Noloin paikka jossa olet haluamattasi ruvennut itkemään/kyynelehtimään

Ja toisen kerran kun mulle kerrottiin, ettei työsopimusta jatketa.

Ehkä noloin tapaus liittyy siihen, kun jouduin kerran ravintolassa antamaan palautetta huonosta ruoka-annoksesta.



Siinä sitten liikutuin ihan kohtuuttomasti, noloa! Tarjoilija meni ihan pois tolaltaan, eikä tiennyt miten olisi hyvittänyt tämän SUUNNATTOMAN KÄRSIMYKSEN, joka minulle oli sitkeästä pihvistä aiheutunut.



Aargh, näitähän riittäisi, mutten edes viitsi alkaa muistella, kun olen näitä yrittänyt aktiivisesti unohtaa.

Olin varannut viikonloppulainaan yhden teoksen, jota lähdin aamulla hakemaan raskaana, kahden lapsen kanssa, joista toinen oli kuumeessa. Kävi ilmi että varattuja opuksia saa vasta kello 14 jälkeen. Seisoin hetken pala kurkussa, mutta en pystynyt pidättelemään. Itkien sopersin, että kun en millään jaksa lähteä uudestaan myöhemmin kun olen raskaana ja toinen lapsista kipeänä. Kirjaston täti oli kyllä ymmärtäväinen ja hyvin empaattinen, mutta piti tiukasti kiinni säännöistään. Se oli kauheaa.

Eipä auttanut muu, kuin mennä myöhemmin uudestaan. Ja kyllä hävetti.

Kaksi kertaa työpaikalla kuluneen vuoden aikana. Todella rankka vuosi takana. Välillä tuntunut, että hukun työtaakkaan ja stressi on vienyt yöunet. Pari kertaa olen sitten purskahtanut itkuun, koska on tullut riittämätön olo. Jälkikäteen nolottaa kamalasti, koska en ole moista aiemmin tehnyt.

Tunsin vaan oloni niin avuttomaksi siinä tilnateessa että en muuta voinut kun itkeä.



Kyllä hävetti. Jälkeenpäin naurattanut kovasti kuitenkin.

Ja kyllä, poidin masennusta.

jatkan vielä hoitovapaata, kun lapsi on niin pieni. aloinpa sitten siinä tunnelmoimaan tuolla ajatuksella lapseni pienuudesta, ja pukkasin märyt. pikkasen hävetti.

Olin eronnut juuri lapsen isästä ja lapsen kanssa kävelyllä kun ex-anoppi soitti oudosta numerosta ja typeryyksissäni vastasin.

paha suustaan. Saattoi hermostuessaan, etenkin silloin, kun koki tulleensa väärinymmärretyksi päästellä tosi rankkaa tekstiä suustaan. Kerran hän hermostui talonmiehelle, kun oli jättänyt autonsa väärälle paikalle.

Kundikaverin mielestä kyseiselle paikalle sai laittaa auton ja siksi alkoi väitellä tökerösti rakkaalle talonmiehellemme. Vähänkös minua nolotti!

Suutuin kundikaverille ja menin pyytämään hänen puolesta anteeksi. Olin niin vihainen ja säikähtänyt, että tuli pari pisaraa kyyneleitä.

Noista kymmeniä kertoja töissä, ja noloin oli varmaan pomon huoneessa kun pidettiin kehityskeskustelua.

Vierailija:

Ja kyllä, poidin masennusta.

Mä itken ja nauran ihan julkisesti, jos siltä tuntuu.

Ehkä noloin itku tuli kerran luennolla, kun luennoitsija siirsi tenttipäivää ja se lyhensi mun lomaa. Alkoi ottaa ihan todella päähän ja kyynelet valui. Mutta en silti nolostele sitäkään.

Mä olen itkenyt kaupassa, kadulla, lääkärissä... En mä osaa niitä nolostella.

Pitäisikö?

Tässä viimeisimmät:

Olin juuri alkanut seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa, kun hänen mummonsa kuoli. Hautajaisissa sitten vollotin vuolaasti kun pappi puhui niin kauniisti.. Ikänä en ollut mummoa tavannut..



Toinen oli kun olin raskaana ja keskustelemassa poikani mahdollisesta lukihäiriöstä opettajan kanssa. Noh porasin koko tapaamisen ajan.



Kolmas ja varmasti noloin oli kun asiakas muutti suunnitelmaa tuotteesta jonka olin jo tehnyt valmiiksi. Suutuin tosi paljon, mutta se purkautui hillittömällä itkulla..

Pikkasenko hävettää, kun märsään jopa käyttäessäni lapsiani lääkärillä.



Tyyliin " on ollut, *tyrsk*, kuumetta ja korva aristaa, *ankaraa nenänniistoa, siis äidillä*.



Sama pätee tk-päivystykseen soittamiseen, aina pitää märyn kanssa soittaa.



HÄVETTÄÄ JA NOLOTTAA!

että kun on " luonnollinen" ja näyttää tunteensa on rehellinen, eikä se ole hävettävää. Minkäs sille mahtaa että on tunteellista sorttia. Hormoneja on aina niin helppo vaan syyttää.



Ap lisää että sai molemmilla kerroilla työpaikan, vaikka itkeä tirauttikin. Itsestä se vaan oli niin noloa..

Vierailija:

aloinpa sitten siinä tunnelmoimaan tuolla ajatuksella lapseni pienuudesta, ja pukkasin märyt. pikkasen hävetti.

Minäkin _inhoan_ julki-itkemistä, mutta välillä pakosti tulee päästeltyä. Hölmöin (vaan ei noloin) oli Maija Vilkkumaan keikalla, kun tajusin, että ne sanoitukset eivät vaan merkitse mulle enää mitään -> olen tullut vanhaksi. Nyyhkis.

raskaana tietty ja en edes kyynelehtinyt vaan suorastaan vollotin (onneks en ääneen) kun lapset lauloivat aina jokaiselle äidille joka saapui laulun joka meni jotenkin " muistatko kun olin ihan pikkuinen" . Enkä itkenyt vain oman lapseni kohdalla vaan _joka_ kerta kun lapset alkoivat laulaa. Onneks vatsa oli jo niin iso että varmasti kaikki tajus että raskaushormoonit jyllää, tosi noloa silti.

Joskus parikymppisenä kävin katsomassa Leijonakuninkaan ja itkeä tyrskin niin että hävetti kun isä Leijona kuoli... Joku pikkulapsi siinä vieressä jaksoi ihmetellä asiaa...

ja inhoon sellasia yö-juttuja. No se pomo jankkas syytä ja painosti, oli niinku olevinaan joku kuulustelu ja sitten rupesin itkemään, enkä siis kertonut..Viekläkin harmittaa, et alennuin sen edessä itkemään tosta asiasta.

4, 11 ja 17 ovat kaikki mun kirjoittamiani.



Kohta tulee hallitsematon märy ;)

yllin kyllin ja voi jeesus että mä märsäsin.



Noloutta ei hälventänyt yhtään se, että olen itsekin ope, naapurikoulussa kylläkin.