Lue keskustelun säännöt.
Arsyttaa aidit (ja isat) joiden elamaan ei mahdu MITAAN MUUTA kuin se oma lapsi ja sen " ihmeellisyys" ja " erikoislaatuisuus."
25.03.2008 |
Veljen vaimo on yksi tällainen tapaus... Sai lapsen 25-vuotiaana ja nyt viimeiset 1,5 v. hänen koko elämänsä on pyörinyt vain ja ainoastaan lapsen ympärillä. Mistään muusta ei hänen kanssaan voi puhua, mikään muu ei häntä kiinnosta. Lasta ei voi jättää hoitoon edes isovanhemmille, saati kellekään vieraalle, äiti paapoo vauvaa 24 h/vrk herpaantumatta! Ja joka käänteessä hän jaksaa toitottaa oman lapsensa erinomaisuutta ja poikkeuksellisuutta, vaikka kyseinen lapsi on joka tavalla täysin normaali ja tavallinen 1,5-vuotias. Töihin menosta (äiti on luokanopettaja) ei ole ollut mitään puhetta, vaikuttaa siltä kuin tämä äiti aikoisi paapoa lastaan samaan tahtiin kouluikään saakka vähintään...
Pahinta tässä on se, että lapsen isä on täysin samanlainen, lapselle 24 h/vrk omistautunut, käyttäytyy ihan samalla lailla kuin lapsen äitikin. Isä on jopa laittanut opintonsa jäihin isyyden takia, eikä tietenkään voi mennä töihin, koska " lapsi tarvitsee molempia vanhempia" . Että näin...
Kommentit (33)
Rajat eivät ole tulleet vielä vastaan vanhemmillekaan. Milloin minään aikana, missään yhteislunnassa on ollut molempien vanhempien mahdollista omistautua yhdelle lapselleen näin kokonaisvaltaisesti, kuin nykyään yhä useammissa perheissä?
Isovanhemmat paapovat yhä aikuisia lapsiaan ja lapset siloittavat tenaviensa tietä pikkuisen liikaa.
Olen vähän tähänsuuntaan asiantuntija, mutten niin paljon, jotta voisin varmuudella sanoa millaista persoonaa tässä ollaan synnyttämässä. On vain aika tanakka epäily.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin tunnen juuri ap:n kaltaisen äidin,jolla yksi 1,5 vuotias lapsi.
ensinnäkin lapsella on minuutintarkka rytmi,josta ei todellakaan missään tilanteessa voi lipsua. Lasta ei osaa muut hoitaa kuin äiti, isäkään ei oikeastaan osaa koska tämä äiti antaa koko ajan ohjeita vieressä. Hyvä esimerkki on tästä se,että kun lapsen isä kävelee rappusia alas lapsi sylissään,niin äiti kulkee perässä ja koko ajan varoittelee ettei isä vaan nyt pudota lasta. Ja tämä hoitaja asia tulee todella paljon puheissa esille,kuinka tämä pariskunta on laittanut parisuhteen " hyllylle" juuri sen takia, etteivät voi jättää lasta kenellekkään hoitoon. Lasta nukutetaan illalla yhdessä,että hän tuntee olonsa turvalliseksi. No arvatkaa nukkuuko tämä lapsi jos toinen sattuukin jostain ihmeen syystä olemaankin jossain muualla kun on nukkumaanmenoaika?! Ja tietysti kaikkien pitää olla lähes hengittämättä ja liikkumatta,ettei lapsi vaan herää..
No, mä luulen ettei ole kohta sitä parisuhdetta ollenkaan,koska äiti tosiaan vaan omistautuu tälle lapselle,miestään komentaen koko ajan miten sitä lasta nyt pitää hoitaa jne..Hirvittää sivusta katsottunakin toi touhu.
Joo,en ole ainakaan kateellinen. Olen kolmen lapsen äiti ja olen ollut kotona 8 vuotta heitä hoitamassa,joten olen myös omistautunut lapsilleni mutta osaan myös relata välillä ja tiedän että mieheni osaa vallan hyvin hoitaa lapsia. Meillä on myös muitakin lapsenhoitajia,joten hoidamme myös parisuhdettakin viettämällä aikaa kahdestaan.
Jos lapsia hankkii,on heille tottakai jollain tasolla omistauduttava ja oltava läsnä, mutta johonkin se raja on vedettävä. On pidettävä huoli myös itsestään ja parisuhteesta.
Kahdenkeskistä aikaa on ainakin lapsen nukkuessa, ei ole mikään pakko viedä lasta voitoon sen parisuhteen vuoksi.
Vierailija:
Rajat eivät ole tulleet vielä vastaan vanhemmillekaan. Milloin minään aikana, missään yhteislunnassa on ollut molempien vanhempien mahdollista omistautua yhdelle lapselleen näin kokonaisvaltaisesti, kuin nykyään yhä useammissa perheissä?
Isovanhemmat paapovat yhä aikuisia lapsiaan ja lapset siloittavat tenaviensa tietä pikkuisen liikaa.
Olen vähän tähänsuuntaan asiantuntija, mutten niin paljon, jotta voisin varmuudella sanoa millaista persoonaa tässä ollaan synnyttämässä. On vain aika tanakka epäily.
siitä vaiheesta. Kuinkakohan mahtaa onnistua, jos vanhemmat uskovat samaan kuin lapsi? 1,5-vuotias ei enää ole pieni vauva, vaan taapero, jonka pitää alkaa oppia tiettyjä elämän tosiasioita, kuten sitä, että välillä pitää hetki odottaa, että on vanhemmistaan erillinen yksilö ja itsen ja vanhemman välille voi tulla ristiriita, että vanhempi palaa, vaikka poistuukin välillä näkyvistä jne.
Millään tavalla ei voi olla normaalia, luonnollista tai hyväksi, että yksi lapsi työllistäisi päätoimisesti kaksi aikuista ihmistä. Luonnollinen seuraus moisesta olisi nälkäkuolema koko perheelle. Jos nyky-Suomessa niin ei käykään, ei se silti tee niin luonnottomasta asetelmasta hyvää tai tervettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä korneinta tässä koko kuviossa on se, että veljeni vaimoineen oli valittu paikallisen neuvolan ehdotuksesta jonkinlaisina " mallivanhempina" esiintymään jossakin tuleville vanhemmille suunnatussa tilaisuudessa ja antamaan " hyviä neuvoja" heille tulevaa ajatellen!
Helppoahan se on olla " mallivanhempi" kun joku toinen maksaa normaalielämään liittyvät kulut (aina asuntolainan lyhennyksiä myöten) eikä itse tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin sen oman kullannupun 24 h paapomiseen.
ap
Mutta kun kyseessä on kuitenkin aikuinen pari (27 täyttäviä molemmat).
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai lapsen tulee olla vanhemmilleen se maailman tärkein ykkösjuttu, mutta jos vanhempien koko elämä on se lapsi, ei se ole enää tervettä kenellekään, ei edes sille vauvalle.
Apua saa ja tuleekin ottaa vastaan, silloin kun sitä tarvitsee. Niin rahallista kuin hoitoapuakin. Ja tärkeätä on muistaa olevansa itse myös ihminen, nainen tai mies. Ei pelkästään äiti tai isä.
Siis tämän ap:n veljen. Tilanne varmaan normalisoituisi.. :) On vaikeampaa harjoittaa lapsen ylimitoitettua palvontaa, kun palvottavia on kaksi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä he ovat malleina neuvolassa siitä, kuinka lapsi pyörittää perhettä. Mutta millaisia lapsia kyseisien tyyppiset vanhemmat voisivat kasvattaakaan? Oma epärealistisella pohjalla oleva elämä ei anna kovinkaan hyviä eväitä. Olimme muuten erittäin hyvällä avioliittokurssilla ja siellä painotettiin, että jotta avioliitto toimisi normaalisti ja oikein parin on astuttava vanhempiensa siipiensuojista pois. Myös taloudellisesti. Tällainen rahoittammisasetelma toi vaikka mitä ongelmia suhteeseen, ja ne olivat ihan järkevästi perusteltuja vaikka aluksi tuntui että aika kaukaa haettuja asiota - mutta lyhyesti: tuollainen tilanne ei päästä ikäänkuin perhettä kasvamaan perheenä, ratkomaan asioita, joutumaan haasteisiin, olemaan vapaa. Siis todella vapaa.
ensimmäisinä (taas) ne, joiden oma elämä pyörii pelkän lapsen ympärillä. Tottakai maailmankuva on hetken aikaa -sen vauva-ajan- normaalia suppeampi ja niin kuuluu ollakin, mutta koko touhu on mielestäni mennyt osittain ihan sairaalloiseksi. (kuten ap:kuvailema tapaus)
Olen jossain aiemmassa keskustelussa saanut haukkuja osakseni siitä, kun ihmettelin, eikö normaali aikuinen ihminen kaipaa älyllisiä haasteita, kuten työtään (jos siinä viihtyy) pyöriessään viikosta ja kuukaudesta toiseen kotona. Kotiäidit huusivat joukolla, kuinka MIKÄÄN MUU ei voi nousta lapsen ohi.
Mielestäni on pelottavaa, jos vaipanvaihto on ainoa asia, joka tuo onnen. Jollakulla voi toki olla työ, jossa ei viihdy, mutta se on asia erikseen. Kyllä minulla ainakin pipoa kiristäisi, jos mieskään ei puhuisi muusta kuin lapsesta. Huh.
Jokainen saa mielestäni tehdä niinkuin tykkää hoitojärjestelyjen suhteen, mutta on hurjaa seurata kuinka täälläkin valtaosa väittää, että on suorastaan lapsen rääkkäystä ja omaa itsekkyyttä viedä alle 3-vuotias hoitoon.
Olenkin kysynyt, ovatko kaikki 70-80-lukujen nykyiset äidit jotenkin henkisesti epätasapainoisia kiitos lapsuutensa päivähoidon?
On virkistävää huomata, että tällä palstalla vaikuttaa vielä jokunen muukin, joka pitää lapsia luonnollisena asiana, josta ei turhia tarvitse vouhkata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas näitä laiskoja ja/tai lukutaidottomia liikenteessä...
ap