1v 4kk ja mieletön uhma, miten selvitäänkään kun ikää tulee lisää
Huhhuh. En käsitä miten mä selviän tuon naperon kanssa kun se tuosta vielä kasvaa. Äsken puin päiväunille ulos ja kyllä oli taas sellanen tappelu. Tosi masentavaa, että kaiken maanittelun ja leikin jälkeen on aina kuitenkin pakko pukea väkisin riehuva lapsi. Sen jälkeen tuntuu siltä kuin olis jotain tosi hirveätä väkivaltaa tehnyt lapselle, kun hän itkee niin sydäntäsärkevästi vielä vaikka kuinka kauan. Ahistaa..
Kommentit (3)
Niin saattaa olla meilläkin, että tyttöä harmittaa, kun ei saa asiaansa selväksi niin helposti, kun ei vielä puhu. Tosin tempperamenttiakin on riittänyt alusta asti ja rauhallisen esikoisen jälkeen ollaan me vanhemmat saatu jo tässä vaiheessa opetella ihan uusia neuvottelu- ym. -taitoja tämän toisen kanssa. Jep. Varsinaista uhmaikää odotellessa..
Meillä oli pojan kanssa kanssa hankalaa noin 1v 3kk jälkeen. Ajattelin tuolloin, että millaistakohan se uhmaikä siten mahtaa olla, jos tää on vain tällaista alkulämmittelyä.. Minusta siihen liittyi lähinnä se, ettei osannut ilmaista itseään sanallisesti. Ja ehkä liittyi jotenkin muutenkin kehitysvaiheeseen kun pojalla ei ollut taitoa tehdä ja toimia niin paljon kuin yritystä. Siis lelut lenteli kun ei osannut tehdä jotain, huutoa oli paljon ja päätäkin hakkasi monta kertaa päivässä lattiaan turhautuessaan. Kaikki tilanteet kaupassa ja muualla oli aika jännttäviä, kun jotenkin niitä kohtauksia ei pystynyt aina ennakoimaan tai johdattelemaan muille raiteille. Myönnetään, että olisin voinut enemmän ulkoilla pojan kanssa ja se olis ehkä ollut helpompaa. Kun lopulta 2 vuoden tienoilla oppi puhumaan, niin paljon kyllä helpotti. Nyt ikää on noin 2,5 vuotta. Uhmaa toki on ja elämä on sellaista luovimista edelleen. Mutta vaikka tää ikä on kait sellaista tavallista uhmisaikaa, niin on tää kuitenkin helpompaa kuin silloin. Poika pystyy puhumaan asioista, joten ei silleen turhaudu niin helposti. Toisaalta jo viihtyy ja osaa leikkiä pitkään itekseenkin. Tsemppiä sulle vaativaan vaiheeseen.
Tsemppiä sinulle lapsen kanssa. Meillä alkoivat myös moiset riehumiset tuon ikäisenä, mutta varsinaista uhmaa se ei kuitenkaan tainnut olla. Olin itsekin hieman ymmälläni lapsen raivokohtauksista, jotka tulla tupsahtelivat milloin sattuu. Tilanne kuitenkin tasoittui huomattavasti, kun hän oppi puhumaan paremmin parin-kolmen kk:n päästä ja sai siis itseään ilmaistua. Jälkikäteen arvelin tuon olleen turhautumista, kun asiaa ja ' mielipiteitä' olisi ollut, mutta ei mitään keinoa niiden kunnolliseen ilmaisemiseen. Ei sillä, kyllä sitä jatkoakin sen oikean ' uhmaiän' kanssa on sittemmin myös piisannut ja ihan riittämiin.