Kuka manipuloi ja ketä? - miten toimia?
Meillä on 4v lapsi, joka on hyvin itsepäinen ja tempperamentikas (ei ainoa lapsi) aina ollut, hallitsee itkemällä ja huutamalla, on sitä aina tehnyt. Tänään taas otin yhteen lapsen kanssa - lupasin viedä tytön kantaen iltapesulle, kun hän on siivonnut wc:tä olohuoneeseen kantamansa ylimääräisen tavaran sieltä pois. Tässä vaiheessa oltiin siis oltu koko ajan hyvissä ja hienoissa väleissä. Menin toiseen huoneeseen ja lapsi huusi, homma tehty. Olohuoneessa naureskeli ja ko.tavaran oli vienyt keittiöön... En suostunut kantamaan iltapesulle, sanoin miksi ja lähdin laittamaan iltakamoja makuuhuoneisiin.
Lapsi jäi itkemään ja huutamaan olohuoneeseen, huusi äiti tänne, äiti tänne. Raivo yltyi, lapsi uhkaili 'lyön sua etc, jos et tule'., En mennyt enkä vastannut kuin että älä huuda, kun lopetat huutamisen voit tulla tänne äidin syliin.
Huutoa kesti varmaan 15 min - sit lapsi vähitellen tuli luokseni huutaen - otin syliin, huusi ja potki edelleen, repi mun vaatteita ja raivosi... itki miksi et äiti tullut, sun pitää tulla, vie mut olohuoneeseen takas ja kannat sit nukkumaan...
Vähitellen raivo katosi, halattiin ja lopulta mentiin yhdessä pesulle ja iltasatuun. Iltahaleilla lapsi sanoi vaimeasti, anteeksi äiti.
MIetin vain, teenkö oikein, kun en anna lapselle periksi? Miten voisin toimia toisin - kun en mielestäni voi opettaa, että huutamalla saa tahtonsa periksi, eikä tavaran siivoaminen omilta jäljiltä voi olla kovin iso vaatimus lapselta (nytkin oli jaksanut sen toisaalle kantaa)..
Tämä ei ole ainutkertaista, päinvastoin. Mutta näitä raivojuttuja tulee lähinnä vain äidille, joskus isille tietty. Muille on aurinkoinen, päiväkodin lempilapsia jne. Tempperamentista on nauraen kehuttu jo neuvolasta alkaen. Mitä teen?
(ja tuo manipuolointikysymys - mietin manipuloinko minä vai lapsi)
Kommentit (5)
Meillä myös tänään vastaava tahtojen taistelu jäähypenkillä, samaa uhkailua ja rääpimisen yrityksiä. En tietysti antanut periksi. Sitten kun oli jäähy saatu hoidettua (siinä meni melkein tunti!). Lapsi tuli iltapalan jälkeen sanomaan mulle, että häntä nolottaa se että yritti rääpiä mua. Että ehkä se tästä joskus, ainakin sillä on JOTAIN häpyä sentään, jos oma käytös edes nolottaa.
pyysit lasta viemään tavaran vessasta pois. Olitko ohjeistanut myös, että mihin se tavara piti viedä. Jos tavaran paikka oli sovittu ja lapsi kuitenkin vei sen keittiöön niin mielestäni teit ihan oikein. Jos taas paikasta ei ollut puhetta tarkemmin niin lapsihan toimi pyynnön mukaan ja sai kuitenkin ns.rangaistuksen.
jos mun tyttö on raahannut vaikka petivaatteet ja unilelut vessaan, ja käsken viedä ne pois, niin kyllä hän tietää mihin ne kuuluu eikä ole muuta kuin jatkosikailua jos vie ne seuraavaksi keittiöön ja nauraa päälle olohuoneessa kun menen katsomaan..
lapsi oli vienyt tavaran vessasta olohuoneeseen, sanoin että vie takaisin paikalleen. Sillä tavaralla on vain yksi paikka ollut aina = lasten wc-koroke käsienpesua varten. Eli tiesi kyllä mihin piti viedä.
Kiitos kuitenkin kannustuksesta. 4v.uhma on hankalaa - tosin täll neidillä tämän tyypin uhma on ihan syntymälahja ;-)). Arveluttaa vaan oma periaatteellisuuteni välillä - kun lapsi on ihan paniikin rajamailla, nikottelee huutoaan, samalla pomppii, potkii seinää tms. ja silmät salamoi... Syliin otan aina, kun on sopuun päästy toki. Ja anteeksi pyydetään molemmin puolin.
Vieressä sit muut sisarukset hyppii hermona ja yrittää lepytellä pienempää rauhoittumaan - ja siitäkös tämä neiti vaan pahenee ja suuttuu lisää, kun äiti vaan kelpaa, äiti on kaiken syy, huomio tarvitaan juuri äidiltä ei keneltäkään muulta. Huh. Mutta helpottaa kun joku muukin on sitä mieltä, että tätä tietä on vaan kuljettava tähän suuntaan.
ihan normaalia 4v uhmaa sanoisin, mun tyttö tekee ihan samaa, ja lopulta raivo laantuu ja tulee syliin surullisena halimaan ja äiti lohduttaa,
eihän se tunteilleen mitään voi, muistelepa vaikka omaa teiniangstia miten kaikki vitutti ;)