Mikä on liikaa yksivuotiaan yöhoitoon viemisessä?

Lueskelin nyt itsekin tätä ketjua, ja noin näppituntumalta sanoisin, että suurin osa kirjoittajistahan taisi olla sitä mieltä, että asia on ihan OK.



Itse kumminkin kiinnitin huomiota alkuperäisen kirjoittajan siihen pointtiin, että isovanhemmat ovat uupuneita. Jos vanhemmat ovat vähän päälle kolmikymppisiä, isovanhemmat ovat ehkä välillä 55-60, jos laskee tällä lailla yksinkertaistavasti. Kirjoittajan mukaan siis vielä työelämässä. Minusta he ihan oikeasti tarvitsevat, jopa vielä kipeämmin niitä vapaita viikonloppua kuin lapsen nuoret vanhemmat! Kyllähän vanhakin parisuhde kaipaa sitä kahdenkeskistä aikaa ja onhan vanhoillakin ihmisillä omia menoja ja juhlia. Kyllä vanhatkin tykkäävät käydä leffassa, kutsua kavereita kylään, nukkua myöhään tai hoitaa viikonloppuna esim. viikolla rästiin jääneitä kotitöitä. Vanhoilla on prikulleen samat tarpeet kuin nuorillakin. Miksi kummassa ajatellaan, että kolmikymppisille on jotenkin nämä hommat tärkeämpiä ja he siksi voivat laistaa lapsensa hoidosta? Työelämän vaatimukset on päälle kolmikymppisille ja päälle viisikymppisille ihan täsmälleen samat, sanoisin kuitenkin, että terveeltä kolmikymppiseltä sopii odottaa suurempaa jaksamista kuin parikymmentä vuotta vanhemmalta.



Ymmärsin alkuperäisen kirjoittajan ongelmaksi sen, että hän näkee isovanhempien uupuvan ja haluaisi puuttua asiaan jotenkin. Isovanhemmat varmasti rakastavat lapsenlastaan kovasti eivätkä siksi kehtaa kieltäytyä. Pelkäävät ehkä, että vanhemmat vievät lapsen jonnekin huonompaan paikkaan hoitoon tai jättävät peräti yksin kotiin (ei olisi sanomalehtien mukaan eka kerta). Tästä syystä he sitten pinnistävät ja jaksavat. Jos taas isovanhempia kannustaa sanomaan vanhemmille ei, ja vanhemmat sitten tekevät jotain tosi törttöä, kuten jättävät lapsen nukkumaan yksin kotiin, kun lähtevät baariin, voi olla, että potee huonoa omatuntoa tosi kauan. Kaipa asiasta pitäisi vain sanoa vanhemmille ja vedota siihen, että jos kolmikymppiset, joista toinen ei edes ole työelämässä, eivät jaksa arkea pääsemättä viiihteelle kerran viikossa, kuinka kummassa heitä paljon vanhemmat ihmiset sitten jaksaisivat, kun ovat vielä molemmat töissäkin. Ymmärrän hyvin, että alkuperäinen kantaa huolta isovanhemmista ja heidän jaksamisestaan, tekisin varmaan itsekin niin.



Tuossa Oodin kirjoituksessa pisti semmoinen asia silmään, että miksei lapsia voi sitten ottaa edes joskus häihin tms. mukaan. Onhan siitä taatusti vaivaa, mutta toisaalta joskushan lasten täytyy oppia juhlakäyttäytymistäkin. Itse olen joutunut aina kiskomaan lapseni yksin lääkäriin, neuvolaan, uimahalliin, kauppaan jne. ja jos siitä on seurannut jotain positiivista, niin se on sitten se, että lapsista on kehittynyt varsin helppoja seuralaisia. Usein saan vierailta kommentteja siitä, miten kilttejä "vanhan ajan lapsia" he ovat. Pakko heidän on ollut semmoisiksi kehittyä, enhän minä muuten heidän kanssaan olisi pärjännyt. Luulisin, että se pätee myös juhlakäyttäytymiseen. Toki olisin joskus erittäinkin mielelläni huolinut lastenhoitoapua, mutta kun sitä ei ole ollut saatavilla, on täytynyt saada homma pelaamaan näinkin. Eli sanoisin, että jos aian pelaa helpomman mukaan, vie lapset pois häiritsemästä tärkeämpiä juttuja jne., tuloksena voi olla se, että lapset eivät opikaan kovin yhteistyökykyisiksi.

Juu, en minä sille AP:lle nyt pelkästään niin vastannutkaan vaan yleisesti tähän ketjuun. Se, mikä itselleni tuli myös mieleen... unohtui laittaa... että isovanhemmat saavat lastenlapsiinsa luotua ihan erilaisen suhteen kun viettävät lasten kanssa paljon aikaa. Siis ihan kaksistaan/kolmistaan kuin että lapsen vanhemmat ovat siinä vieressä koko ajan päälle päsmäämässä.



Isovanhempien kanssa tehdään ihan eri juttuja ja siellä on aina vähän eri säännöt, mistä lapset tuntuvat pitävän. Ainakin meillä ja tuttavillani, kellä isovanhemmat ovat saatavilla ja haluavat lastenlapsiaan hoitaa (kaikkihan eivät nykyään halua kun nyt on muotia elää 60-vuotiaanakin vauhdikasta ja trendikästä elämää) ovat nämä mummot ja vaarit kädet ojossa hoitovuoroa odottamassa ja soittelevat, "koska se lapsi voisi taas tulla yökylään"



Meille jopa mummot ehdottivat kun poika oli ennen etelänmatkaa hieman vatsa ummetuksella, että "jättäkää se poika tänne meille, me vuorotellaan mummojen kesken ja menette kahdestaan viikoksi etelään" -no juu, ei jätetty. Mutta itse kyllä pidän tärkeänä, että isovanhemmat saavat sitä kovasti toivomaansa laatuaikaa lapsenlapsen kanssa viettää -ehkä sen sitten ymmärtävät kaikki, kun ovat itse isovanhempia. Ja meillä myös kaikki isovanhemmat edelleen töissä.



Iirislinnulle vielä: ei meillä ainakaan ole mitään tarvetta elää elämää "helpoimman kautta" tai viedä lasta "pois häirisemästä" -olipas älytön ajatus. Kyllä tässä on pojallakin jo niin monet juhlat plakkarissa, että eiköhän ne hyvät tavat tartu (jos niitä ei kerta muuten saa opittua), mutta nämä kavereiden häät kun ovat järjestään ainakin meidän tuttavapiirissä niitä, joissa kaveriporukan lapset jäävät kotiin ja vanhemmat pistävät viidevaihteen päälle.



Sinun tuttavapiiristäsi en tietenkään tiedä, enkä AP:n... mutta en ole koskaan tajunnut tätä ajatusmallia, jonka mukaan se, että äiti uhraa itsensä, elämänsä, harrastuksensa, vapaa-aikansa ja joskus myös parisuhteensa "pyhälle lapselle" olisi jotenkin ihannoitavaa (tämä oli kärjistettynä sanottu, mutta totuudensiemen siellä pilkistää). Ja sitten kaikkien pitäisi jotenkin ylistää, että "onpa hyvä ja ihmeellinen äiti kun se vaan aina jaksaa..." (juu, tämä ei ole sinun esittämäsi ajatusmalli iirislintu, mutta tuntuu usein olevan vallalla)



Ja sitten me luemme näitä murheellisia tarinoita tältäkin palstalta, jossa äidit ovat aivan masennuksen partaalla eivätkä jaksa nauttia lapsestaan, eivätkä miehestään kun aina väsyttää ja ahistaa. Hyvä ystäväni, lastentarhanopettaja, sanoikin kerran että seuratessaan päiväkodissa lasten ja vanhempien menoa, hänelle tulee usein mieleen, että pitäisi olla joku laki, joka määräisi vanhemmat kerran kuussa tuulettumaan ilman lastaan.



Toki kaikki eivät lastaan halua viedä hoitoon ja siinä ei kertakaikkiaan ole mitään sen kummempaa. Joidenkin perheiden mielestä on ihanaa viettää kaikki aika yhdessä perheen kesken ja sehän on aivan loistavaa! Jotkut eivät juo, toiset eivät nauti baareista, joku ei kaipaa itselleen lukemista kummempaa harrastusta ja hei, hieno homma. Mutta mistä ihmeestä nämä ihmiset saavat oikeuden kehittää väitteen, että tämä heidän elämäntyylinsä on nyt se, joka on lapsen edun mukainen? Että ainoastaan sillä tavalla kasvaa tasapainoisia ja hyviä ihmisiä?



Ääh, no niin... tulihan taas ;)

Pyydän nyt teiltä apua, miten minun tulisi toimia vai annanko asian vaan olla? Lähisuvussamme on yksivuotias poika, joka on isovanhemmilla yöhoidossa viikonloppuisin lähes jatkuvasti. Arviolta hän on ollut kokonaisia viikonloppuja tämän vuoden puolella kotona neljä ja kaikki muut hoidossa (hoidossa joko pe-la tai la-su yön)!



Poika on siis minun anoppilassani hoidossa ja on ainoa lapsenlapsi. Mitä minä teen vai teenkö mitään? Lapsen vanhemmat käyvät baareissa juhlimassa ja kaikissa kissanristiäisissä mitä vaan on...Kaikkiin he menevät yhdessä, toinen ei esim. jää lapsen kanssa kotiin (mustasukkaisuutta?) Tämä ei ole mielestäni oikein lasta kohtaan eikä appivanhemmat osaa sanoa ei ja ovat kyllä väsyneitä, koska ei heilläkään ole vapaata viikonloppua...Antakaa neuvoja, kiitos!

Vai ovatko isovanhemmat jo niin väsyneitä että lapsi ei tule hoidetuksi hyvin silloin kun on isovanhemmillaan?

lapsen näkökulmasta, niin jos noinkin säännöllistä on tuo yökyläily, on se varmaan lapselle ihan normaalia ja rutiiniluontoista. eli lapselle itselleen osa ihan sitä " arki-elämää" .

isovanhempien näkökulmasta voipi olla rankkaa, mutta ei ehkä kuitenkaan ole sinun asiasi puuttua tilanteeseeen - muuta kuin ehkä tsemppaamalla isovanhempia ottamaan asia puheeksi lasten vanhempien kanssa.

eli ei oikeastaan voi asiaan puuttua, tietysti voi seurata sivusta ettei lasta jätetä heitteille tai muutoin kohdella kaltoin. Silloin asia olisi tietenkin toinen.

Positiivistahan tässä on se, että lapsi on hoidossa samassa paikassa, omilla isovanhemmillaan, eikä joka kerta uudessa, vieraassa ympäristössä.



Ihmetyttää etteivät isovanhemmat itse saa tosiaan suutaan auki - mutta jos eivät, niin se taitaa olla sitten heidän ongelmansa.



Kun lapsi on hoidossa, niin se, käyvätkö vanhemmat sinä aikana baarissa tai missä ikinä, on mielestäni sikäli ihan sama. Kunhan ovat selvinpäin lasta hoitaessaan!!!



Itse käymme myös mieluiten yhdessä miehen kanssa ulkona, ja meilläkin on lapsi silloin mummolla hoidossa tai mummo meillä. Se on vain rikkaus, että mummo on niin läheinen pojalle, että viihtyvät mainiosti yhdessä. Omasta mielestäni joka viikonloppu olisi kyllä liikaa - mutta niin on toisaalta joidenkin mielestä myös se, että me käymme noin kahtena iltana kuukaudessa. Keskimäärin 28 iltaa kuitenkin vietämme tiiviisti pojan kanssa kotona.



Vaikeita asioita, kun ei täysin taustoja tiedä. Jos lapsi kuitenkin vaikuttaa kaikin puolin hyvinvoivalta, niin en itse nostaisi asiasta numeroa.



Anyara

Yhdyn edellisiin. Miksi sinun pitäisi tehdä jotain? Miksi asia sinua vaivaa? Minusta ihanaa, jos tuollaisia anoppiloita löytyy! Ihanaa,jos lapsella on läheinen ja ihana suhde isovanhempiin. Ihanaa, mahtavaa ja harvinaista. Olen kyllä kade. Niin taidat sinäkin olla, kun asia kerta harmittaa. Minä sen myönnän rehellisesti. pääsisipä joskus itsekin viettämään miehen kanssa iltaa kaksin, edes pari kertaa vuodessa!

Olen vain sen alan ammatti-ihminen, että olen lapsesta huolestunut enemmän (ehkä turhaankin!), eli en todellakaan kade. Isovanhemmat hoitavat lasta hyvin ja on sen puolesta ihan asiallinen paikka...Mutta vanhempien vastuullisuutta tässä ajattelen. Enkä hae tässä sitä, että kun lapsi syntyy niin sitten ollaan neljän seinän sisällä, mutta mielestäni vanhempien täytyy myös pystyä karsimaan menojaan eikä mennä kolmena vkonloppuna kuukaudessa...



Tätä ajattelin kysyä, kun olen monelta kuullut ihmettelyitä kyseisten vanhempien bileinnosta, eli en ole ainoa joka asiaa miettii!



Kiitos kuitenkin mielipiteistänne!

samankaltaista tapausta vierestä seuranneena kehotan tässä miettimään lapsen etua ennen kuin on myöhäistä.. Ehkä asiasta voisi huomauttaa kunnolla lapsen vanhemmille?



Mun sisko sai lapsensa 17-vuotiaana ja hänen miehensä oli 29-vuotias. Lapsi vietiin joka ainoa viikonloppu mun siskon isoisovanhempien luokse hoitoon samasta syystä kuin ap. Neuvolassa huolestuttiin, kun lapsi ei kasvanut kunnolla (eivät siis hoitaneet viikollakaan perustarpeita kunnolla) mutta eivät ottaneet sen enempää asiaan kantaa. Nyt tällä hetkellä, tänään on lapsen 2v synttärit (!), lapsi asuu isoisovanhempiensa (63v ja 70v) luona jotka ovat jo huonossa kunnossa ja väsyneitä. Lapsi odottaa huostaanottopäästöstä oikeudelta, eivätkä kumpikaan vanhemmista käy lasta erityisemmin katsomassa vaikka saisivatkin.. Lapsi kutsuu vallan mummuaan äidikseen.



Ja nyt hänet ollaan riistämässä vieraaseen perheeseen. Lapsen kannalta paras nyt, mutta kun asioihin olisi pitänyt puuttua aiemmin..



Itsekin nauttisin kun päästäisiin kerrankin miehen kanssa kahdestaan ulos, mutta me nautitaan enemmän kun saamme olla lapsemme kanssa. Ja toista odotetaan pian syntyväksi :) Meidän 1 vuotiaamme on kyllä ollut yökylässä koko viikonlopunkin (ehkä 6 kertaa yhteensä), koska on oikeesti ollut tarvetta. Yleensä väsymys on ollut syynä ja viimeksi oma sairastumiseni.



t.Ufa (rv36+2) & Viivi (1v1kk)

Tosi paljolta tuollainen hoidossa oleminen kyllä kuulostaa.

Meidän kaksivuotiaamme ei ole ollut vielä koskaan yökylässä, eikä ole edes lähitulevaisuuden suunnitelmissa viedäkkään. Muutenkin on kyllä ollut tosi vähän hoidossa, varmaan koko elämänsä aikana alle 25 TUNTIA.



Mutta toisaalta en minäkään tiedä onko sinun asiasi asiaan puuttua, jos lapsi kuitenkin hoidetaan hyvin. Ellei sitten isovanhemmat pyydä sinua puuttumaan, jos ovat itse väsyneitä lapsen hoitoon...?

Minusta suora puhuminen on paras ratkaisu. Kuinka hyvin tunnet lapsen vanhemmat? Tai siis miehesi, jos on anoppilasta kysymys? Jos lapsi hoidetaan viikolla hyvin, on kotihoidossa ja viikonloppuisin käy mummolassa olemassa niin lapsi ei siitä kärsi kyllä yhtään ja suhde isovanhempiin on varmasti hyvä ja rakas. Mutta onhan vanhemmilla jotain vääristymää vanhemmuudessa, jos joka viikonloppu pitää hoitoon viedä. Voisko sinä tai miehesi jutella asiasta? Suoraan. Että vanhempina olisko syytä olla joku viikonloppu yhdessäkin perheenä? Hieman rajoittaa menoa, ettei ihan joka viikonloppu tarvitsisi mennä? Ja esittää asiaa niinkin, että isovanhemmatkin ovat vanhoja ja tarvitsevat leponsa. Voisi ehdottaa pitävää sopimusta, että vaikka säännöllisesti lapsi olisi hoidossa 2 kertaa kuussa ja isovanhemmat saisivat levätä kaksi kertaa kuussa. Musta kaksi kertaa kuussa ulosmeno on jo tosi tosi paljon eikä vanhemmilla olisi kyllä syytä siitä valittaa. Toki ovat tottuneet aika hyvälle. Tällainen olis musta hyvä ratkaisu, selkeä ja rajoittaisi vanhempia, jos eivät itse osaa omia menojaan lapsen myötä rajoittaa. Pitäisi olla vaan aika hienotunteinen. Mutta minusta hienoa, että olet puuttumassa asiaan. Ymmärrän kyllä edellisten kommentteja, koska useimmassa lapsiperheessä on täysin päinvastainen tilanne eli lapsia ei saa hoitoon sitten millään eikä koskaan. heistä sen takia voi tuntua oikeasti, että onpa ihana tilanne lapselle, kun saa noin paljon huomiota ja rakkautta monelta taholta. Ja onhan se niinkiin, mutta vanhemmuus tuo mukanaan myös hieman vastuuta ja käytöstä pitäisi kenties hieman muuttaa vastuullisempaan suuntaan.

ja heihin muodostuu vahva kiintymyssuhde, mutta kyllä noin runsas hoidossa oleminen varmasti vastaavasti heikentää kiintymyssuhdetta omiin vanhempiin. Eli minäkin ottaisin nätisti puheeksi pariskunnan kanssa. Ovatkohan he tiedostaneet, että noin pienelle lapselle pienikin aika on todella suuri osa elämää ja tuntuu " ikuisuudelta" kun ei ymmärrä aikamääreitä.



Nykyään - ja varsinkin nuoremmilla vanhemmilla - tuntuu olevan muodissa ajatus siitä, että tarvitaan paljon sitä omaa aikaa ja yhteistä aikaa parisuhteen hoitoon jne. Sitten sitä aikaa otetaan lapsen edun kustannuksella (koska " pirteät ja tyytyväiset vanhemmat ovat lapsen etu" ), ei kestetä yhtään lapsen sitovuutta ym. Jos vanhemmat käyvät baarissa viikon-parin välein, ajattelisin että silloin on kyse todennäköisesti kuitenkin alkoholiriippuvuudesta joka kummasti vetää sinne baanalle.

ja mietin, että oletko ap tullut ajatelleeksi, että et ehkä tiedä perheen kokonaistilannetta voidaksesi tehdä siitä johtopäätöksiä?

Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä sanoisin, että pääasia on, että lapsi on hyvässä ja turvallisessa hoidossa kun vanhemmat hoitoapua tarvitsevat, oli syy mikä tahansa. Ja jos viikonlopun viettäminen antaa vanhemmille voimia jaksaa lapsen kanssa edes jollakin tavalla arjessa, niin onko ulkopuolisilla silloin siihen mitään puuttumista?



Jos vanhemmilla on ongelmia jaksamisessaan tai tarvetta jonkinlaiselle lisätuelle/hoitoavulle lapsen kanssa jaksaakseen, niin sosiaalitoimi tarjoaa yleensä esimmäiseksi juuri tukiperhettä tai -henkilöä. Ja myös yksivuotiaan kohdalla se tarkoittaa sitä, että lapsi menee tukiperheeseen viikonlopuksi -yöksi tai kahdeksi- tilanteen ja tarpeen mukaan. Eli aivan samalla tavalla kuin kertomassasi tapauksessa. Sosiaalitoimi ei aseta tuen ehdoksi, etteivät vanhemmat saa vapaallaan juhlia tai käydä baareissa, päin vastoin jos rahat riittävät ja se rentouttaa, niin hyvä niin. Kukin tavallaan.



Tässä perheessä vaan on näyttää olevan niin onnellisesti, että isovanhemmat hoitavat lasta, mikä on noin pienelle lapselle paljon parempi vaihtoehto kuin (alkuun) täysin vieras paikka. Jos isovanhemmat tuovat esiin että eivät jaksa tätä tai eivät halua lasta hoitaa, on sinun tehtäväsi rohkaista heitä ottamaan ITSE asia puheeksi lapsen vanhempien kanssa, mutta minusta ei ole millään tavoin asiallista, että itse otat asian puheeksi lapsen vanhempien kanssa. Olet asiassa ulkopuolinen ja et välttämättä tiedä, mitä kaikkea tilanteeseen liittyy.



Mielestäni meidän asiamme ei ole alkaa moralisoida sitä, kenen lapsi on ollut minkäkin verran öitä pois kotoa, jos emme tiedä todellista tilannetta, jos vanhemmat sen arjen lapsen kanssa kuitenkin hoitavat ja siitä kunnialla selviävät.



Koetan siis tällä viestilläni tuoda esiin sitä, että jos perheessä olisi joku tukitoimien tarve ja sitä yhteiskunta heille antaisi, niin se olisi hyvin samanmuotoista kuin miten nytkin perhe heitä auttaa (lapsenhoitoa).

syysnasu:

Nykyään - ja varsinkin nuoremmilla vanhemmilla - tuntuu olevan muodissa ajatus siitä, että tarvitaan paljon sitä omaa aikaa ja yhteistä aikaa parisuhteen hoitoon jne. Sitten sitä aikaa otetaan lapsen edun kustannuksella (koska " pirteät ja tyytyväiset vanhemmat ovat lapsen etu" ), ei kestetä yhtään lapsen sitovuutta ym. Jos vanhemmat käyvät baarissa viikon-parin välein, ajattelisin että silloin on kyse todennäköisesti kuitenkin alkoholiriippuvuudesta joka kummasti vetää sinne baanalle.

Kyllä sitä omaa aikaa ja parisuhteen hoitoaikaa ihan oikeasti kaikki pariskunnat tarvitsevat, myöntävät he sitä sitten tai eivät.

Ja jos kyseessä on nuoret vanhemmat (alle kolmikymppiset) voi hyvin olla että mihinkään ei heitä kutsuta lapsen kanssa (ap mainitsi " kissanristiäiset" ), vaan kaikki juhlat on aina ilman lapsia, ehkä heidän ystävänsä ovat pääosin lapsettomia, joten jos eivät saisi lasta hoitoon, pääsisi vain toinen menemään, eikä se nyt mikään ideaalijuttu ole.

Miksi isovanhempien hoitoapu säännöllisesti tapahtuvana nähdään huonona asiana? Minusta on upeaa että lapsi saa muodostaa läheisen suhteen mahdollisimman moneen hänestä aidosti välittävään ja häntä aidosti rakastavaan aikuiseen.

Me saimme esikoisemme kun olimme 26 v. ja 27 v. ja vaikka esikoisemme täyttää tänä vuonna jo 7 v., olemme ystäväpiirissämme edelleen lähes kummajaisia ja lähes kaikki juhlat ovat edelleen K-18. Meillä isovanhemmat eivät enää jaksa juurikaan auttaa lastenhoidossa, mutta onneksemme olemme löytäneet ihanan lastenhoitajan joka parhaina juhlakuukausina käy meillä joka viikonloppu jompana kumpana iltana. Lapset todella pitävät hänestä ja hän lapsistamme ja kaikki ovat tyytyväisiä. Lastenhoitajan käyttäminen tulee kalliimmaksi eikä aamulla voi nukkua pitkään, mutta tämä on nyt paras tapa toimia kun lapsia ei enää voi isovanhemmille yökylään viedä.

Niin kuin toisessa ketjussakin jo totesin, uskon vakaasti että vain onnellisen äidin lapsista voi kasvaa onnellisia, ja olisin tosi onneton, jos joutuisin skippaamaan kaikki juhlat tai vaikka vain joka toisetkin, mihin saamme kutsun vain siksi että minulla sattuu olemaan jo lapsia. Siksi siis on lastenkin etu että pääsemme mieheni kanssa sosiaalisiin tapahtumiin.

jessiina77:

ja mietin, että oletko ap tullut ajatelleeksi, että et ehkä tiedä perheen kokonaistilannetta voidaksesi tehdä siitä johtopäätöksiä?

mä opin kantapään kautta olematta arvostelematta muita, kun sain sitten kuulla että yhdellä tietämälläni nuorella yh-äidillä onkin todella vakava syöpäsairaus, ja on nyt todella huonossa kunnossa.... onneksi on kyseinen äiskä saanut mielettömästi apua omalta äidiltään, eli lapsen mummolta.

On helppo arvostella tuon tyyppistä käytöstä, mutta todellisuudessa saattaa olla lapsen etu, että hän pääsee sinne mummolaan, jos nimittäin aikuisten on " pakko" harrastaa esim. baarivierailuja viikoittain. Jos aikuisilla kuitenkin on kaikki ok (mitä vastaan mielestäni puhuu se, että lapsi on noin usein viikonloppuhoidossa) mielestäni ei ole lapsen etu että vanhemmat käyvät bilettämässä viikon välein ja lapsi on joka viikonloppu hoidossa.



Uskon kyllä, että juhlimista ja kissanristiäisiä enemmän kuin rauhallista kotona oleskelua rakastavat vanhemmat voivat henkisesti mainiosti, jos käyvät juhlimassa kerran viikossa. Edelleenkään en osaa ajatella että se on lasten kannalta ideaali tilanne. Oletko stine ajatellut, että lapsenne voisi olla riemuissaan jos viettäisitte noita vapaita hetkiänne enemmän lapsen kanssa jotain mukavaa touhuten? Uskon kuitenkin että lopultakin lapselle omat vanhemmat ovat mieluisampaa seuraa kuin hoitaja, vaikka kuvaamasi toimintatapa tuskin mitään traumoja lapselle jättääkään.

Stine:

Kyllä sitä omaa aikaa ja parisuhteen hoitoaikaa ihan oikeasti kaikki pariskunnat tarvitsevat, myöntävät he sitä sitten tai eivät.

.

Mielestäni meillä on kyllä ihan kivasti kahdenkeskistä aikaa, vaikka kaksivuotiaamme ei ole ollut eikä ole menossakaan lähiaikoina yöhoitoon, eikä ole ollut koskaan muualla muiden hoidettavana kuin niin, että hoitaja on tullut meidän omaan kotiin max n. kolmeksi tunniksi.

Viihdymme tosi hyvin kolmestaan ja kahdenkeskistä aikaa on kun poika nukkuu. Biletyspuoli ei meitä kiinnosta, olemme absolutisteja, mutta toki on kiva käydä välillä kahdestaan esim. syömässä tai leffassa. :)

Kaikilla vanhemmilla ( ja lapsilla ) on niin eri tarpeet, että on vaikea mennä sanomaan mitään yleispätevää ohjetta.

Kukin tyylillään, niin kauan kun kaikki perheenjäsenet ovat tyytyväisiä ja onnellisia. :) Toki perheessä kun toimitaan, niin kompromisseja joutuu väkisinkin tekemään joskus.

syysnasu:

Uskon kyllä, että juhlimista ja kissanristiäisiä enemmän kuin rauhallista kotona oleskelua rakastavat vanhemmat voivat henkisesti mainiosti, jos käyvät juhlimassa kerran viikossa. Edelleenkään en osaa ajatella että se on lasten kannalta ideaali tilanne. Oletko stine ajatellut, että lapsenne voisi olla riemuissaan jos viettäisitte noita vapaita hetkiänne enemmän lapsen kanssa jotain mukavaa touhuten?

Ehdimme touhuta vaikka mitä mukavaa, vaikka kuinka usein :)

Menomme ovat pääasiassa iltamenoja, eli lapset ovat hoitajan kanssa hereillä 2-3 tuntia. Pitkän päivän päätteeksi yleensä hoitajalla on ilta-aikaan paljon enemmän virtaa touhuta mukavia kuin äidillä koskaan... ja kuten sanottua, uskon että lapsemme ovat varsinkin pitkällä tähtäimellä enemmän riemuissaan onnellisista vanhemmistaan. Koko perheen saama hyöty siitä että käytämme lastenhoitajaa, on moninverroin suurempi kuin mikä olisi noiden tavallaan menetettyjen, kuitenkin yleensä päiväasikaan jo " korvattujen" puuhahetkien hyöty.

Miehen vanhemmat ovat olleet sellaisia että eivät ole koskaan lasten syntymän jälkeen käyneet missään, eivät edes lasten kanssa, kun olisi ollut hankalaa. Eivätkä ole kutsuneet kotiinsa vieraiksikaan koskaan muista kuin sukulaisia. Nyt kun ovat eläkkeellä, ovat yhtäkkiä aivan järkyttävän yksinäisiä, eikä enää ole edes ketään kehen ottaa yhteyttä. En todellakaan halua riskeerata ystävyssuhteiden katkeamista lasten takia. Ystävyyssuhteitakin pitää hoitaa! Ja parisuhdetta saa siinä vähän hoidettua samalla kun liikkuu yhdessä eikä aina toinen jää lasten kanssa kotiin.

Kiitos siitä.



Olen täysin samaa mieltä, on parasta olla varovainen jos ei tiedä mitä kaikkea järjestelyyn liittyy. Niin kauan kun homma toimii kaikilla osapuolilla (isovanhemmille, vanhemmille ja pojalle), siihen ei ole syytä sekaantua. Jos isovanhemmat ovat väsyneitä, voit vain kannustaa heitä puhumaan asiasta itse. Eri asia on jos vanhemmat laiminlyövät poikaa hänen ollessa kotona.



Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että on pojan on parempi olla turvallisessa hoitopaikassa jos vanhemmat tykkäävät juhlia, jos vaihtoehtona on että poika otetaan mukaan rientoihin.

Ei se ole mitenkään uusi ilmiö, että isovanhemmat hoitavat lapsia paljon ja melkeinpä " kasvattavat lapset" . Pikemminkin se taitaa olla nykyään aika harvinaista. Oma tätini on tällainen mummin kasvattama tyttö, eikä asiassa ollut hänen mielestään silloin 50-luvulla mitään ihmettelemistä.



Syysnasun rivien välistä minulle tuli tunne, että siinä olisi jotain pahaa etteivät kaikki perheelliset ihmiset sovi samaan kotonaviihtyvään muottiin (kuin hän?). Kyllä perheen tietääkseni voi perustaa, vaikkei itse (ja puoliso) olisikaan pullantuoksuinen, kaikenlaista " mukavaa touhua" kehittelevä perhekerhossa viihtyvä kotiäitipersoona. Meitä kun on niin monenlaisia ja hyvä niin. Toiset ovat rokkareita, toiset ralliautoilijoita ja toiset atk-tukihenkilöitä. Kotona on kaikilla varmaan aika erilaista. Lapselle se oman perheen tapa olla ja elää on kuitenkin se ainoa oikea.



Ja Stinen kanssa olen samaa mieltä siinä, että vanhempien yhteinen aika on tosi, tosi tärkeää, ja on suuri onni jos isä ja äiti osaavat ja haluavat mennä nimenomaan _yhdessä_ erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin. Arjen vastapainoksi kun monet todellakin kaipaavat juhlaa. Lähipiirissäni on näitä pareja, joista toinen jää aina kotiin lapsen kanssa ja murjottaa sitten puolisalaa sille, joka " sai mennä" . Syntyy usein ihan ihmeellisiä jännitteitä. Toiset taas eivät yhtään osaa olla juhlissa kahdestaan, vaan heti yhdenkin lasillisen jälkeen alkaa riitely. Silloin on tietysti parempikin, että toinen jää kotiin.



Moni ero jäisi varmaan kokematta, jos äidillä ja isällä olisi muutakin yhteistä tekemistä kuin vain ne lapset ja kotoisat puuhastelut. En minä ainakaan lasten takia tähän avioliittoon lähtenyt, vaan sen miehen. Lapset tulivat sitten myöhemmin täydentämään onnea, mutta mies on silti se sama kuin silloin alussa, ja joskus vieläkin haluan nauttia samoista asioista kuin silloin ennen, juuri hänen kanssaan. Lasten kanssa puuhailu on sitten muiden iltojen juttu.



Eikä tämä vanhempien yhteinen meneminen tarkoita vain baareja ja kosteita illanistujaisia - ilman lapsia kun voi tehdä muutakin kuin juoda!