Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Korvikeäiti
24.03.2008 |
Niin, minä, korvikeäiti. Asiasta suurta tuskaa tuntien ja monet itkut itkeneenä. Esikoinen oli syntymänsä jälkeen (keskonen) kauan sairaalassa ja imetystä ei saatu koskaan kunnolla käyntiin. Surin asiaa kovin, mutta koska tilanne ei ollut " normaali" , pääsin asian kanssa vähitellen sinuiksi.
Toisen kanssa päätin, että nyt täysimetys onnistuu ja hetken aikaa se onnistuikin. Imetin, söin, imetin, join, imetin, lepäsin imetin. Toki sen, minkä reilu 2-vuotiaalta esikoiselta pystyin. Imetin, imetin ja imetin, erityisesti yöllä joka inahdukseen ja muutenkin aina, kun tyttö rinnalle suostui. Mutta sitkeästä imetyksestä (esim. 3 h kerralla) huolimatta pissaa ei juurikaan tullut, paino ei juurikaan noussut ja tyttö huusi nälkäänsä.
En kyennyt häntä päiväkausia huudattamaan, joten aloitin korvikkeen, jonka määrä lisääntyi vähitellen. Edelleenkin imetän, imetän ja imetän, olen syönyt kuurin Primperania ja tehnyt kaiken, minkä voin, mutta ei, ei auta. Neuvolassa kehoitettiin jo antamaan anteeksi itselleni ja muistamaan, että äitiys on muutakin, kuin täysimetys. Tunnen myös laiminlyöväni esikoistani, joka joutuu leikkimään yksin. Äiti kun ensin imettää, imettää ja imettää, sitten päälle pullosta. Sitten röyhtäyttää, vaihtaa vaipan, laittaa vauvan nukkumaan ja välillä itkee epäonnistumistaan. Ja kohta taas sama uudestaan.
Niin, minä itsekäs korvikeäiti, joka ei HALUA antaa lapselleen rintaa, jota monet muut äidit katsovat pitkään kauppakeskuksessa (noin pieni ja pullolla, kauheaa..). Tiedän, että äidinmaito on lapselleni paras mahdollinen ravinto enkä minä sitä hänelle pysty tarpeeksi tuottamaan, joten ilolla kuuntelen niitä kommentteja, että " kun vaan tarpeeksi imettää, niin kyllä se maito kaikilla riittää" .
Saako epäonnistunutta imetystä surra?
Kommentit (21)
minulla viikon ikäinen esikoistyttö, olen aina ajatellut että tottakai imetän, mutta niin vaan näkyy käyvän että maito ei yksinkertaisesti riitä, vaikka kaikkeni yritän tehdä.
Tyttö on niin kiltti.. kuin enkeli.. kaikki on muuten niin hyvin mutta tunnen olevani niin huono äiti :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin yhdessä imetyksessä eponnistuneena tiedän sen olevan kova paikka sillä hetkellä, mutta oikeasti, yritä unohtaa koko asia. Pääasia että vauvasi saa ruokaa ja hoivaa ja rakkautta. Ja esikoinen myös oman osansa.
Minä olen ruokkinut korvikkeella kaikki lapseni. Ensimmäiset keskosia, epäonnistui samoista syistä imetys kun sinulla. Kolmannen lapsen kanssa ei vaan onnistunut ja en edes jaksanut alkaa tappelemaan asiasta.
Olen saanu pahoja katseita, kommentteja, arvostelua. Ei kiinnosta minua. Pääasia että lapset ovat terveitä ja minä voin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopulta rupesin sanomaan kaikille että minulla on lääkitys joka estää imettämisen ja akat jättivät rauhaan. Myöhemmin kun entiset " kiusaajani" istuivat hermot riekaleina (rikkinäiset yöt, tunnin välein imettäminen, pullon ja tutin vierastaminen jne.) puistossa, minä aloitin puheen siitä kuinka ihanan rauhallinen tämäkin yö oli ;). Vauva siis söi puuroa 5kk iästä , muut täysimettivät.
Halusin sanoa sinulle ap että älä välitä! Olet varmasti parhaasi tehnyt ja voit nyt keskittyä vauvan kanssa olemiseen muilla tavoilla kuin imetyskeskeisesti.
Parin vuoden päästä ihmettelet, mikä siinä olikin niin iso asia.
Äitinä oleminen on niin paljon muutakin kuin imettämistä (tai pullosta ruokkimista)...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle mun rinnat ovat aina olleet kirjaimellisesti arka paikka. En pidä siitä, että mieheni koskee niihin, itse en voi tehdä sitä tutkimusta, mikä pitäisi tehdä kerran kuussa rinnoille... En ikinä kokeile rintsikoita kaupassa, ja käytän todella tukevia rintsikoita, etteivät rintani vain liikkuisi... Tämä on tietynlainen neuroosi, mutta en sille mitään voi.
Hirveältä tuntui ajatuskin imettämisestä, kun aloin odotta esikoista! Ja aivan järkyttävältä tuntui, kun rinnat tulivat raskauden aikana järjettömän kipeiksi, kutisivat ja kasvoivat älyttömästi.
Mutta kas vain, kun sain tytön ekaa kertaa syliini pitkän sektion jälkeen, niin aivan automaattisesti aloin imettää!! EIkä tuntunut lainkaan pahalta :). Imetin tyttöä kaksi kuukauta, samalla tavalla, kuin sinä. Maitoa ei tullut ikinä tarpeeksi, vaikka kaikki kokeiltiin ja halu oli kova.
Silloin kyllä potkin itseäni päähän, ajattelin, että omat estoni raskauden aikana ovat vaikuttaneet jotenkin maidontuotantoon...
No, kuopuksen kohdalla ajattelin, että nyt on minun toinen mahdollisuuteni. Mutta niinpä siinä sitten kävikin, että toisen kerran sektioon jouduttuani, leikkaushaava repesi auki, tulehtui, ja sain antibiootin, jonka aikana ei saanut imettää... Kuopus sai rintamaitoa tasan kaksi viikkoa...
Vauva (3kk) on niin pahasti allerginen, että imetys oli pakko lopettaa. Tämä on ihan kamalaa. Olo on melkein sellainen niin kuin joku olisi kuollut :( .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika kovin sanoin joskus arvostellut. Mutta kirjoituksesi kolahti jotenkin tosi kovasti. Tiesin kyllä että asiat ei ole niin mustavalkoisia, mutta nyt ehkä vasta sen ymmärrän.
Kaikkea hyvää sinulle ja vauvallesi jatkossa. Yritä olla armollinen itsellesi.
Ei ilmeisesti.
Kun kohtukuoleman jälkeen söin pillereitä, että maidontulo loppuisi, ja rinnat silti täyttyivät maidosta. Silloin tuntui siltä, kuin joku olisi kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja noin muuten halusin vaan sanoa että Suomessa imettämiseen suhtaudutaan kovin fanaattisesti, ainakin maailman mittakaavassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän se ole pääasia, että lapsella on hyvä olla. Imetys ei ole ainoa tapa olla lapsen lähellä ja jos lapsi saa ravintonsa muualta kuin äidin tissistä, niin so what? Kunhan vaan saa maitoa mitä tarvitsee.
-se on turhaa
- käy juttelemassa neuvolapsykologille, jos on tarve purkautua
T. myös korvikkeella lapsia syöttänyt
Miehelle kuvasin tunnettani, että tuntuu kuin joku olisi kuollut, ei nyt kukaan läheinen eikä perheenjäsen, mutta joku. Tyhjä tunne, jotain puuttuu, pala kurkussa koko ajan. Vauva hamuaa rintaa, enkä voi sitä antaa, vaan pumppaan ja kaadan maitoa viemäristä alas.
Minulta on vuoden sisään kuollut kaksi lähisukulaista ja tämä ei tunnu yhtä pahalta, mutta olo on sama. Mitä tahansa tekee tai ajattelee tai puhuu, suru leijuu kaiken ympärillä. Ja itkettää.
13
uvoa sua sen korjaamisessa sen sijaan, että vain ohjaa korvikkeen käyttöön. Korvike on ihan jees, mutta jos sä haluat imettää niin sun pitää saada siihen apua.
Oletko soittanut imetystukipuhelimeen?
Muisteleeko sun lapset viiden vuoden päästä sitä kuinka onnettomia he olivat vauvana?
Alue: Aihe vapaa
Suhtautumisesi on kypsää eikä sinua voi verrata stereotypiaan korvikeäidistä, joka on nuori tyttönen, joka ei halua rintojensa menevän pilalle tai joka muuten vain ei tykkää imettää. Älä rankaise itseäsi enempää. Imetät sen kaiken mitä pystyt ja se on ihan riittävästi.