Elämäni on todella yksinäistä.
Kommentit (19)
Minä päinvastoin olen liiankin iloinen ja avoin ja olen viime vuosina yrittänyt opetella olemaan vähän hiljaisempi ja antaa muillekin tilaa. Nyt olen aloittanut uudessa työssä ja tuntuu, että siellä on suuri joukko mukavia ihmisiä. Kaipaan vielä vanhoja työkavereita, kun heidän kanssaan on pitkä historia. Olin aivan uuvuksissa ensimmäisen työpäivän jälkeen, kun piti koko ajan skarpata, että puhuu sopivasti ei liikaa eikä liian vähän kun ihmisiä oli kuitenkin usea kymmen uutta. Mutta kyllä sosiaalisuutta voi jonkun verran opetella. Minä olin nuorena ja lapsena sellainen äitiin tarkertuva ujo lapsi, eipä sitä moni nykyään usko. Lapsen myötä elämään tulee tosiaan uusia kontakteja ja vaikket itse aloita keskusteluja auttaa avoin ja iloinen ilme tekemään sinusta lähestyttävän ja ehkä alat tavata kaltaisiani puheliaita ihmisiä, sillä esim. minä en helposti lähesty viivasuisia ja totisia ihmisiä, sillä tulkitsen, etteivät he kaipaa seuraa. Toisaalta jos joku äiti ihminen katsoo ja hymyilee niin juttu lähtee kyllä heti kulkemaan.
pyytää kahville tai shoppailemaan, lenkille heitä. En keksi miten alottaisin keskustelun tai tuttavuuden.
ap
keskustelun voi aloittaa ihan miten vaan. teillä kaikilla on lapsia, joten joku lapsiin liittyvä pelinavaus varmaan sopii. vaikka "minkä ikäinen teidän milja on? katsoin vaan kun hän kiipeilee tosi hienosti" tai "oletteko jo hankkineet eskolle talvihaalaria? mua vähän arveluttaa nää lämpimät talvet että kannattaako ollenkaan laittaa paksua haalaria.." tms. ihmiset tykkää ihan väkisin jos kehut niiden lapsia.
älä ota paineita, sun ei ole tarkoitus valikoida juuri sitä oikeaa ystävää ja päästä heti alusta asti samalle aaltopituudelle hänen kanssaan, vaan alat harjoitella keskusteluavaamista ja small talkkia mielellään mahdollisimman monen erilaisen tyypin kanssa.
Vai onko elämässäsi tapahtunut joku asia, minkä johdosta tunnet itsesi juuri nyt yksinäiseksi (esim. muutto, loukkaantuminen ihmissuhteissa tms.)?
Osaat jo hyvin havainnoida itseäsi, mikä yksinäisyyttäsi aiheuttaa. Löydätkö myös syitä ujouteesi? Toki se on persoonallisuuspiirre ja ihan ok sinällään, mutta jos aiheuttaa vaivaa sinulle, se saattaa hallita liikaa muiden persoonallisuuspiirteiden, kuten rohkeus, uteliaisuus, tilanteisiin heittäytymiskyky jne. kustannuksella. Mieti, mitä persoonasi "lihasta" täytyisi treenata, jotta se vahvistuisi ja ujous ei pullistelisi niin muhkeana.
Miten sinua on lapsena ohjattu ottamaan kontaktia toisiin ihmisiin? Ovatko lapsuutesi perheenjäsenet myös olleet ujoja tai ovatko he varoitelleet sinua vieraista ihmisistä tai puolestaan vaatineet sinulta liian varhain rohkeutta tai itsenäisyyttä?
Ei mulla ole sulle muuta sanottavaa kuin että voi kylläpä tiedänkin mistä puhut. :-/
Joltain mukavan oloiselta ihmiseltä voisi kysyä, käyvätkö he leikkipuistossa joka päivä vai tiettyinä päivinä, ja sanoa sitten vaan, että mekin voitaisiin tulla silloin ja silloin. Sillä tavalla ystävyys voisi alkaa luontevasti jos on alkaakseen.
Älä muuten loukkaannu sitten, jos pyydät jotain kylään eikä hän tulekaan. Monen elämä on lasten harrastusten ja omien työasioiden vuoksi niin kiireistä, että aikaa ja käytännön energiaa kyläilyihin ei ole, vaikka halua olisikin.
Olisiko sillä tavalla helpompi vaihtaa ajatuksiaan?
että pienet lapset on ap paras mahdollinen tekosyy ihmisiin tutustumiselle, ota tilanteesta kaikki hyöty irti!
esim. leikkipuistossa kun olet päässyt hiukan tutuksi jonkun ihmisen kanssa, on suht helppo tehdä aloite kyläilyyn sanomalla vaikka että "tosi kiva kun lapset leikkii yhdessä noin kivasti. haluaisitteko tulla joku päivä meille leikkimään?"
"leikkitreffejä" on helppo ja kiva järjestää, kun kaiken voi tehdä tosiaan lasten varjolla.
Samaa pähkäillyt täällä, että olis kiva saada enemmän aikuisystäviä ja vielä parempi jos lapset saa siinä samalla uudet leikkikaverit (vakituista kaverisuhdetta ei ole heillä mihinkään suuntaan).
Tästä ketjusta innostuneena taidan laittaa samassa talossa asuvalle perheelle joulukortin PS:llä "Tulkaa meille leikkimään".
Ohimennen ollaan pari sanaa vaihdettu ja heillä samanikäinen tyttö kun meillä...
Miten sitä ei saa sanottua, että tutustuttaisko paremmin...
?!
tai ainakin hyvän päivän tuttuja. Joka päivä nähdään, puhellaan koirista ja muustakin, en siltikään heitä kotiini kutsu. Tiedän koiran nimet, omistajien en.
Onko he sitten kavereita? Tai työkaverit, ihan kivoja, mutta en heitäkään kotiini kutsu. Onko he siis kavereitani?
Naapurissa käyn kylässä auttamassa vanhaa mummoa. Häntä pidän ystävänäni.
seuraavan puolen vuoden projektiksi, liikkua mahdollisimman paljon eri harrastuksissa, seurakunnassa, seuratoiminnassa.. ja säännöllisesti niin tulee mahdollisuus löytää ystäviä, tuttavia ja kavereita.
seuraavan puolen vuoden projektiksi, liikkua mahdollisimman paljon eri harrastuksissa, seurakunnassa, seuratoiminnassa.. ja säännöllisesti niin tulee mahdollisuus löytää ystäviä, tuttavia ja kavereita.
-siivonnut yms.
-pyykännyt-
-vienyt lapsen harrastukseen ja takaisin
- Puistoillut
Kai sekin päivä vielä tulee, etten enää ole tyytyväinen pelkkien fiktiivisten hahmojen seuraan kirjojen, sarjojen ja elokuvien parissa, vaan haluan itsekin elää...
Näillä sosiaalisilla taidoilla tosin taidan yksinäiseksi jäädäkkin. Mieskin on, mutta aina poissa(töissä).
ap
Kai sekin päivä vielä tulee, etten enää ole tyytyväinen pelkkien fiktiivisten hahmojen seuraan kirjojen, sarjojen ja elokuvien parissa, vaan haluan itsekin elää...
onko sulla mitään harrastuksia joiden kautta voisit löytää seuraa? Vanhoja kavereita joihin voisi ottaa yhteyttä?
pyytää kahville tai shoppailemaan, lenkille heitä. En keksi miten alottaisin keskustelun tai tuttavuuden.
ap
onko sulla mitään harrastuksia joiden kautta voisit löytää seuraa? Vanhoja kavereita joihin voisi ottaa yhteyttä?
pyytää kahville tai shoppailemaan, lenkille heitä. En keksi miten alottaisin keskustelun tai tuttavuuden.
ap
keskustelun voi aloittaa ihan miten vaan. teillä kaikilla on lapsia, joten joku lapsiin liittyvä pelinavaus varmaan sopii. vaikka "minkä ikäinen teidän milja on? katsoin vaan kun hän kiipeilee tosi hienosti" tai "oletteko jo hankkineet eskolle talvihaalaria? mua vähän arveluttaa nää lämpimät talvet että kannattaako ollenkaan laittaa paksua haalaria.." tms. ihmiset tykkää ihan väkisin jos kehut niiden lapsia.
älä ota paineita, sun ei ole tarkoitus valikoida juuri sitä oikeaa ystävää ja päästä heti alusta asti samalle aaltopituudelle hänen kanssaan, vaan alat harjoitella keskusteluavaamista ja small talkkia mielellään mahdollisimman monen erilaisen tyypin kanssa.
mieluusti jonkun "asian" tiimoilta, niin voisist mennä mukaan ikäänkuin mielenkiinnosta sitä asiaa kohtaan, etkä varsinaisesti ensisijaisesti ystävän toivossa (noin päällepäin)?
olen itse ollut todella yksinäinen aikuisena. lasten kanssa pakottamalla pakotin itseni perhekahviloihin yms. ihmisten ilmoille, ja alkopaniikin jälkeen aloin viihtyä tosi mukavasti, ja löysin pari todella kivaa ystävääkin.
tästä rohkaistuneena menin mukaan erääseen ideologiseen ryhmään (siis tyyliin amnesty). ensin ihan vilpittömästi ko. ideologian takia, sittemmin myös hauskan seuran ja samanhenkisten ihmisten takia. ihan yllätyin itsekin kun tajusin että jummi jammi, mä olen tutustunut lyhyessä ajassa ainakin 15 oikeasti mukavaan ihmiseen, osaa tapaan silloin tällöin myös "siviilissä".
mun oli hankala sisäistää se tekniikka, miten aikuisena lähestytään toisia ja tuodaan itse työ, tyyliin "ootko mun kaa?". otin sitten pokkana mallia eräästä naisesta, joka kutsui mua ja lapsia heille kylään. käytin kokolailla samaa repliikkiä kutsuessani toista ihmistä meille. alkuun tuntui tosi epävarmalle, mutta kerta kerran jälkeen sain paremmin jutun juonesta kiinni.