Dingon Autiotalon livetaltiointi/video ja siitä liikkuneet juorut
Heippa kaikki 80-luvulla Dingosta diganneet. Liikkuiko teillä silloin pikkutyttöjen keskuudessa sellainen juoru, että Dingon Autiotalovideossa Neumannin reppuselässä ollut tyttö olisi hakattu. Meillä liikkui useampikin juoru. Pahin oli, että tämä tyttö olisi tapettu keikan jälkeen, kun muut olivat tulleet niin mustasukkaiseksi.
Huom! Tämä oli aika ennen nettiä, lähdekritiikkiä ja vissiin aivojakin...
Kommentit (13)
kierreltiin paljonkin dingon perässä tuohon aikaan ja EI liikkunut tuollaist huhua, joten on ollut teidän piirin huhu tai ei ainakaan meille ennättänyt...
missäpäin liikuitte?
meillä pohjoisin paikka oli tampere
Heti kun näin otsikon tiesin satavarmasti mistä viestissä oli kyse :DD
Damn, paljastuin. Koko 7-vuotiaan tappeluvimmallani menin Lallintalolle (tämän minä improvisoin sitten itse) ja kuristin sen sifonkihuivillani :-)
Minä en ikinä päässyt konserttiin, mikä oli katkera paikka. Aloitin koulun vuonna 1983 eikä ollut puhettakaan, että vanhemmat olisivat päästäneet minua mihinkään konserttiin. Asuttiin Pirkanmaalla. No, silloin minä kohtasin mielestäni suuren vääryyden, mutta päästäisinkö itse lapseni 7-9-vuotiaana konserttiin, jossa lauletaan "sun kanssas tahdon rakastella taas ja taas ja taas ja taas..." Juu ei :-)
Mutta hauskaa, että muutkin muistavat tämän huhun, jota me totena siirsimme eteenpäin ruutuhyppelyn lomassa uskoen täysin, mitä meille sanottiin.
Että joku oltaisiin tapettu jonkun musiikkivideon takia...huh huh
keikalla Nipan reppuselkään. Siis useampi tapaus.
nimim. uudeltamaalta
lehdet painoi sen ilman tarkempia lähteitä ja joutuivat sit perumaan seuraavalla viikolla kirjoituksiaan.....
Tämmöstä mää muistelisin....
Kuopion seudulla asuttiin silloin.
ja sen perässä kiersi sitten toinen huhu, ettei sitä tyttöä oltu pahoinpidelty vaan vain vähän tönitty
tiedon että tyttöä oli vain tönitty, mutta ei sen enempää.
Asuin silloin Pohjois-Savossa (Kuopiosta etelään). Nyt uskon tuon huhun olleen höpöhöpöä, pelottava nykytarina. Ja sellaisiahan Alibi taitaa edelleen levittää, saati sitten 80-luvulla.
Jos en väärin muista niin musta siitä olisi ollut lehdessäkin, että olisi pahoinpidelty mutta ei sentään tapettu.