raskausajan masennus
apua kaipailisin, odotan nyt toista lastani rv. 25 ja mieliala on aika maassa. ensimmäisinä kolmena kuukautena oli mielialan vaihteluja ja sen jälkeen ajattelin että tilanne rauhottuisi mutta toisin kävi. ensimmäisestä raskaudestani en tälläistä muista. kaiken pitäisi ja onkin täysin kunnossa mutta silti tämä äiti itkee pahaa oloaan joka päivä, eli voisiko neuvolasta saada vaikka jotain vitamiinia joka piristäisi kun ei meinaa jaksaa esikoisen kanssa olla?
apua!
Kommentit (7)
Ainakin D-vitamiini näin talviaikaan ja kalaöljyt (omega-3) ovat tärkeitä raskausajan vitamiineja ja ne ennaltaehkäisevät myös masennusta. Mulle suositeltiin neuvolasta D-vitamiinia samalla annoksella kuin pikkulapsillekin annetaan eli 10 iu eli esim. 5 tippaa Devitolia tai Jekovitia.
Oheisesta linkistä lisätietoja: http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/120405_01.html
Kaksi ekaa kirjoittajaa, täällä on tuntunut ihan samalta. Toisinaan jopa ajattelen että koko lasten saaminen on ollut suuri virhe, vaikka tietenkin rakastan lapsiani - 2-vuotiasta esikoista sekä vielä masussa kasvavaa. Mutta kun en JAKSAISI poikani loputonta touhuamista, vaatimista, tahtomista ja riehumista!!! Räjähdän hänelle usein, sitten itken jaksamattomuuttani surkeana.
Neuvolassa en ole väsymyksestäni maininnut kuin ohimennen, tuntuu kuin siellä ei edes välitettäisi, keskitytään vain niin tehokkaasti mittaamaan ja kontrolloimaan minun kehoani, kaiken maailman kokeita ja labrassa juoksemista... Olisipa tämä raskaus jo ohi ja vauva syntynyt! Ja kolmatta lasta ei enää tule.
Voikohan tällainen tilanne raskausaikana johtaa helpommin synnytysmasennukseen?
Moikka! Itse olen sairastanut masennuksen useaan otteeseen viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Nyt olen melko alussa raskaana, jouduin lopettamaan lääkityksen ja olo on ollut yhtä vuoristorataa. Omien lapsuuskokemusteni takia käyn edelleen terapiassa, mistä on ollu todella paljon apua. Äitiyteen voi liittyä onnen tunteiden lisäksi myös paljon negatiivisia tunteita, joista vaietaan ja joiden takia (tulevat) äidit tuntevat suurtakin syyllisyyttä... On ikävää, jos neuvolassa ei olla keskitytty (tai edes kysytty) äidin henkiseen hyvinvointiin, mielestäni se olisi ensiarvoisen tärkeää... Toisaalta, kannattaa itse rohkeasti puhua omista tunteista neuvolassa. Oma terkkarini sanoi, että minä tuskin tulen hänelle kertomaan mitään sellaista, mistä hän järkyttyisi tai mitä hän ei olisi jo kuullut jonkun toisen tulevan äidin suusta. Hän sanoi myös, että raskausaikana äidillä saattaa tulla tunnetasolle muistikuvia omasta vauva- ja pikkulapsiajasta.
Olipas sekavaa tekstiä... Mutta pointtina oli siis, että puhukaa tunteistanne ja etenkin mahdollisista alakulon/ masennuksen tunteista. Kukaan ei tuomitse tai pidä teitä huonoina äiteinä. Ja kaikki tunteet on sallittuja, negatiivisetkin. Negatiivisista tunteista ei ikävä kyllä puhuta juuri ollenkaan... jostain luin, että olisi joku kirja, joku " äidin kielletyt tunteet" tms, onko kellään tietoa kirjan oikeasta nimestä?
Voimia teille!
-Sinisin rv14
ja viimeistään silloin, kun olo käy sietämättömäksi tai ei jaksa selvitä päivittäisitä rutiineista, kannattaa ottaa asia ainakin neuvolassa puheeksi. Jo soireet täyttävät masennuksen kriteerit, on lapsellekin parhaaksi, että äiti huolehtii mielenterveydestään jo raskausaikana. Ensimmäisellä kolmanneksella on riskialtteinta ottaa mielialalääkkeitä, mutta sen jälkeen on olemassa mielialalääkkeitä, joilla ei ole huomattu olevan vaikutusta lapsen kehitykseen. Varhainen puuttuminen yleensä estää masennuksen syvenemistä.
Mietin vaan sitä, että onhan niitä lapsia kaksi sen synnytyksen jälkeenkin ja 2-3 -vuotiaan uhma voi todella koetella vanhempia vaikka ei olisi raskaana tai masentunutkaan. Jos pyydät ajan psykiatrin vastaanotolle, hän haastattelee ja tutkii kyllä ihan varmasti huolella ja harkiten eikä määrää lääkitystä, jos arvioi että masennuksesi ei ole kliinisesti diagnosoitavissa. Mikään ammattilainen en itse ole, mutta näin selvittelin ensimmäisen raskauteni aikana, kun olin vasta toipumassa masennuksestani.
Kun lapsi oli vuoden aloin puutumaan öisin, menin lääkärille... Lääkäri totesi sen johtuvat ihan masennuksesta. Aloitin lääkityksen ja avot, puutumiset jäivät pois heti lääkärissä käynnin jälkeen!
No vuoden reilu söin lääkkeitä, ajattelin pärjääväni ilman. Lääkäri oli myös sitä mieltä että pikku hiljaa lopetellaan... Vajaa vuoden olin ilman.
Sitten jouduin aloittamaan uudelleen. Sain ttl psykiatrin lähetteen, psykiatrin kanssa alettiin tekemään kelalle hakemusta psykoterapian korvaukseen. Hakemusta en ole vielä laittanut, en ole löytänyt terapeuttia.
Ja psykiatrini kanssa sovittiin etten pidä kiirettä. Kun alkaa tuntumaan siltä etsin terapeuttia taas ja jos löytyy kirjataan lausunto loppuun kelaan.
Syön lääkkeitä edelleen. Yritin lopettaa raskauden loppu ajaksii, mutta sain avieroitusoireiksi ns sähköisku tuntemuksia. Nyt otan kerran viikossa lääkkeen, se pitää ne tuntemukset pois.
Lääkettä voi käyttää kyllä isommalla annoksella myös, mutta itse halusin näin.
Tukena on psykiatri jolle voin soittaa tarvittaessa.
Neuvola ei koskaan ottanu oikein todesta pahaa oloani ja masennustani
Oheisessa linkissä on jotain uutta tietoa kalaöljyn vaikutuksesta raskausajan masennukseen...
http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/uutiskirje20080409.html
Voi että kun kuulostaa tutulta!!
Minäkin olen ollut tosi masentunut ja itkupilli koko raskauden. Mielialan vaihteluitakin on, mutta enimmäkseen on oikein masentunut olo.. Voisikohan ankealla talvella olla jotain tekemistä asian kanssa...
Mutta ihana tietää etten ole ainoa..
sama84 33+0