitä. Aina puolustellaan jotenkin.
Vierailija:
Kiusata saa vain, jos osaa pedata asiansa niin hyvin, ettei oma suosio joudu vaakalaudalle.Plussaa siitä anteeksipyynnöstä, mutta kasvamisen aihetta vielä riittää.
Harmittaa, kun menin tyrimään ihmissuhteet kouluiässä, eikä mulla ole niiltä ajoilta yhtäkään kaveria enää. Varsinkin nyt esikoista odottaessa noita vanhoja asioita on tullut mieleen. Ehkä turha vieläkin miettiä asiaa, koska en sille enää mitään voi :/.
-ap