Miten voisin pidentää pinnaani? Eli Hermojen menettämistä vähentää?
Poika 5v (kohta6) on aika tapaus. Välillä menee pitkät ajat hyvin eikä välillemme tule normaalia kiukkuilua enempää.
Mutta taas tänään: Mitään ei voi uskoa. Laski leikkipuistossa liukumäessä pikkusiskoaan päin vaikka isänsä ehti kieltämään. Isä ja pikkusisko jäivät puistoon ja minä tulin pojan kanssa kotiin jäähylle jonka hän vietti omassa huoneessaan.
Nyt ruokaillessa jätti maitoa mukiin ja lähti pois ruokailemasta. Muut söivät vielä joten en kerännyt astioita pois vielä. Hetken päästä palasi takaisin, otti maitomukinsa ja kaatoi maidot lavuaarissa siivilässä olevien spagettien päälle. Ehdin juuri huudahtamaan ei, mutta silti vaan kaatoi vaikka näki spagettien olevan siinä. (Huomiseksi tarkoitettu nuo loput) Kyllä meni hermot. Aloin huutamaan että onko sulla kenties liikaa rahaa kun kaadat ruoan päälle maitoa! Minulla ei ainakaan ole. Otin tukkaankin kiinni vaikka en usein niinkään tee.
Haluaisin pidemmän pinnan mutta miten voisin sitä harjoittaa. Paljon kestän useimmiten mutta sitten tulee päiviä jolloin yksi väärä teko ja multa menee hermot ja koko loppupäivä menee aivan pilalle. Kaikki mitä se tekee käy hermoon.
Apuja, ideoita?
Kierto on melko epäsäännöllinen ja pitkä mutta pitänee laittaa kalenteriin ylös jotta muistaa ensi kerralla kun hermot menee totaalisesti tarkistaa ajankohta.
Harmi silti ettei keneltäkään löytynyt vinkkejä. 10 laskeminen voisi auttaa jos sen muistaisi silloin kun on se tilanne päällä...