Mistä priorisoida, kun arki on härdelliä?

Lastenkin harrastuksia on karsittu, 1 harrastus/lapsi jos siihen täytyy kuskata. Ja sekin sellainen että kerran viikossa. Kotityöt...isommat lapset kun ovat jo kykeneväisiä kaikenlaiseen, niin niitä hommia jaetaan kaikille sopivassa suhteessa. Riittävistä yöunista pyritään pitämään kiinni, vaikka se ei kyllä läheskään aina onnistu.

Ruoasta, valmiina/puolivalmiinakin saa hyviä. Periaatteesta, että lapset eivät tuijota lastenohjelmia. En vaihda lapsille vaatteeita kesken päivän, jos ei nyt ihan pissit ole housuissa. Pienet ruokatahrat ei enää ole haitannut... Mistäs muista...

Iltaisin lasten mentyä nukkumaan on ainut kahdenkeskinen aika, ja silloinkin usein yhdessä siivotaan keitttiötä tai laitetaan pyykkejä...

Kun tuntuu, että harrastuksistakin luovuttua aikaa on vain liian vähän per vuorokausi :(

Ehkä tarvit vain vielä aikaa sopeutua siihen, että lapsen kanssa aika ei kerta kaikkiaan enää riitä kaikkeen siihen, mihin ennen lapsia. Muistat vielä liian hyvin sen ajan, kun sai harrastella rauhassa ja istua miehen kanssa iltaa. Mutta ne jutut on sellaista glamouria, että ei meillä muillakaan sitä paljon ole, vaikka tietysti moni yrittää ympäristölle muuta uskotella.



Mistä olet luopunut lapsen myötä? Mistä miehesi on luopunut? Mitä mies tekee lapsen ja yhteisen kodin hyväksi? Mikä sinulle on tärkeää ja mistä olet valmis luopumaan? Tuon viimeisen voit tietää vain sinä, sillä arvot ovat meillä kaikilla vähän erilaisia.

ja mistä ihmeestä jollain (kuten minulla - no ei oikein löydykään?) löytyy voimia touhuta koko ajan jotain. Välillä kyllä tapaamme ystäviä ja pidämme yllä ihmissuhteita (siis jotain luksustakin on elämässä), mutta aivan liian vähän siihen nähden mitä toivoisin.



Aina kehoitetaan priorisoimaan, mutta mitä kun kaikki tekeminen tuntuu välttämättömältä ja tärkeältä? Jos jättä älapsen hunningolle, seuraukset ovat ikävät, samoin jos liiaksi mitätöi terveyttään, töissäkin pitää käydä jne.



Onneksi roikun netissä hyvin vähän, mitä nyt poikkesin ihan hetkeksi tänne av:lle. Joten siitäkään vähentäminen ei paljoa auta.

ap

Olemme kummatkin luopuneet ainakin aika pitkälti harrastuksista eli toisin sanoen itsemme turhanpäiväiseltä kehittämiseltä. Samoin meille tärkeitä ihmisiä näemme liian harvoin. Tai sitten heitä on liikaa emmekä pysty tapaamaan heitä siksi kuin aika harvoin.

Lapsi on jo melkein 4 vuotias, ja muistan vielä hyvin, miten hoitovapaalla oli mukavasti aikaa. Vaikka mies tekee paljon yhteisen kodin ja perheen eteen kummallakin tuntuu olevan paljon ohjelmaa koko ajan. Ongelma on ehkä siinä, että olemme tottuneet leppoisampaan elämänrytmiin eikä tämä kiire ole sopusoinnussa temperamenttiemme kanssa, vaikka itse olenkin aika nopea käänteissäni. Silti kaipaisin hiljentymistä, sillä liika kiire saa elimistöni ja mieleni helposti ylikierroksille. Auttaisikoihan jooga tms. sellainen?



Kiitos kun olette vastailleet aloitukseeni.



ap

Vierailija:

Aina kehoitetaan priorisoimaan, mutta mitä kun kaikki tekeminen tuntuu välttämättömältä ja tärkeältä?

Mutta kun elämä on myös luopumista. Ehkä teidän täytyy miettiä vielä tarkemmin ja syvemmin, miksi kaikki tekeminen tuntuu tärkeältä ja välttämättömältä? Ja onko se todella sitä.

Jos et malta luopua mistään, niin silloin sinun kannattaisi olla tyytyväinen siihen, että touhua ja voimia touhuamiseen riittää. Mutta jos et halua touhuta niin paljon, vaan haluat rauhaa, niin sinun on pystyttävä luopumaan. Nämä ovat omia valintojasi, jotka sun on tehtävä niin, että voit elää niiden kanssa. Tässä kohdin voisi sanoa, että elämä on juuri niin onnellista kuin siitä tekee. Ei tietenkään päde kaikkeen, mutta tähän asiaan kyllä.

Ja tuo joogajuttu: Miten ihmeessä kiire vähenisi sillä, että hankit vielä yhden harrastuksen lisää? Jos haluat vähentää kiireitä, niin sinun on raaskittava LUOPUA!

TAi ainakin koen koko ajan riittämättömyyttä tekemättömistä töistä ja toisaalta siitä, että lapsi haluaisi jakamatonta seuraani enemmän (=koko ajan) kuin mitä sitä pystyn antamaan.

Vaikka ei minusta tunnu, että arki olisi härdelliä. Toki jostain olen luopunut.

Minä olen luopunut sosiaalisesta elämästäni. En yksinkertaisesti ehdi nähdä ihmisiä. Ja olen luopunut kaikista muista harrastuksista paitsi liikunnasta.

Olen priorisoinut näin:

1. Työt ovat tärkeitä, mutta ne pitää hoitaa suurin piirtein työajalla

2. Lapset ovat tärkeitä, joten siksi olen kotona illat

3. Liikunta on tärkeää monestakin eri syystä, siksi menen lenkille, kun isä tulee kotiin.

4. Uni on tärkeää. Siksi menen nukkumaan viimeistään klo 23.

5. RAvinto on tärkeää. Siksi syön paljon vihanneksia töissä. Ja siksi teen sunnuntaina ma ja ti ruoat ja torstaina to ja pe ruoat. Vain keskiviikkoisin syömme eineksiä.

6. Parisuhdeaika on tärkeää: mutta kyllähän sitä onkin, kun lapset menevät nukkumaan.

7. Siisteys on tärkeää, siksi meillä käy siivooja.

Eli ainoa, mistä olen tinkinyt on ystävät. Näen heitä hyvin harvoin. Mutta lapset kasvavat eivätkä kohta halua enää minua nähdä . Silloin minä alan näkemään ystäviäni.

Tykkäisin maalata. Mutta siihen palaan sitten eläkepäivillä...

Vierailija:

Miten ihmeessä jaksatte arjen kiirettä ja suorituspaineita?

Jääkö teille lainkaan omaa aikaa esim. harrastuksiin tai ylipäätään lepoon?

Mistä ihmeestä tinkiä, kun tuntuu, että kaikki tekeminen ja suorittaminen on tärkeää: pieni lapsi, haasteellinen asiantuntijatyö (omaa osaamista pitäisi täydentää), riittävät yöunet, terveellinen ravinto, liikunta - tähän mennessä eniten on tingitty harrastuksista, sosiaalisista suhteista, kahdenkeskisestä parisuhdeajasta, kodin siisteystasosta ja liiaksikin yöunista- ja silti tuntuu, että elämässä on liikaa ohjelmaa.

Meillä on kolme, joista vanhin 4v...

käy vain kerran viikossa ruokakaupassa.

tee ruokalista koko viikoksi, niin onnistut.

tee sunnuntaina ruoat valmiiksi mahdollisimman pitkäksi aikaa, jotta selviät alkuviikon.

hanki siivooja.

elämässä on muutakin kuin lapset.

Vierailija:

Meillä on kolme, joista vanhin 4v...

Asumiseen liittyy ylimääräistä tekemistä (tällä hetkellä pakollinen remontti, rivitalon ulkotöitä ja kunnostusta) ja ihan perus kodinhoito tuntuu vievän aikaa, vaikka siisteystasosta on jo tingitty. Oma työni vaatii työskentelyä iltaisinkin, kun lapsi on jo nukkumassa (olen tutkija ja teen opetustyötä - aina olisi paljon sellaista, mitä olisi hyvä tietää ja osata, aina voisi kirjoittaa enemmän ja olla aktiivisempi, kehittää ja suunnitella).

Kaikesta huolimatta olemme halunneet pitää yllä kiireetöntä ilmapiiriä kotona ja antaa lapselle aikaa ja huomiota sekä leikkiseuraa. Toinen vanhempi sitten yleensä puuhailee ja touhuaa.



Ehkä härdellifiilis tulee siitä, että olemme olleet kuukausitolkulla sairaana ja siksi unet ovat jääneet vähälle. Sairastelusta huolimatta omat työt on hoidettava vaikka öisin, samoin sairas lapsi.

Kaikki toiminta, mitä aikuisilla voi olla, ei siis johdu vain lapsista - siten yhdenkin lapsen vanhemmat voivat olla kovilla.

ap

me olimme taannoin vuokralla kerrostalossa ja ai sitä autuutta! Kaipaan vieläkin...

14

Arkena syödään sitä, mikä ei vaadi paljon aikaa ja vaivaa. Omista harrastuksista olen luopunut suosiolla. Tällä hetkellä oikeastaan lasten kanssa ulkoilu ja puuhailu menee harrastuksesta, koska se kuitenkin on niin ihanaa vastapainoa tiukalle työlle (toimin asiantuntijatehtävissä kuten ap:kin). En siivoa työpäivinä muuta kuin mitä nyt on aivan pakko (esim. tiskit, etteivät haise jne). Kun lapset menevät nukkumaan, laitan omat ja lasten vaatteet aamua varten valmiiksi. Sitten on pari tuntia aikaa miehen kanssa oleiluun.



Viikonloppuisin sitten huhkitaan koko perheen voimalla lauantaiaamuna talo siistiksi, jotta voi lorvia ja lököttää loput viikonlopusta. Kaupassakin käydään vain kerran viikossa. Sekin on melko iso aikavaras, jos arki-iltana lähtee lasten kanssa kauppareissulle.