hukassa
Minun äitini on joutunut elämään kovan elämän. Ajattelin jo aika pienestä että minun täytyy olla hänen tukenaan ja ei ainakaan itse enempää murhetta aiheuttaa.Olen elämäni aikana tehnyt päätöksiä paljon sen mukaan mikä olis hänelle parhaaks ja sysännyt näin omia tarpeita syrjään. Kukaan ei ole vaatinut sitä, mutta vaikeuksien jälkeen tämä asetelma jäi päälle. Ja olen ehkä " liian" lempeä.Minulla itsellänikin on jo perhe ja olen onnellinen heidän kanssaan. kuitenkin tunnen murhetta kun tuntuu etten pysty hyppäämään pois tästä roolistani. (eli olla äitini apuna). Hän on aivan terve ja itsenäinen ihminen jä tämä sepostukseni kuulostaa varmasti naurettavalta.On vaikea antaa siivet monille unelmille,kun tämä tavallaan kahlitsee minua. Osaiskohan joku neuvoa?
Eli hyvä kun tiedostat asian, että olet tavallaan turhaa uhrautunut monessa asiassa. Seuraavan kerran kun joudut tekemään minkä tahansa päätöksen, niin mieti tarkasti miltä se tuntuu ja mikä motiivi sulla on eri vaihtoehtoihin ja sitten kieltäydyt tietoisesti ottamasta syyllisyttä siitä, että joku vaihtoehdoista sopisi äidillesi, mutta ei ole sulle itsellesi (tietysti myös omalle perheellesi) ideaali päätös. Ja teet niinkuin koet itse parhaaksi, välittämättä siitä onko se äidillesi hyvä vai huono päätös. Kuvailet äitiäsi itsenäiseksi ja selviytyväksi tyypiksi, siis turha sun on pitää hänestä niin paljon huolta, että hänelle eläisit oman elämäsi. Liekö äitisi edes odottaa sitä sinulta? Tietysti voi odottaakin, mutta enemmän voi myös olla mahdollista, että ns. odotus tulee siitä, että äiti on ajatellut sun koko ajan jo toimivan omien toiveidesi mukaan, eikä ole edes ajatellut, että olet valintojasi tehnyt hänen takiaan, joten ottaa sun päätökset itsestään selvyytenä!!!
Sun on aika päästää irti äidistäsi. Syyllisyys tulee helposti myös siitä, että luulee, että joku odottaa jotakin, vaikka oikeasti vaan itse kokee olevansa vastuussa... eli jos tiedostat tuollaisen sairaan kuvion omassa päässäsi niin pyristele siitä vapaaksi. Se kyllä vaatii tietoista käyttäytymistä mallin murtamiseen. Siksi on mun mielestä tärkeää, että alat tietoisesti tekemään omia päätöksiä, niin että harkitset kunnolla omat motiivisi ja et anna turhan syyllisyyden johdatella itseäsi. Tässä en siis tarkoita, etteikö pitäis kenestäkään ottaa vastuuta ja pitäis elää ns. vaan itselleen. Eli en kannata itsekästä ja itsekeskeistä elämäntyyliä ollenkaan, mutta omalle perheelle on syytä etsiä parhaat vaihtoehdot, koska heihin päätökset vaikuttavat eniten kun saman katon alla asutaan ja arkea yhdessä eletään. Mun mielestä vanhemmat ei enää aikuisella kuulu tähän prioriteettiin. Vaikka tietysti siinäkin poikkeuksen muodostaa todellinen avun tarve, esim. sairauden ja vanhuuden aikana. Sitten on taas syytä kantaa vastuuta, mutta jos vanhemmat elää itsenäistä elämää ja selviytyvät normaalisti, niin sellaiseen aikaan pitää asettaa oma perhe etusijalle... Sitten taas kun vanhemmat tarvitseevat apua oikeasti (sairaus ja vanhuus) niin sitten pitää taas miettiä uudestaan, mutta yleensähän siinä vaiheessa omat lapset ovatkin jo aikuisia ja elämässä on muutenkin erilailla pelivaraa, ja sitten se on hyvä esimerkki omillekin lapsille nähdä että vanhuksista ja sairaista huolehditaan perheessä.
Eli rohkeutta itsenäiseen elämääsi!!!