Mitä ajattelette äidistä joka jättää miehensä ja lapsensa?

Oma kiintymys lapsiani kohtaan on niin sanoinkuvaamattoman syvä etten voisi elää ilman lapsiani.



Siksi olisi hyvin vaikeaa ymmärtää sellaista päätöstä.

Tai voihan se olla rohkeaa, mutta ei millään tavalla ihailtavaa.



Ja turha sanoa ettei hän jätä lastaan jos on tapaamisoikeus edelleen, mun mielestä se on yhdenlainen jättäminen jos ei elä enää arkea lapsensa kanssa vaan muuttuu vierailevaksi tähdeksi.

tai sitten isällä on lasten niin paljon parempi olla...

Ja tunnen suurta empatiaa.



Hänen elämänsä on pitänyt olla aivan hirvittävää kun ainut ulospääsy on perheen jättäminen.



t. nimim. Lähtökohtaisesti en halua ajatella pahaa..

Itse jos ajattelisin että muuttaisin pois ja lapsi jäisi isänsä kanssa... Ei, en voi edes ajatella, niin ahdistava ajatus!!

eikä halua enää lastaan/lapsiaan eikä miestään. Kamalaa. Tuntuu ettei välitä lapsistaan enää!

ja miehen tehdessä lähtöä laittaa lapsen (1,5v) tämän mukaan pois ja itse kuitenkin ehdottaa joka toinen viikonloppu tapaamisia? Jos äidillä liikaa töitä ja isän kanssa enemmän kotihoitomahdollisuutta eron jälkeen. Onko silti paha?

kuka äiti nyt haluaa työntää lapsensakin pois kotoa?!

Joka päivä on itkemistä ja riitelyä miehen, mutta ennenkaikkea itsensä kanssa. Raivostuttaa ja ilostuttaa, mielialat vaan vaihtelevat melkein tunnin välein. Viime yönä meinasin mennä psykoosiin ja heräilin tunnin välein. Vauva on hyvässä hoidossa mieheni käsissä, mutta minua häiritsee olla heidän " tiellään" . En koskaan kuulu mihinkään, en enää jaksa tavata ihmisiä tai lähteä ulos muuten kuin pakon edessä.



Vauvaani rakastan kovasti, mutta pääni ei kestä tuntiakaan hänen kanssaan kahdestaan. Kiintymyssuhteen häiriö, paha sellainen. Mitä lapsi tekisi tälläisellä äidillä? Ei yhtään mitään.

Itse en tuomitse, ei käy mielessäkään, kun en tiedä taustoja.

Sehän on täysin luonnollista!





" Mitä sitten ajattelette isästä joka jättää lapset ja vaimonsa?"

Toisen lapsen syntymän jälkeen sairastuin masennukseen (lievään sellaiseen) siitä seurasi paniikkihäiriö, sen jälkeen viimeiset reilu 2 vuotta elämä on ollut yhtä helvettiä, vaikka eihän sitä kukaan ulkopuolinen tiedä/tajua! Mutta ei sitä vaan pysty lähtemään, koittaa vain kestää siihen asti kunnes lapset on isoja ja kaikki helpottaa, toivottavasti lapset ei saa traumoja äidin raivareista...

Hae ihan tosi apua niin opit nauttimaan vauvastasi!

On lääkitystä, vuorovaikutus" oppia" , jutteluseuraa ja kotipalvelun työntekijä. Ei tehoa, ei sitten yhtään.



18

omahyväinen p tai päästään pipi

lapsi on saanut vahingossa alkunsa eikä häntä ole edes toivottu jos äiti voi hänet jättää.

Sellainen voi sepittää muille mitä sattuu, mitä siinä voi tehdä?