Kerro miten ja missä synnytyksesi alkoi!
Kommentit (14)
vedet lorahtivat keskellä päivää loikoillessani sängyllä
aukoi paikkoja 5 cm verran. Sitten pamahti vedet ja koko synnytys oli ohi kahdessa tunnissa.
Kolmosia odotin. Sunnuntain vastaisena yönä heräsin, luulin, että olin pissannut sänkyyn. Soitin kelloa, ja hoitaja tuo alusastiaa. Sanoin, ettei taida nyt astiat auttaa. Eikun leikkaavaa henkilökuntaa hälyyttämään. Elektiivinen sectio oli suunniteltu 1½ vuorokauden päähän. Rv 32+1.
Oliko raskasta kantaa kolmea mahassa? Miten vauva-arki meni? Saitko kunnalta hoitoapua?
Lapset nyt nelivuotiaita, ihania ipanoita! Muutettiin takas entiselle kotipaikkakunnalle, mies oli puoli vuotta kotona (työttömyysjakso sopivasti), kunnalta saatiin kotiapua vaihtelevasti, riittävästi. Elettiin " lattialla" , lähellä oli vaipat, vaatteet, ulkovaatteet, pussukat jne. Siinä ylimääräiset kiemurat jäi, arki riisuttiin kaikesta ylimääräisestä. Sitten kun yöunet parani, pikkuhiljaa suuntauduttiin kodin ulkopuolelle. Nyt lasketellaan, käydään uimassa, trampoliinilla, kuntosalilla (lapset leikkinurkassa) koko perheen voimin.
Aamukahvilla hurahti lapsivedet lattialle, toinen lähti käyntiin vk40 suppareilla.
toka alkoi säännöllisillä supistuksilla kotona aikaisin aamulla rv 38+
Toka supistuksilla alkuyöstä, koko päivän supistellut enemmän ja vähemmän, välillä tauoten. Supistellut oli epäsäännöllisesti kipeästi jo rv31 lähtien. Alkoi rv 39+6, syntyi tasan 40.
Kolmas rv 40+2 supistuksilla keskipäivällä pihatöiden lomassa, oli supistellut ennakoivasti jo muutaman viikon.
-toka kotona klo 22 supistuksilla rv 38+4
ja vauvat on syntyneet vielä saman vuorokauden aikana
suoraan saliin, synnytys oli jo käynnissä, kolmas 38+2 käynnistettynä.
rv36+6, vaaveli syntyi vasta seuraavana päivänä
vesi mein kun nousin sängystä vielä iltapissalle