Kolmas kolmannes - sairasloma

Vaihda lääkäriä, eivät ne kaikki ole yhtä idiootteja :)

Oletko pyytänyt neuvolan kautta saikkua?

Luulisi että neuvolalääkäri kirjoittaisi helposti sairasloman, kun on kerran perehtynyt raskauksiin niin tietää paremmin ettei niin vaan pysty olemaan töissä jos supistelee ja joka paikka on kipeenä..



Meillä hyvin hankalasti sai sairaslomaa huonovointisuuden vuoksi työterveydestä.

Mutta ä-neuvolan täti kirjoitti soittamalla 3 päivää jotta saan rauhassa kotona levätä.

Kyllä minä sain raskausviikolla 30 sairaslomaa, voin sanoa että helposti, äitysloman alkuun saakka. Lääkäri ei vain kirjoittanut koko saikkua " putkeen" , ettei kelasta aleta napista, kun tulee niin poitkä sairasloma kerralla. Ens viikolla ois toisen saikkulapun hakureissu... Selästä siis sain, kun joudun työssäni aika paljon nostelemaan...

Väsyttää, raudat laskenut alas suht hyvin.



Lonkkia särkee, häntäluu tulee kipeäksi, alavatsaan alkaa särkemään,

liitoskivut todella kivuliaita.. Teen istumatyötä, mahdoton olla töissä!



Soita neuvolaan ja pyydä päästä lääkärille! Hän varmasti suhtautuu eritavalla asiaan.

Itse olen kans nyt rv 28 ja olen ollut saikulla 13.3 lähtien. Norm. lääkäri kirjoitti ensin kaks viikkoo ja sit oli neuvolalääkäri 31.3 ja lääkäri kirjoitti 25.5 asti suoraan. sit alkaaki äippäloma. Nii ja suppareiden takia..helposti sai saikkua..tiedä sitten vaikuttaako ku ite oon hoitoalalla ja huonot työasennot...



Näippä

mutta te todella saatte raskauden kuulostamaan sairaudelta. Raskauden vikalle kolmannekselle kuuluvat erilaiset vaivat. Nykyään napistaan ihan kaikesta ja joka kolotuksesta on saatava saikkua. Kannattaa varautua siihen että lapsenkin kanssa voi olla vähän raskasta välillä, synnytyksen jälkeen sattuu aika moneen paikkaan ja imetykseenkään ei tissit ihan ekana totu, ja siitä ei saa saikkua sitten vaikka hakisi keneltä.



Kiitos ja anteeks, tää ikuinen valittaminen vaan joskus oikeesti ärsyttää.



Rouvaii 14 tasan ja pikkupoika 9,5kk (ei päivääkään saikkua näissä raskauksissa ja kotonakin on jaksettava, ja ei oo oireetonta ollut)

Mä olin myös esikoista odottaessa loppuun asti töissä ilman saikkua, ja toisen kanssa kotona hoisin esikoista. Lapsosilla siis vain vuosi ikäeroa, joten perässä juostavaa riitti, eikä siis saikkua niinkuin joku tuossa sanoikin. Nyt kolmatta odottaessa raskaus onkin ollut aivan erilaien. On ollut vuotoa, mahaa särkee ja supistelee kivuliaasti pienestäkin tekemisestä. Olen rv 29+ ja tällä hetkellä saikulla työstäni, jossa en voi pitää lepotaukoja. Huono omatunto on olla kotona, mutta luulen, että ihmiset, jotka ovat saikulla, eivät olesitä siksi, että pelkäävät kipua vaan siksi, että pelkäävät lapselle käyvän jotain. Niin ainakin minä. Tämän vuoksi ei voi verrata loppuraskaudesta sairaslomalla oloa ja vauvan syntymän jälkeen olevia kipuja. Eihän silloin toki saikkua saa, mutta ei olemyöskään kyse lapsen terveydestä. Mun mielestä jokainen tietää itse olonsa ja on turha leikkiä uhkarohkeaa. Töitä kerkeää kyllä tehdä, nyt on jokin tärkeämpi asia, josta pitää huolta, eli se lapsi jota kantaa sisällään. Ja toisten raskauksista on paha mennä sanomaan. Mullakin on kaikki kolme raskautta olleet tyystin erilaisia.



Sori pitkä papattava viesti, olikohan tossa mitään järkeä?

Raskaus ei ole toki mikään sairaus, mutta ainakin omalla kohdallani se on pahentanut jo olemassa olevia sairauksiani ja vaivojani, kuten välilevynpullistúmaia ja lonkkanivelen vammaa, minkä vuoksi kärsin lähinnä näistä selän ongelmista. Ei kuule naurata kun selkä vie jalat alta ja pitää nöyrtyä käyttämään apuvälineitä, jotta saa arjen toimimaan, kuten minä jouduin odottaessani kuopusta.



Olen hoitoalalla, eikä työnteosta tullut tilanteessani yhtikäs mitään viikon 24 vjälkeen, vaikka yritin hampaat irvessä. Ylisuorittamisellani töissä aiheutin stressiä työkavereillekin, jotka olivat sitä mieltä, ettei minun olisi tarvinnnut tehdä siellä niin paljon. Koin kuitenkin, että minun oli pakko suoriutua töistäni muita kuormittamatta.



Istumatyökään ei aikanaan sopinut lainkaan, on kokeiltu sitäkin. Tuossa työssä oli kaiken lisäksi työnkuvan sekä esimiehen taholta tulleita valtavia stressitilanteita, jotka olisivat olleet erittäin kuluttavia normaalitilassakin olevalle, joten viimeisillä viikoilla alkoikin sitten jo näkyä pissassa proteiinia ja sokeria, verenpaineen kohoamisesta puhumattakaan. Onneksi pääsin sairauslomalle.



Haluaisin tähdentää sinulle, että jokainen ihminen kokee kivun aivan tyystin eri tavalla. Jos sinulla on ollut vaivoja, mutta kykenet silti tekemään täyspäiväisesti töitä, olehan onnellinen korkeasta kipukynnyksestäsi. Et voi silti mitenkään sanoa, että muut valittavat turhista ja vähäpätöisistä asioista, jos he kokevat, etteivät jaksa. Sinä et voi tietää toisen kohdalla, taustoja tuntematta, mikä on turhaa valittamista ja mikä ei.



Odotan neljättä lastani ja luojan kiitos saan olla kotona hoitamassa 1v4kk ikäistä kuopustamme. Selkä huutaa hoosiannaa ja supistelee jatkuvasti, yöt ovat välillä yhtä rumbaa, mutta täällä saan sentään huilata sohvalla silloin kun itselleni sopii, töissä näin ei olisi, henkisestä paineesta puhumattakaan. Luultavasti olisin ollut jo pitkään sairauslomalla.



Minua oikeasti ärsyttävät ihmiset, joilta puuttuu täysin myötäelämisen taito ja heitä näyttää olevan maailma pullollaan, valitettavasti niin meissä odottajissa kuin heissäkin, jotka tekevät ratkaisuja puolestamme, päättäessämme, että olemme mukamas työkuntoisia, vaikkemme sitä oikeasti ole. Ihminen on kokonaisuus, jossa pitää ottaa myös psyykkinen puoli huomioon, ei ainoastaan fyysinen.





Kanelisokeri 31+5

...Että odottajan ikä ja raskauksien/synnytysten määrä ovat ratkaisevia myös näissä asioissa...



Mitä enemmän ikää + raskauksia ja synnytyksiä takana, sitä hankalammiksi raskausajan vaivat muuttuvat, ei toki ensimmäisillä viikoilla, (ellei nyt satu kärsimään ympärivuorokautisesta, viikkotolkulla jatkuvasta pahoinvoinnista) mutta mitä lähemmäs odotuksen loppua edetään, sitä vaikeampaa on itse kullakin. Ikävää, mutta niin totta. Raskaus voi todellakin tehdä odottajan työkyvyttömäksi.



Kanelisokeri

Kanelisokeri vei sanat suustani, olen tismalleen samaa mieltä kanssasi ;)



Kukaan EI saa kruunua eikä kunniaa siitä, että sinnittelee hampaat irvessä ja väkisin töissä.

Itse olen ainakin raskausaikoinani (3 lasta on, neljättä odotan) laittanut oman sekä vauvan hyvinvoinnin työnantajan edun edelle.

Asiat tärkeysjärjestykseen, kenenkään EI tarvitse leikkiä sankaria!

Minusta on ihan typerää kärvistellä töissä, jos on oikeasti huono olo. Raskaus ei ole sairaus, mutta työstä se käy. Minä, ennen energinen ja terve ihminen, olen kuin mummo nyt raskaana, niveliä ja lihaksia särkee, hengitys ei kulje, puutuu, väsyy. Nukun 4 tuntia yössä, enempää ei onnistu vaivojen takia. Mitä ihmeen hyötyä minusta on töissä??



Minusta raskausvaivat ja synnytyksen sekä vauvanhoidon vaivat ovat ihan eri asia. Jos olet flunssassa ja valitat tukkoista oloa, tarkoittaako se sitä, että nyt et sitten ole valmistautunut vaikka selkäkipuun?



Juuri tuollaisten asenteiden takia raskaana olevat naiset kärsivät entistä enemmän vaivoistaan ja sitten vielä potevat huonoa omatuntoa, jos eivät jaksakaan. Sitten samaiset naiset varmaan pitävät itseään huonoina äiteinä, kun tuntuu pahalta ja väsyneeltä, eikä muka saisi valittaa.

(ja toisen odotuksessa rouvaii on vielä alkumetreillä).



Olin esikoista odottaessani elämäni kunnossa, mutta nyt kolmannessa raskaudessa liitoskivut on jotain hirveää. Olen vielä töissä mutta pelkäänpä että muutaman viikon kuluttua en pääse enää työpäivän jälkeen kivulta kävelemään. Ilmeisesti jokainen raskaus on löysyttänyt ligamentteja ja sen takia liitoskivut vain pahenevat raskaus raskaudelta.



Tietenkään ei ole mitään syytä jäädä sairauslomalle, jos voi hyvin, mutta miksi huonosti voivalla olisi erityinen velvollisuus sinnitellä töissä vain siksi että vaivojen syy on raskaus?



Kvaak rv 27

Ja taas esim Kanelisokeri voi taustoja täysin tietämättä kertoa että minulta puuttuu myötäelämisen taito:) Mutta tällä palstalla suvataan vaan niitä voivottelevia mielipiteitä. Noh, minun kommenttini koski normaaleja loppuraskauden vaivoja, ei todellakaan niitä tapauksia, joissa lapsen terveyden tai äidin oman terveyden kannalta on todella syytä jäädä sairauslomalle.



Se mitä henkisiin ja fyysisiin paineisiin ja niistä selvitymiseen tulee on aivan totta että ihmiset kokevat nämä asiat eri tavalla. Itse olen todella vastuullisessa toimessa ja suurin syy miksi olen kestänyt vaivat ja pysynyt töissä on se että olen vastuussa niin monen ihmisen työpaikasta. En ole korvaamaton, mutta on aina todella haastavaa saada asiat sujumaan äitiysloman ajan ja haluan varmistaa että kaikki sujuu niin että meillä kaikilla on työpaikka mammalomani jälkeen.



Joten te joiden kuuluu ja pitää levätä tehkää niin hyvällä omallatunnolla. Mutta ihan joka kolotuksesta nutisijat vaan saavat minut näkemään punaista. Ja ei en todellakaan vaadi että meidän työpaikallamme sairaat tekevät työtä, mutta odotan jonkinmoista suorutumista tiettyjen paineiden alla (ovat ne sitten henkisiä tai fyysisiä). Esim yksi työkavereistano oli koko äitiyslomansa sairauslomalla ja en olisi häntä töihin missään nimessä siinä kunnossa päästänytkään.



Ja varmasti te esim. neljättä odottavt olette kovemmalla koetuksella. Mutta kiitos itse olen myös ekasta 3kk ja tästä toisesta edelleen mm. oksentanut päivittäin raskauden alusta alkaen.



Rouvaii

Enpäs väittänytkään, että sinulta puuttuu myötäelämisen taito. Kirjoitin, että minua ärsyttävät suuresti sellaiset ihmiset, joilta puuttuu myötäelämisen taito, otit lauseen jostakin syystä itseesi. :)



Mutta...oikeasti, miten voit väittää, että tunnistat ns. turhat valittajat?



Olet vasta alussa toisen odotuksessasi, mutta olen varma, että mielesi muuttuu kun pääset loppumetreille. Itselleni kakkosen odotus oli vaikea, sillä tulin uudestaan raskaaksi esikoisen ollessa n 5kk ikäinen, eikä kroppa ollut kunnolla toipunut edellisestäkään synnytyksestä. Ne viimeiset 10 viikkoa olivat todella jotakin aivan hirvittävää kaikkine kipuineen + huolineen. Esikoisen odotus oli aivan lastenleikkiä siihen verrattuna ja noiden raskauksien aikaan olin vielä nuori, 24-25v.



Kolmosen odotus oli hankala selkäongelman vuoksi. En päässyt kävelemään kunnolla moneen viikkoon ja se vei peruskunnon ihan nollaan. Itkua vääntäen yritin päästä joka aamu pystyyn, kuljin lähinnä kontaten ja pidin seinistä kiinni. Kyynärsauvatkin olivat käytössä + wc-korokeistuin + sukanvetolaite...



Nyt neljännen kanssa kärsin niin ikään selkäkivuista, mutta olotilan tekee todellakin siedettävämmäkksi se, ettei tarvitse olla töissä. Odotan kauhulla ihan viimeisiä viikkoja, sillä kokemuksesta tiedän, että tuskaista tulee olemaan. Ikääkin on jo 35v, puhumattakaan edellisten odotusten/synnytysten mukanaan tuomista fyysisistä muutoksista...ei ole kroppa enää parikymppisen, ei. Se on karvaasti myönnettävä...



Niin, ja jokaisen raskauteni alussa olen minäkin oksentanut yötä päivää, esikoisesta jopa niin, että uhkasivat ottaa sairaalaan.



Jos olo on kuin päälleastutulla muurahaisella, miksi kidutetaan, eikä anneta sairauslomaa? En ymmärrä...jokainen meistä varmasti tietää oman jaksamisensa rajat.



Kanelisokeri 31+5

...oli pakko tulla kommentoimaan ja kertomaan vähän matkastani äitinä. Itse olin nimittäin sinnikäs odottaja 9 vuotta sitten esikoisen aikoihin, enkä välittänyt esim. pahoinvoinnissa, jatkuvista supistuksista tms. vaikka niitä tuli jo tosi varhain. Oli kipeitä ja kivuttomia. Piti olla sitkeä ja oikein tarmokas pikkuäiti: töissä tehokas, kotona reipas. Ärsyynnyin toki kaikista turhista narisijoista ja mietin itsekseni, että luikureita ovat... Esikoinen syntyi ja kärsi hapenpuutteesta synnytyksen aikana jokaisen supistuksen aikana. Entäpä jos näin oli jo odotusaikana... mutta minä sen kun vain tein töitä!! Uralla piti edetä ja mitä ne töissäkin olisivat sanoneet! Eihän raskaus ole sairaus.



Noh... iän lisääntyminen ja elämänkokemus lapsiperhe-elämän ja työelämän yhteensovittamisesta, haastavalla uralla eteneminen ja työelämän tuoma jatkuva painiskelu perheen hyvinvoinnin kanssa on tuonut vähitellen armollisuutta ja toivoakseni viisautta peliin. Oppivuosien ja useiden rankkojen kolausten jälkeen voin hyvällä omatunnolla sanoa, että nykyään ei tarvii suorittaa työssä, äitinä eikä ihmisenä vaan ihan vaan päivä kerrallaan tässä kuunnellaan omaa kroppaa ja masupesijän hyvinvointia. Jos minä en voi hyvin, ei voi vauvakaan. Työelämän suorittamisputkeen kyllä ehtii osansa antamaan. Ja aivan varmasti jään sairaslomalle heti jos tilanne niin vaatii. Se ei syö minun tehokkuuttani tai uskottavuutta työntekijänä. Luotan tuntemuksiini ja lääkärin arvioon.



Siskot. Nauttikaa raskaudesta! Levätkää jos on tarve. Työt eivät tekemällä lopu.



Sirilii 9+4

Sirilii, loistavasti sanottu! Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, työelämän ja äitiyden paineet aiheuttavat naisissa ihan uskomattoman määrän turhaa stressiä ja tuskaa.



Lähisukulaiseni oli sitä mieltä, että on moraalitonta olla poissa töistä raskauden takia. Ymmärrän, että esimerkiksi yrittäjä on helposti sitä mieltä, että nainen saikuttaa tahallaan. Itsekin olen esimies, enkä olisi onnessani, jos joku alaisistani olisi poissa ilman syytä, mutta raskaus on mielestäni niin suuri asia naisen elämässä, että en todellakaan syyllistäisi tai pakottaisi ketään istumaan töissä vain sen takia, että on pakko. Mitä hyötyä sellaisesta ihmisestä muutenkaan on työelämässä, jos hänellä on koko ajan huono olo, väsymys painaa, eikä keskittyminen onnistu? Eihän flunssaisiakaan ihmisiä pakoteta istumaan töissä, ja flunssa ei ole mitään verrattuna esim. loppuraskauden vaivoihin.



Naisten tulee muuttaa omia asenteita suoriutumista kohtaan, siitä lähtee myös yleisasenteen muutos äitiyttä kohtaan. Niin kauan kuin naiset sorsivat muita naisia kotiinjäämisestä, lapsen kantamisesta ei koskaan tule hyväksyttyä naisen työtä tiettynä elämänvaiheena.

Itsekin olen kyllä pannut merkille, että on aika tyypillistä, että jotkut yrittävät saadat sairaslomaa hinnalla millä hyvänsä viimeistään, kun on 20 viikkoa täynnä - mieluiten jo heti positiivisen testin jälkeen - vaikkei mitään kevyttä toimistotyötä raskaampaa tai vaarallisempaa tekisikään.

Toiset taas tosiaan ovat liiankin tunnollisia ja ovat töissä loppuun asti ja vähän ylikin vaikka väsyttäisi ja supistais...

Ja kieltämättä huvittavaa lukea, kuinka nämä aikaisen sairasloman ruinaajat sitten aikansa käyttävät - suursiivouksia, ikkunanpesua ja ties mitä urheilua sairaslomalla. Jos tollasia hommia haluaa tehdä niin eikö sitä varten jokainen voi ottaa vuosilomaa.

Minusta nämä turhan sairaloman ruinaajat tekevät karhunpalveluksen kaikille odottaville, sillä vaikka yleisesti ottaen loppuraskaudessa saa aika helposti sairaslomaa, mutta tavattuaan muutaman tuollaisen turhan ruinaajan, nostaa kuka tahansa lääkäri varmasti kynnystään antaa sairaslomaa raskaana oleville. Eikä se mitenkään varmaan yleisestikään ottaen paranna naisten asemaa työmarkkinoillakaan, jos pidetään itsestään selvänä että puolessa raskaudessa yritetään jäädä pois.



Sairasloma kuuluu ehdottomasti niille, jotka sitä vakavien oireiden vuoksi tarvitsevat, ja jos työ on raskasta vaarallista.



T: Mammarapu 3. raskaus rv 33

että _kevytkin toimistotyö_ (vaikkapa " vaan" istumatyö) _VOI OLLA_ raskasta odottavalle äidille.

Omasta kokemuksestani puhun...



Meillä oli töissä hirvittävä kiire, paineen ja kiireen alla paiskittiin hommia.

Toki jaloittelemaan välillä pääsin, mutta...työtahtipa olikin palattuani takaisin työpöytäni äärelle kahta kiireisempi.



Meillä 2 nuorinta olleet isokokoisia vauvoja (tosin vain keskimmäistä odottaessani tein istumatyötä), ja nivus/liitoskivut olivat kyllä hel****lliset, ja suonikohju toisessa koivessa pahensi vaan tilannetta.

Lääkäri ei suositellut istumatyötä, mutta enpä seistenkään voinut työtäni tehdä :/

Ja kyllä toimistotyö(kin) _voi_ olla henkisesti kuormittava, kuten itselläni, ja siitä(kin) syystä verenpaineeni nousivat semmoisiin lukemiin, että oli viisaampaa olla leikkimättä sankaria...ja jäädä sairaslomalle.



Mitä kukakin tekee sairaslomallaan...hmm...enpä ota järin kantaa toisten kannalta, mutta itse olen vointini mukaan tehnyt mitä olen kyennyt/halunnut, ja näin rentoutunut ;)



En yleistä, että _kaikki_ näin toimisivat, mutta tulipa vaan mieleeni, että meillä töissä pahin narisija, lapseton vanhapiika, napisi mm. raskaanaolevien vaivoista, ja mitäpä eukko itse teki sairaslomallaan...

tapasin eukon _itse aitiopaikalta_ SAIRASLOMALTAAN, ostamasta Stockkalta uutta kännykkää itselleen ;O

Vähänkös oli nolona ;)

Että näin...

Peesata Muumimammaa :P



Meinasin jo aiemmin kirjoittaa tuosta istumatyöstä, senkin kokeneena, että niin sitä voisi kuvitella, miten helppoa onkaan tehdä istumatyötä raskaana ollessa, mutta niin se ei vain ole. Istuminen on erityisen pahasta selälle sekä isoille verisuonille alaraajoissa + lantion alueella, varsinkin kun siellä painaa se vauva.



Lisäksi työn henkinen kuormitus ei ole mikään olan kohautusasia, vaan vakavasti otettava. Stressi ei ole mikään leikin asia!



...Ja mitä tulee tuohon sairauslomalla hommien tekemiseen, jonkunhan (lue: yleensä odottavan äidin) ne hommat pitää tehdä siellä kotonakin, oli sitten kotona saikulla tai töissä. Sitä paitsi, kyllä lääkäri sairauslomaa määrätessään varmasti tähdentää, mitä hommia voi tehdä ja viksu odottajakin voi itse kysyä.



Jos lääkäri määrää sairauslomaa normaalitilassa olevalle henkilölle, hänkö sitten saa tehdä mitä huvittaa sairauslomallaan, mutta raskaanaolevan pitää vaan maata sängyssään jalat ristissä? Nykyään suositellaan selkäkipuisellekin liikkumista ja tekemistä, paljon erilaisia liikeratoja, sänkyyn ei saa jäädä kykkimään ja siltikään tämä selkäkipuinen, oli sitten odottaja tai ei, ei ole työkykyinen. Ei sairausloma tarkoita kenellekään ehdotonta vuodelepoa, ellei siihen lääkäri erikseen kehoita.



Kanelisokeri

Vieläkin tekee mieli jankata, oikein herkullinen keskustelu nimittäin. aivan kuten Poltsi mainitsi: kyse on sukupuolittuneesta asenteesta ja erityisesti nuorten naisten pakkosuoriutumisesta. Ihan oikeasti: kuinka moni tosissaan haluaa ihan vain huvikseen sairaslomalle - edes raskausaikana? Ja vieläpä tällaisena aikana, jolloin erityisesti synnytysikäiset naiset ja äidit ovat suurennuslasin alla työpaikoilla ylimääräisine " lomineen" . Monellako edes on vakituista työpaikkaa 20-35 -vuotiaana? Aika moni tuntemani raskaana ollut/oleva äiti pyrkii viimeiseen asti näyttämään, että pärjää ja saisi siten säilytettyä työpaikkansa. Moni joutuu jopa salaamaan varsin pitkään raskautensa (eli töissä oltava oksetti tai ei) jne. jotta työsuhde jatkuisi mahdollisimman pitkään tai ehkä vakinaistettaisiin.



Minusta meidän äitien pitäisi, just niinkun Poltsi sanoi keskittyä enemmän viestimään kaikkialla, että raskaus on todellakin väliaikainen tila. Äitiyskään ei ole vamma. Vai miten on? Syyllisyyden herättäjiä on aina ja kaikkialla, mutta kenen etua syyllistämällä oikein haetaan?



Täytyy sanoa, että enemmän olen nähnyt sellaisia tilanteita, että työpaikalla erityisesti naiset tulevat yleensäkin sairaana tai kesken paranemisen töihin. Oikeastaan on aika itsekästä tulla pahimmassa räkävaiheessa tai edellisyön vatsataudin jäljiltä tartuttamaan muut! En oikeasti usko, että sairaspoissaolot hedelmällisessä iässä olevien naisten kohdalla ovat työelämän kannalta kokonaisvaltaisesti ajatellen mitenkään merkittävä tekijä. Erityisesti kun kyse on raskausajasta.



Noh... sama syyllistäminen jatkuu kun mietitään sairaan lapsen kotihoitoja, pienten lasten vanhempien työajan joustoja jne. Virret eivät tältä sektorilta ihan hevillä lopu.



Sirilii 9+5