Lue keskustelun säännöt.
Äidit, neuvokaa minua. Olen vielä melko nuori, mutta.. OV
31.03.2008 |
Olen siis 24-vuotias nainen, avoliitossa kaksi vuotta elänyt. Tunnetta ei ole koskaan puuttunut, vaan alkuvaikeuksien myötä on vahvistunut, että tuossa on se mies, jonka kanssa haluan elää.
Olen haaveillut omasta lapsesta teini-iästä lähtien. Olen halunnut olla nuori äiti. Edellisessä suhteessa yritimme lasta 2 vuotta, mutta en tullut raskaaksi. Ero johtui kuitenkin muista syistä, ja ehkä hyvä, kun en tuolloin hyvin nuorena tullut raskaaksi. Sen jälkeen olen hankkinut yliopistosta unelmien opiskelupaikan, matkustellut ja tehnyt töitä. Nyt nykyinen avomieheni antoi vihreää valoa vauvan yrittämiselle. Ja käyn kaikenlaisia tunteita läpi. Mulla on vielä opiskelut kesken, mutta hyvinkin loppusuoralla. Ehdin kirjoittaa lopputyöni ennen vauvan syntymää, vaikka vauva saisi alkunsa piankin. Mies on jo valmistunut, hänellä on vakityö ja meillä on oma talo, emme siis aivan tyhjän päälle heittäydy taloudellisestikaan.
Nykyään tuntuu, että jokin mystinen " oma elämä" pitäisi elää ennen lapsen syntymää. Mä taas ajattelen, että perhe on juuri sitä elämää parhaimmillaan. Olen aina halunnut hoivata ja viihdyn hyvin kotona. Yhteinen vauva on haaveista suurin, ja mieskin on nyt samaa mieltä. Haluan olla hyvä äiti, joten siksi tätä vieläkin pohdin, vaikka yritys on alkanut (ja olen ollut onnesta sykkyrällä). Jos musta kaikin puolin tuntuu siltä, että olen valmis lopustakin itsekkyydestä luopumaan yhteisen lapsen takia, tiedän, että ekat vuodet voi olla tosi rankkoja (mutta palkitsevia), niin pitäisikö minun joidenkin " yleisten normien" takia vielä odottaa? Tiedän vastauksen itsekin, mutta haluan silti jakaa näitä ajatuksia ja kuulla kommentteja :).
Olisi aika paljon helpompaa, jos en olisi tällainen liikaa ajatteleva hörhö, mutta tuli vain tällainen mieleen :). Aina löytyy ihmisiä, jotka ihmettelee toisten ratkaisuja (esim. hyvä ystäväni ei voi ymmärtää mun vauvahaaveita, koska pitäisi ensin kerätä työkokemusta jne.), mutta entä jos oma valtavirrasta poikkeava ratkaisu tuntuu oikealta?
Kommentit (18)
Siis tarkoitan että kenenkään aikuisen, yli 20-vuotiaan, normaalia elämää viettävän ihmisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös se ole just tuota matkustelua, opiskelua jne.
Mitä suotta lykkäämään vauvanyritystä. Varsinkin kun on mahdollisuus ettei se noin vain onnistu...
mä sain kaksoset ollessani 24v ja kun olivat n.2v niin kolmas vauva syntyi. ei kaduta " aikaisuus" .
olen sitä mieltä, että lapset on lahjoja Taivaasta!
tsemppiä!!
Minusta on turha 20+ ikäisistä nuorista naisista, joilla elämä on vakaalla pohjalla puhua mitenkään erilaisina äiteinä kuin muutaman vuoden vanhemmista. Ei se ikä tuossa vaiheessa mitään maagista enää tuo, jos koet olevasi valmis vanhemmuuden vastuuseen.
t. äidiksi 23-vuotiaana, enkä edes tajunnut pitää itseäni nuorena äitinä, ihan tavallisena vaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, eihän sua mikään estä lasta yrittämästä. Itse annoimme mahdollisuuden kun olin 24, meni 6v onnistua. Ei tää lapsi estä elämästä omaakin elämää, vaikka tuokin muutoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi toi elämään aivan uudenlaista rikkautta. Mitä sitä odottelemaan, jos lasta molemmat toivotte ja elämäntilanne sen sallii.
kyllä siis työelämässä ehtii olla ihan riittävästi, vaikka valmistuttuasi jäisit heti äitiyslomalle. Ja omaa elämää riittää myös, ei se lapsen saamiseen lopu. Ehkä pari kolme vuotta menee pelkästään äitinä, mutta sitten taas olet entistä ehompi oma itsesi kaikkine elämänkokemuksinesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen itse 22vuotias, kahden pienen lapsen äiti, molemmat ovat alle 2-vuotiaita. Opiskelut on vielä osaltaan kesken, töitä on kyllä tullut tehtyä aika paljon ennen lasten syntymää ja baareissa juostua ym. rellestettyä. Moni joka on minut niihin aikoihin tuntenut ei varmasti uskoisi että olen nyt äiti :)
Päivääkään en ole katunut lasten hankkimista, koskaan ei ole tullut tunnetta että oma elämä olisi jotenkin pilalla tai sitä ei olis ollenkaan; mähän elän omaa elämääni joka päivä näiden ihanien lasten kanssa! Tottakai joskus täytyy ottaa sitä omaa aikaa ja yksin/kavereiden kanssa oloa, kyllä minäkin käyn n. kerran kuukaudessa ystävieni kanssa ulkona.
Mutta tosiaan, jos tuntuu että olet valmis ja haluat lapsia, anna palaa vaan, äläkä välitä muiden mielipiteistä! Ja ethän sinä nyt enää kuitenkaan niiiin nuori ole ;)
Vaikka sinä olisitkin valmis äidiksi, mies ei sitä välttämättä ole vaikka luuleekin niin. Jos hän on vaan niin rakastunut sinuun ja tietää, että sinulle vauva olisi niin tärkeä asia, että on antanut periksi. Usein miehet tekevät näin ajattelematta kuitenkaan pidemmälle. Sitten tuleekin jossain vaihessa, kun lapsia on hankittu, miehelle menovaihe päälle ja siinä sitä sitten ollaan.
Eli, jos itse olet AIVAN varma, että haluat NYT lapsen etkä vasta muutaman vuoden päästä (mikä minun mielestäni olisi parempi juttu: opiskelut loppuun, työpaikka ja sitten lapsia), niin keskustele vielä miehesi kanssa avoimesti, että hän on myös todella valmis. Ei pelkästään valmis sinun takiasi vaan oikeasti ja aidosti.
Lapsi muuttaa paljon parisuhdetta eikä pelkästään pariksi ensimmäiseksi vuodeksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi!
Olen 27 vuotias kolmen 2-8 vuotiaan lapsen äiti. esikoinen syntyi kun olin 19, enkä muuten koskaan itse ajatellut olevani mitenkään erikoisen nuori:)
Lapsi oli todella harkitusti hankittu ja meillä oli silloin jo oma asunto,miehellä työ jne..puitteet siis kunnossa.
Nyt lapsia on kolme ja omaakin elämää eletty aina siinä sivussa. On matkusteltu ja olen jopa ollut töissäkin sen verran että ekat kokemuslisät taitaisin jo saada.
Hanki vaan lapsi jos siltä tuntuu, en ole hetkeäkään katunut sitä että olen nuori äiti:)
ihmisestä kiinni. Kuulostat siltä, että tiedät mitä ja kuka olet ja taidat olla valmis vakiintumaan ja olemaan aloillasi jo nyt. Itse olin enemmän sellainen villi ja vilkas eikä mieleeni olisi ikinä tullut vakiintua ja jäädä kotiin vielä 24-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakaan jos ei tutkittu ja todettu että se on miehestä kiinni.
Jos omassa hedelmällisyydessäsi on ongelmaa, niin ei se ainakaan parane sillä että olet 35.
joten siitä vain. Nuoret naiset ovat työelämässä aina altavastaajan asemassa: jos ei ole lapsia, et saa vakipaikkaa, koska heti laittautuisit paksuksi, jos on lapsia, et saa vakipaikkaa, koska mahdollisesti tekisit niitä lisää, tai ainakin lapset sairastelevat. Joten pakko on vain päättää elää niin kuin haluaa.
ja mä vähän niin kuin myönnyin sitten. Ja mikäs siinä. Ja mies on mua vähän nuorempi. Esikoinen täyttää ihan pian kymmenen vuotta.
Ollaan miehen kanssa puhuttu asiasta eri kanteilta ja paljon. Mies itsekin sanoi, etten ole häntä painostanut tai vaatinut, vaan hänelle on herännyt suuri halu saada oma perhe :). Mies on kaksi vuotta minua vanhempi. Itse asiassa jo suhteen alussa meitä yhdisti ajatus, että molemmat halutaan nuorena perhe :). Mies ei halunnut kiirehtiä, vaikka mä olisin ollut valmis jo aiemmin. Hän halusi pitkään olla sitä mieltä, että vauva saa tulla :). Ollaan juteltu jo siitäkin, kuinka järjestellään esim. yöheräämiset ja esim. sovittu, että laitetaan lapsilisät vauvan omalle tilille jne. ;).
ei mitään odotuksia :)