Pitävätkö kaikki naiset synnytyskokemusta tärkeänä?
Itselläni taustalla synnytyspelkoa jo ihan lapsesta asti (serkku vammautui synnytyksessä ja jos 8v:nä mietin etten ikinä uskaltaisi synnyttää lasta, päätin silloin hankkia omani adoptiolla) enkä koskaan ole kokenut mitään kiinnostusta synnytystä kohtaan.
Olin kuitenkin vastentahtoisesti valmis yrittämään, kunnes sitten viimemetreillä sektioon löytyivät lääketieteelliset syyt. Toisella kertaa tapahtui sama ja nyt kolmanne raskauden alkumetreillä tunnen jo helpotusta kun tiedän että tämäkin lapsi leikataan. Sektioihini olen ollut tyytyväinen ja niistä on jäänyt kauniit muistot.
Olenko siis äitinä jotenkin omituinen kun en koe jääneeni paitsi mistään minulle merkityksellisestä vaikka alatiesynnytys jääkin kokematta? Monet kaverit tuntuvat lähinnä pahoittelevan kun kerron etten ole synnyttänyt enkä tule sitä koskaan tekemäänkäään.
Kommentit (27)
mutta ihan yhtä suuri se syntymän ihme on sektiossakin. Olen ollut mukana molemmissa, ja itse siis alateitse synnyttänyt; se vauvan eka parkaisu on ihan yhtä itkettävän ihana molemmissa.
Jos et itse kaipaa kokemusta alatiesynnytyksestä ja olet tyytyväinen sektiokokemuksiisi, niin sehän on hyvä juttu sinun kannaltasi!
Sinänsä en usko ollenkaan, että olet jäänyt jostain ainutkertaisesta paitsi, kun lapsesi ovat syntyneet keisarileikkauksella.
Kokemusta molemmista ja minulle itselleni alatiesynnytys oli kokemuksena ihan toista luokkaa. Lapsi tki rakas ja syntymä itsessään hieno molemmissa. Nyt tuntuu että jos alatie olisi jäänyt väliin, olisin jäänyt paitsi jostain ihanasta kokemuksesta.
Mutta ksoka sinulla ei ole tuota kokemusta alatiestä et " tiedä mistä jäit paitsi" , ja se on varmaankin ihan hyvä. Mukavaa että sektiot olivat sinulle positiivisia kokemuksia, ei kannat vaivata päätään näillä. pääasia että lapsi saadaan ulos mahdollisimman turvallisesti.
Mulle se oli elämäni hirvein kokemus. Olihan se palkinto mahtava eli vauva, mutta muuten mun kokemus synnytyksestä oli suorastaan traumaattinen ja mietin jo, uskallanko enää ikinä synnyttää. En saanut kivunlievitystä ja sitten kun luuli jo että kipu olis takanapäin niin sitten oli vielä edessä se tikkaus ja silloinkin teki mieli huutaa kivusta. Mut kiva jos jollekin kokemus on kiva..
Julma, kylmä ja kova äiti olen muiden mielestä. Kova yllätys onkin sitten jos näkisi minut laulamassa vauvalle tämä tiukasti sylissä ;). Kamalasti lässytän myös ja pusuttelen lasta. Mutta huono äiti olen silti, eikö?
luonnontilassa synnytys on tosi vaarallinen juttu naiselle ja onhan se vaarallinen tai vammauttava joskus hyvässä lääketieteellisessä hoidossakin. Tosin hyvin sujuneessa alatiesynnytyksen hyvä puoli on se, että hormonitoiminta toimii sutjakkaasti ja imetys ja vauvaan kiintyminen käy helposti.
esim. kuuluisin niihin, jotka kokisivat itsensä vajavaisiksi, jos en koskaan olisi normaalisti synnyttänyt. Mulla on olleet oikein ihanat ja hyvin menneet synnytykset, joten niistä on tosi kauniit muistot, ja onhan niistä kiva jauhaa muiden mammojen kanssa.
Joten ap. jos olet tyytyväinen noin, niin miksipä tehdä tikusta asiaa.
En siis koe jääneeni mistään paitsi ja olen ihan tyytyväinen tilanteeseeni (tietty voisi kokemus olla erilainen jos olisi kysymys hätäsektioista tai muuteen kaoottisista tilanteista). En koe kuitenkaan synnyttäneeni lapsiani, vaan että he syntyivät sektiolla. Toisaalta ei sekään ole siis mikään ongelma.
Tätä mietin vaan siitä kun tuntuu että kaikille tuo alatiesynnytys on niin tärkeä ja sitä kokemattomia lähes säälitellään.
ap (joka muuten täysimetti molempia lapsiaan sen 6kk ja on hoitanut heitä pitkään kotona)
Mitä rennommin ja positiivisemmin pystyy synnytykseen asennoitumaan, sen helpommin se yleisesti ottaen sujuu.
Ja kyllä, asennettaan voi alkaa tsempata jo reilusti ennen synnytystä. Ei se asenne kipua poista, mutta auttaa kestämään sen.
Sähän selvästikin teet lapsesi kanssa vain sitä, mikä SUSTA on kivaa. Viis siitä mikä lapselle olisi tärkeää.
Vierailija:
Julma, kylmä ja kova äiti olen muiden mielestä. Kova yllätys onkin sitten jos näkisi minut laulamassa vauvalle tämä tiukasti sylissä ;). Kamalasti lässytän myös ja pusuttelen lasta. Mutta huono äiti olen silti, eikö?
Minulle on tehty kaksi pelkosektiota. Ei todellakaan kiinnosta synnytyskokemus enkä jaksa kuunnella kenenkään tilityksiä synnytyksistä. Se nyt on ihan sama miten lapsi maailmaan tulee ja mieluiten äidin toivomalla tavalla. Olisikin kova, kun äidit voisivat tukea toisiaan jatkuvan nokkimisen sijaan, mutta turha toivo. Massasta poikkeava kivitetään, vaikka hän ei lastaan laiminlöisi millään tavalla.
mitat olisivat riittävät olleetkin). Toisella kertaa lapsi oli liian iso lantionmittoihin, kokoarviossa yli 4,5kg.
ap
ja syntymä on täynnä helliä hetkiä. Ja suurta tunnetta.
Minusta sektio kokemus oli ihana, mutta ei siinä tullut samanlaista hurmosta, kun kahden alatie synnytyksen jälkeen.
ja voisin jopa maksaa ettei olisi tarvinnut alatietä kokea. Sehän kidutusta ja p***aa ja verta ja hyi.
sektio kunniaan!!
Silloin jäi kaihertamaan, koska oli niin luonnoton tapahtuma. Lapseen kiinnyin heti ja imetin melkein vuoden. Toinen lapsi syntyi normaalisti. Tai miten sen nyt ottaa. Luulin kuolevani. Lapsi syntyi, mutta ponnistusvaihe kesti yli 3 tuntia! Mulle leikattiin maailman pisin eppari. Vauva oli 54 cm 4700 g ja joutui ekaksi viikoksi teholle. Niin että ei nyt ole hirveä hinku saada kolmatta lasta. Siitä huolimatta olen kyllä ylpeä " luonnollisesta" synnytyksestäni. Minä pystyin siihen!
En ole myöskään kokenut sitä hurmiota, minkä moni kokee, kun saa lapsen ensi kertaa rinnalle. Rakkaus lapsiin on minulla kehittynyt hieman hitaammin, ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana.
Olen synnyttänyt kahdesti, toinen synnytys oli kaksossynnytys. Molemmat synnytykset nopeita (6 h ja 5 h) ja luomuja, koska avautumisvaiheet niin helppoja ja kun ponnistusvaiheetkin jäivät lyhyiksi, niin voi sanoa, että pääsin todella helpolla.
ja merkityksellisenä kokemuksena.
Aika vaikea uskoa, että kukaan pitäisi synnytystä MERKITYKSETTÖMÄNÄ.
Mietin synnytystä nykyään enää silloin, jos kärsin aivan hirveistä suolistokrampeista ja joudun menemään sen takia päivystykseen. Synnytys oli niihin kramppeihin verrattuna oikein miellyttävä kokemus :)
Lapsen saaminen tietysti on ehkäpä merkittävin asia elämässäni, mutta ei se itse synnytys. Sinänsä olleet mukavia ja positiivisia kokemuksia, mutta silti hyvin pieni asia äitiydessäni. Minulle sekään, että onko lapsi biologisesti minun ei ole sillä tavalla tärkeää. en rakasta tuota meidän vanhinta sen vähempää kuin pienempiäkään, vaikka hän ei ole minun oma lapseni ja en ole häntä edes ihan pienestä tuntenut.
Xandris:
ja merkityksellisenä kokemuksena.Aika vaikea uskoa, että kukaan pitäisi synnytystä MERKITYKSETTÖMÄNÄ.
Tietysti synnytys jännittää ja pelottaakin, mutta se on luonnollinen ja tärkeä kokemus. Minusta tuntuu että äidillä joka ei pelon takia pysty synnyttämään, puuttuu se luonnollinen sitoutuminen lapseen. Yleensähän sektioäideille lapseen kiintyminen kestää kauemmin, imetys epäonnistuu useammin ja lapset laitetaan hoitoon aiemmin.