Lue keskustelun säännöt.
Miten usein soittelet ystävillesi?? Olen huomannut että se on AINA mä
19.04.2008 |
joka soittaa kavereille ja kyselee kuulumisia. Mulla on hirvee puhelinlasku juuri tämän takia.
Miksi eivät mun ystävät ikinä soita mulle vaan tuntuu siltä että aina odottavat mun soittavan.
Kyse on lapsuuden/opiskelujen aikaisista kavereista sekä läheisistä työkavereista. Osa näistä on jopa mun lasten kummeja. Kaikilla ei ole omia lapsia ja mä itse olen hoitovapaalla kolmatta vuotta. Asumme eri paikkakunnilla mutta kuitenkin 100 kilsan säteellä korkeintaan.
Mä olen nyt sitten päättänyt etten enää soita kenellekkään, vaan odotan että joku soittaa mulle ja sitten vasta soittelen myös. Onko järkevää? Ja jos joku ei ikinä soita niin so long sitten vai....
Miten teidän muiden kohdalla? Onko samanlaisia kokemuksia?
t. ypöyksin-aina
Kommentit (9)
Kaikkien muiden kanssa sikäli samalla aaltopituudella, että tykätään mieluummin lähetellä ryhmämeilejä tai nähdä livenä.
4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vaan osaa jauhaa puhelimessa enkä edes pidä siitä. Mutta ei se tarkoita ettenkö tykkäisi nähdä kavereita ja sitten naamatusten vaihtaa kuulumisia.
Lopetin soittamisen yhdelle ystävälleni juuri sen takia koska se olin aina minä joka soitti. Useimmiten kun hänelle soitti niin vakiolause oli: Susta ei ole kuulunutkaan pitkään aikaan, just ajattelin sua...
Nyt ei olla moneen vuoteen oltu yhteydessä...ilmeisesti loukkaantui kun en enää soittele.
kaikki viestittely/yhteydenpitoa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on pari ystävää, joita olen kutsunut kotiimme, lapsen synttäreille tai muuten vain.
Aina ovat tulleet ilomielein ja näyttävät viihtyvänkin, mutta koskaan, ei siis helvetti milloinkaan tule vastakutsuja!
Toisen näistä ystävistä luona olemme käyneet niin, että olen itse ensin soittanut ja kysynyt voiko tulla.
Toinen asuu sen verran kauenpana, että olen odottanut kutsua, mutta sitäpä ei koskaan tule. - Tai jotain ylimalkaista tuuliin, että " teidän täytyy joskus tulla melläkin käymään" , mutta sitten kun kyselen tarkemmin, ei sopivaa päivää löydykään...
Enää en kysele. Enkä kutsu kotiini kumpaakaan noista.
Jos huomaan että kaveri soittaa, ensireaktio on aina että " voi ei" , vaikka siis kyllä ihan oikeasti pidän näistä ihmisistä.
Laitan meiliä ja ehdotan tapaamista, se on minulle sopivin tapa.
Minulla on yksi kaveri joka ei koskaan, ikinä ole se joka ottaa ensiksi yhteyttä. Yllättävää kyllä se ei oikeastaan vaivaa meitä muita, sillä hän on aina ollut sellainen, ja olemme tunteneet jo vuosikymmeniä. Yhdessä on kuitenkin hauskaa sitten kun nähdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun kauempana lapsuuden/nuoruuden ystävistä ja olen jo pitkän aikaa todennut että minä olen AINA se joka soittaa. Jos en soita, kukaan ei soita. Ja usein kuultu lause on myös tuo että " ai kun kiva kun soitit, just ajattelin että pitäis soittaa" .
Myös täällä " uudella" paikkakunnalla asuvat ystäväni ovat OSAKSI todella huonoja soittamaan, voi kulua helposti jopa yli kuukausi ilman mitään yhteyden pitoa. Toisaalta tiedän että kaikilla on kiire omassa elämässä lasten ja työn kanssa, joten ystävillele soittelu ja tapailu jää vähemmälle. Kun tavataan niin hyvin he tuntuvat seurassani viihtyvän ja aina kutsutaan kaikkiin juhliin mukaan jne.
puhelimessa jutella.. en kuitenkaan sano asiasta ja juttelen vaan, koska ei se nyt niin iso asia ole.