Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kamalia raivareita pikkuneidillä!Onko kenelläkään antaa vinkkiä
22.03.2008 |
miten kiukkukohtauksia saisi vähän helpotettua?
Neiti juuri 4v on vauvasta asti ollut tempperamenttinen luonteeltaan. Todella aurinkoinen ja nauravainen, mutta yhtä tulta ja tappuraa, kun kiukku- tai uhmakohtaus yllättää. Ei ole ensimmäinen lapsonen, joten uhmat ja kiukut pitäs periaatteessa olla tuttua kauraa äidillekin, mutta ei meidän poijaat ole näin kovia kohtauksia saaneet.
Kun tytölle iskee kiukkukohtaus (esim. juuri tuon ikäisille tyypillisessä tilanteessa, kun ei saa jotain haluamaansa) niin tyttö saa hurjan hepulin. Menee maahan pitkälleen. Potkii ja sätkii jalkojaan. Valittaa, että vatsassa outo olo (kiukun tunne varmastikin tuntuu fyysisesti pahana olona esim. juuri vatsassa). Pissahätätunne. Silmätkin menevät hieman oudon näköisiksi, kun on itsekin ihmeissään kiukun tunteen voimakkuudesta, eikä oikein osaa saada sitä hallintaan. Itseltäkin tuntuu keinot olevan hukassa, kun sellaista lujaa syliotetta, mitä toisille suositellaan ei tyttöni kanssa voi tehdä, menee entistä enemmän paniikkiin. Eikä oikein koskeakaan saa. Itsekin oikein karjuu " älä koske! " , mutta kuitenkaan ei missään nimessä ole senkään kaltainen lapsi, että kaipaisi itsekseen rauhottumishetken. Se toimii vieläkin huonommin.
Onko teillä samankaltaisia kokemuksia? Minkä olette huomanneet auttavan näissä tilanteissa? Ja onko lapsenne saanut kovinkin vanhana vielä vastaavia kohtauksia vai onko tämä vain tässä 3-4 vuoden uhmien aikaansaamaa?
Jokainen lapsihan todellakin oma yksilönsä ja mikä toimii toisella ei toisella ehkä toimikaan, mutta kiva olisi kuulla vinkkejä muilta, jos vastaavia kokemuksia. Tyttö aina näiden kiukkukohtauksiensa aikana tosi väsynyt ja sanoo, että kohta tulee oksennuskin (ei ole tullut, ehkä tavallista enemmän sylkyä suuhun). Kohtaus kestää noin 10min ja niitä ollut ehkä 10-15kpl tähän ikään mennessä. Raivoamisen jälkeen lapsi on heti kuin toinen ihminen. Sylissä halitaan ja käydään läpi aiempaa harmitusta ja kiukuntunnetta. Tuntuu niin avuttomalta, kun ei oikein mitenkään pysty auttamaan toista kiukun ollessa päällä. Jos yrittää puhua rauhotellenkin (turha todellakin yrittää mitään suurempaa selittää. Tarkoitan vain, että muutamilla sanoilla yrittää rauhoitella)niin tyttö siihenkin huutaa " ole hiljaa, en halua kuunnella" . Jos yritän vaikka selkää tai päätä rauhallisesti silittää, yrittää lyödä tai huutaa sen " älä koske!" . Kuitenkin pyytää " äiti auta" . Kun kysyn miten voin auttaa, ei osaa sanoa:(
Kommentit (5)
Meilläkään kiinni pitäminen tai yksin jättö ei auta. Minä olen ottanut käyttöön laulun. Laulan yhtä tiettyä hyvän mielen laulua. Se laulu on kai lähinnä minulle itselleni, koska olen melko väsynyt (meillä huonosti nukkuva 1v) ja menen helposti mukaan lapsen kiukkuun. Lapsikin on jo hiukan liennyttyään alkanut itkun ja huudon seasta pyytää sitä laulua, jos en ole tajunnut sitä aloittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän " Raivo-Raija" on toinen lapsi perheessämme ja muuten hyvin aurinkoinen ja tosi fiksu neito. Päiväkodissa ei ole raivareita saanut kuin ehkä 1-2 kertaa, eivät meinanneet aluksi uskoa, ettöä semmoisia onkaan, kun neiti oli siellä niin rauhallinen ja tyyni! ;0)
T. 2
Helpottavaa kuulla, että vastaavaa muillakin. Itse jo alkanut vähän huolestuakin, kun tosiaan kenelläkään pojistamme ei vastaavia ole ollut vaikka uhmat uhmiteltu ja kiukut kiukuttu isolla vaihteella niilläkin. Ehkä tämä on sitten sitä " tyttöenergiaa" :) On vaan niin hurjan näköistä kiukkuamista välillä ja lapsi itsekin tuntemuksistaan hätääntynyt. Kurjalta tuntuu, kun ei voi avuksi konkreettisesti olla (läheisyys kuitenkin varmasti tuo turvallisuuden tunnetta vaikka ei anna koskeakaan, eikä halua kuulla rauhotteluja).
Meillä neiti nyt 1,5v. ja on kyllä yks kiukkupylly, nytkin kiljui sängyssään 30 min ennenkuin nukahti. Paukutti päätään reunaan, potki peitot ja tyynyt pois, koskea ei saanut ja sängystä ei suostunut sitten edes pois.
Voi vaan kuvitella mitä on parin vuoden päästä tämä meno.
Poikia on meilläkin isommat ja heihin on aina auttanut tiukka ote sylissä, joskus olen joutunut istumaan päälläkin kun raivoava lapsi on yrittänyt satuttaa muita ja itseään.
Mutta siis tuo tyttö on kyllä tuhat kertaa tulisempi kuin veljensä ovat!
Alue: Aihe vapaa
Vauvasta asti on ollut hyvin temperamenttinen. Tuossa 3-4 -vuotiaana oli pahimmillaan ja saattoi raivota 45 minuuttiakin. Kaikenlaisia konsteja kokeiltiin, pian huomattiin, että oli paras antaa hänen vaan raivota, oltiin lähellä, esim. samassa huoneessa, muttei menty liian lähelle.
Nyt neiti pian 6v. ja raivareita enää äärimmäisen harvoin ja paljon lyhytkestoisempia. Nykyisin myös puhe auttaa ja rauhoittaa. Eli meillä ainakin aika tehnyt tehtävänsä. ONNEKSI! :0)