Miksei tästä puhuta mitään: Lapsen syntymää suurempi kriisin paikka on, kun
lapsi menee hoitoon. Ennen lastensaantia perhe-elämästä ei tiedä muuta kuin että se on suuri muutos entiseen. Silloin kai voi odottaakin mitä vain. Mutta tästä ei puhuta: vauvaan on helppo uppoutua ja elää vauva-arkea. Mutta entä kun lapsi kasvaa? Etukäteen ei puhuta mitään siitä kipuilusta mitä vanhemmat käyvät miettiessään voisiko / pitäisikö lapsi jo viedä hoitoon, miten sopeutuu, saako hyvää hoitoa, miten arkirumba sujuu jne. Ulkopuoliset paineet on kamalat, työtilanne ehkä heikko. Lapsen pullahtaminen maailmaan ei ole mitään siihen verrattuna.
Kommentit (35)
Yleinen mielipide on juuri tuo, että nehän ovat kuin koiranpentuja, sama se kuka niille safkan eteen lyö.'
Totesin kyllä itse että omani kehitysvaiheissa vasta 3 v. toi kaverin tarpeen. Siihen asti niitä muita lapsia vain sietää. Oli tosi väsynyt pieni ihminen joka jäi hoitoon itkien ja kotiin hakiessa ei irrottanut äidistä koko iltana.
Minä en kyllä surrut tai tuntenut syyllisyyttä kun lapsen 1v7kk hoitoon vein. Hauskaa sillä siellä oli.
Mutta lapsi olikin vain max 10pvää kuussa, 5-8.5 h hoidossa. Tavallisin päivän pituus oli 6h.
Nyt taas kotihoidossa, ja toivon välillä että tuon uhmaisen kohta 3 veen voisi viedä välillä hoitoon...
VAUVOJA EI PAKOTETA VIEMÄÄN HOITOON. Missä muussa maassa saat päivärahaa 70-90% palkastasi kotona olemalla?
Sanon vaan että se on kova paikka ja suuri elämänmuutos. ap
kait tämä on jokaiselle niin erilaista tämä elämä. en ole kokenut hoitoon viemistä kenellekään traumaattiseksi, en itselleni enkä lapsille. hyvin ovat sopeutuneet.
Minä olin kotiäitinä 4,5 vuotta ja viimeinen vuosi oli painajaista. Tylsistyin ja kaipasin työelämään. Olin niin onnellinen, kun sain vihdoin viimein tyrkättyä sen kuopuksen (ja esikoisen siinä samalla) hoitoon 2,5-vuotiaana.
Näin jälkeenpäin ajateltuna olen kauhuissani, että ne olot eivät silloin olleet kummoiset. (Asuin ulkomailla ja hoito oli sata kertaa huonompaa kuin Suomen päiväkodeissa). Mutta silloin ei millään ollut väliä. Kunhan vain pääsin kotoa pois.
En usko että läheskään kaikille hoitoon vieminen olisi joku kriisin paikka. Niin se vaan elämä menee että äidinkin on sinne töihin mentävä useassa perheessä jos meinataan selvitä eteenpäin.
Ei lasten hoitoonvieminen nyt mikään niin ihmeellinen asia ole! Kuuluu ihan luonnollisena osana lapsen itsenäistymisprosessiin. Älä tee asiasta itsellesi liian suurta, lapsesi ei ole sinusta fyysisesti riippuvainen, vaikka siltä ehkä ennen hoidonaloitusta tuntuukin.
300 miinus verot ei kata mulla kun vajaan viikon palkkaa.
Kyse oli VAUVOISTA eli alle 1-vuotiaista. Ei ainakaan minun 2,5-vuotiaani ole vauva...
Ja joo, 300¿ on minulle n. kahden päivän palkka.
ja äidit ovat yleensä kotiäitejä.
Vai teettekö siitä vain ongelman.
Kyllä lapsen syntymä on tosiaan miljoona kertaa isompi mullistus kuin joku hoitoonvienti.
Päiväkodit on kivoja paikkoja, lapsilla on toimintaa ja kavereita. Katsoo vain, että apsi pääsee suht mukavaan päiväkotiin. Jos ei heti pääse, niin sitten vain hakee niin kauan että pääsee.
Olla sidottuna kotiin kunnes nuorinkin lapsi on kouluiässä :-(
Ja itsekin ollaan oltu tosi paljon kipeinä.
Ihan kamalan suuri muutos siihen verrattuna, että toinen vanhemmista olis kotona ja lapset tietty aika paljon terveempinä.
Siis se, ettei ikinä illalla tiedä, pääseekö aamulla töihin (ja saa lapset hoitoon), eikä ikinä töistä lähtiessään tiedä palaako aamulla töihin. Se on ihan tosi p:stä ja sellainen muutos jota en tajunnut vaikka koitin järjellä ajatella.
t. 2 (muistaakseni)
Sehän oli vain luonnollinen askel lapsen kasvaessa: ensin kotihoito, sitten kotihoito kerhoineen, sitten päiväkotiin. Seuraavaksi mennäänkin jo kouluun. Ei kai nyt kukaan oletakaan hoitavansa lapsiaan kotona aikuiseksi asti.
Onpas omituisia vastauksia. Kyllä minulle ainakin meinasi olla kriisin paikka vuosi sitten kun aioin mennä töihin. Esikoiseni oli tuolloin vähän yli vuoden vanha. Kuitenkin jäin vielä kotiin, kun raskaustesti näytti plussaa ja tuo oli tavallaan helpotus (vaikka raskaus ei ollutkaan suunnitelmissa).
Tottakai olen menossa töihin taas jossain vaiheessa, mutta ajatus siitä, että näkisin lapsiani vain muutaman tunnin päivässä ahdistaa. Mitä siinä on outoa? En oikeasti tiennyt että kuulun ajatuksineni vähemmistöön.
ei ap
lapselle löytyi oivallinen päiväkoti ja aloitti osapäivähoidossa. miksi kriiseillä moisesta?
heittä niitä lapsia 5 päiväksi viikossa 8,5-tuntista päivää tekemään heti kylmiltään.
minä en sitä ymmärtänyt silloin enkä ymmärrä vieläkään. Jokainen äiti tietää että alle 3-vuotiaan paikka on kotona, vaikka olisi hoitoonkin sopeutunut. Lapset sopeutuivat jopa keskitysleireille, kun vaihtoehtoa ei anneta.
Jostain syystä se on hyväksytty ja vaiettu asia, ja jokainen äiti joutuu taistelemaan surunsa ja syyllisyytensä kanssa yksin.