Huomenna kaavintaan
Pahoitteluni tuulimunasta. Itse koin samaisen viime joulukuussa, ja itsenäisyyspäivä meni sairaalassa maatessa kaavinnan jäljiltä. Raskausviikkoja oli silloin 8+4.
Nyt tilanne on kuitenkin vallan toinen, eli raskausviikkoja on kasassa tasan 21, ja kaikki mennyt hyvin tähän mennessä. Eli tämä raskaus alkoi suoraan tuonkaavinnan jälkeen, tai siis ettei omia menkkoja kerinnyt tulemaan jälkivuodon jälkeen ollenkaan. Henkisesti on ollut toki aika rankkaa, varsinkin kun keskeytynyt raskaus oli ensimmäinen ikuna. Lääkäri sanoi, että kaavinnan jälkeen on oikeinkin hyvä raskautua, kohtu on puhdas muilta jäljiltä. Ja ikää ittelläni on nyt 26.
Onnea vauvan saamiseen! :8}
Kommentit (2)
Kyllä kaavinnan jälkeen voi tulla helpostikin raskaaksi. Itselläni 10 v sitten tehtiin kaavinta keskenmenon takia, ja yhdet kk oli välissä, ja tulin sitten uudestaan raskaaksi, joka meni loppuun saakka hyvin.
Hei,
Kirjoitin tänne muutama viikko sitten tuulimuna raskaudestani ja reilu pari viikkoa sitten tehtiin lääkkeellinen keskeytys. Tällä viikolla kävin sitten ultraäänessä terv.asemalla ja lääkäri totesi, että limakalvo on vielä liian paksu (0.8 mm) ja mahdollisesti istukkaakin on vielä kohdussa. Vuoto jatkuu edelleen ja huomenna menen sitten kätilöopistolle kaavintaan. Hirveesti nyt vaan pelottaa miten sitten kaavinnan jälk. voi tulla uudestaan raskaaksi...? Olen nimittäin kuullut, että lääkkeellinen keskeytys on hellävaraisempi kohdulle kuin kaavinta (varsinkin jos on vielä nuori ja toive tulla tulevaisuudessa raskaaksi). Onko kellään kokemusta tästä? Voiko kaavinnan jälk. tulla raskaaksi (helposti)? Olisi todella mukavaa jos joku pystyisi tähän vastaamaan! Toivomme niin lasta niin paljon...
Olen vieläkin ihan surun murtamana tästä " lapsen menetyksestä" ... Sain kaiken lisäksi pari päivää sitten kuulla, että siskoni on raskaana. Laskettuaika hänellä on kaksi viikkoa ennen kuin minulla olisi ollut. Todella vaikeata olla iloinen hänen puolesta, vaikka tietenkin haluaisin olla.
Onneksi sukulaiseni eivät tiedä meidän menetyksestämme. Olisi todella raskasta alkaa heidän kanssa " puimaan" tätä. Eilen kun sain kuulla erään kaverimme olevan raskaana, meinasin väkisin alkaa itkemään... Onneksi sain kyyneleeni nieltyä ja oli aika pimeetä, ettei varmaan kukaan nähnyt kuinka olin siinä tippa linssissä. Muutenkin olen todella alavireinen ja on erittäin vaikeeta olla onnellinen mistään. Todella raskas kokemus siis meille molemmille...
Hyvää kevättä (kaikesta huolimatta)!
-riikka-