Kiusaamisen vaikutukset myöhempään elämään

Se, että olin ala-ja yläasteella koulukiusattu, on ollut usein varukkeena (toisten taholta), sille että kyllähän tämä toistuu läpi elämän. Tai selityksenä miksi kikäkin tapahtuu. Itse en enää muistele kyseisiä aikoja enkä koe silloisia tapahtumia merkittävinä elämän suhteen.

Vaikea luottaa ihmisten hyväntahtoisuuteen.

Kiusatun koulun vaihto on vähän kaksi piippuinen asia toisaalta se ei ole mikään ratkaisu, koska kiusaaminen tuskin loppuu. Mutta lapselle se saattaa olla aivan sama missä koulussa hän tekee itsemurhan tai yrittää sitä tai mitä merkitystä sillä muka on ketkä häntä kiusaa. Lapsi saattaa jopa antaa vanhempiensa päättää, koska itse jättäisi mieluummin koko peruskoulun kesken. Koulun vaihto voi jopa antaa vähän puustia opiskeluun, koska tuolla ei kukaan tunne mua, uus ympäristö missä ei ainakaan aluksi ole pahoja muistoja. 

Sairastuin psyykkisesti;koko lukio meni terapiassa, ammattikoulu meni itseni hakkaamisessa, eka AMK meni itseni haukkumisessa ja kaikki kolme koulua meni psyykkisten pelkotilojen kanssa omassa maailmassani. 2. AMK toi vähän helpotusta, koska sain käydä sen etänä kotoa käsin. Ryhmätyötaito on pahasti puutteellista ja olen joutunut opettelemaan sen töissä. Pelkotilat ja mielenterveyden ongelmat ovat arkipäivää, väsyn helposti. Minun on vaikea välittää itsestäni eihän minun hyvinvoinnilla ole ikinä ollut mitään merkitystä, muihin luottaminen on vielä vaikeampaa. Kuulen lähes koko ajan harhoja ja niihin ei saa reagoida eli sammuta omat tunteet. Terapiaan menee kauheasti rahaa. Tuntuu siltä, että vaikka miten teen parhaani ja autan ihmisiä, niin sillä ei silti ole mitään merkitystä, koska ihmisten lähestyminen on mulle super vaikeaa, en vain osaa eikä kukaan sitä ymmärrä. Mun pää on täynnä tunnelukkoja jotka vaikuttavat asiaan. 

Nössöyteen tottuu, siitä huomaa hyviäkin puolia kuten vahva tunneyhteys ettei koe olevansa ulkopuolinen tai yksin, aina on se kiusaaja minkä saa herätettyä pikkurillin nostolla ja sitten on taas uusi episodi märehdittävänä.

Epävarmuus, itseinho, tunne etten ole hyvä missään tai ainakin kaikki muut ovat parempia kuin minä. Oli todella kummallista kun muutin lukion jälkeen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja yhtäkkiä sain kavereita, kuulin olevani mukava, hauska, ihana ystävä, poikien mielestä olin kaunis... En voinut käsittää että he puhuivat minusta. Ainahan minua oli kiusattu mm. luonteestani ja ulkonäöstäni.

Vuosien myötä aloin uskoa että olen sittenkin ihan hyvä ihminen ja hyvä monessa asiassa. Mutta edelleen, viime viikolla kun vanha työkaveri laittoi täysin yllättäen viestiä ja sanoi kaivanneensa minua kun olen niin huipputyyppi, eka ajatukseni oli että mitä tässä on takana.... Ja olen 50v.

Kaikki muut ovat parempia kuin minä aivan sama, vaikka tekisin samat asiat samalla tavalla. Muut vai luulevat, että teen asiat yhtä hyvin kuin muut, ei se mene niin. Ihmisillä ei vain ole rohkeutta myöntää asioita, valehtelu on helpompaa.