Millä ihmeen kaupalla selviän veljeni kuolemasta

mielessä on kyllä käynyt.

(Minulla kun itsetuhoisia ajatuksia juuri tämän vuoksi alkoholin käytön yhteydessä).

Surut pitää tietinkin surra, se on tarkeää. Mutta olisiko veljesi halunnut sinun surevan häntä loppuelämäsi? Vai olisiko hän halunnut, että elät täysillä ja nautit omasta elämästäsi?

Menisin kyllä puhumaan jollekin, psykologille tai diakoniatyöntekijälle tai papille...



Oletko puhunut asiasta perheesi tai vanhempiesi kanssa?

Anteeksi vain ilkeä kommentti. En tiedä olenko jotenkin tosi kylmä tai jotain, mutta kyllähän nyt tuosta pitäisi selvitä ihan ok jo paljon vähemmässin ajassa. Minun kategorioissa pahin mahdollinen on lapsen kuolema, sitten puolison, äidin ja isän. Äiti ja Isä on jo koettu ja kuoppaan laitettu, eli enää on loput jäljellä... ja ekaa en toivo todella kenellekkään, eikä toivottavsti tarvitse itse kokea. Ilmeisesti sinulla on jotenkin jäänyt surematta tuo asia heti silloin alkuun, kun vieläkin mielessä pyörii. Ei auta ketään, jos itselles jotain vielä teet. Teidän yhteisille tutuille vaan lisää tuskaa. Jos olet alkoholisoitumaan päin niin hae apua.

Jos kolme vuotta jo mennyt ja vielä kamppailet surun kanssa niin nyt äkkiä ammattiauttajan puheille. Siellä ne auttaa sua käsittelemään surun, sillä mitään muuta tietä pois surusta ei ole kuin käydä se läpi ja nimenomaan käydä se läpi niin, että lopulta sä hyväksyt tapahtuneen. Musta kuulostaa siltä, että sä et oo hyväksynyt tapahtunutta ja se aiheuttaa sen että surusta ei pääse pois. Ammattiauttajan avulla sä tulet toipumaan ja voit jatkaa elämääsi. Toinen asia mitä sun täytyy tehdä (ja varmasti ammattiauttajakin auttaa sua tässä asiassa kun kerrot rehellisesti alkoholinkäytöksestäsi) on jättää alkoholi. Alkoholi vain pahentaa asioita. Oman äidin alkoholinkäyttöä (plus itsemurhayrityksiä, joista viimeinen sitten tuottikin tulosta) sivusta seuranneena tiedän että alkoholi ja itsetuhoiset ajatukset kulkevat usein käsikädessä.



Pyydän sua nyt heti soittamaan ajan itsellesi läpimpään mielenterveystoimistoon. Kerrot veljesi kuolemasta, surusta, josta ei ole päässyt yli ja itsetuhoisista ajatuksistasi. Ja muista että tämän asian kanssa ei ole mitään hävettävää. Kunnioita ja rakasta elämääsi sen verran, että haet apua itsellesi. Kenenkään ei tarvitse tätä elämää yksin läpi kulkea eikä ole tarkoituskaan. On paljon ihmisiä, jotka haluavat auttaa sua, sun vaan on pyydettävä apua. Mitään muuta se ei vaadi. Olis kiva kuulla, kun olet saanut itsellesi ajan varattua. Ilmoittele, jookos? Ja jos haluut kirjoitella privana, pistä viestiä tänne niin voin vaikka antaa sulle meiliosoitteen.



Enkeleiden suojelusta sulle ja perheellesi.