Muistan äidin huudon kun 3 lasta jäi palavaan autoon. Ruoholahdessa
Tästä on aikaa kymmenisen vuotta. Ruoholahti oli vielä keskeneräinen alue.
Espoon ja Larun bussipysäkkien ja nykyisen Mc Donalds´n välinen alue oli vain yhtä hiekkakenttää/ parkkipaikkaa.
Olin tulossa Lauttasaaresta ja menossa metroon. Tätä hiekkakenttää ylittäessäni kuulin ihan järkyttävää naisen huutoa ja itkua. Näin että jokin auto paloi ja ihmisiä oli ympärillä n. parikymmentä. Näin että ihmiset yrittivät pidellä naista.
Minua ei tarvittu siellä.
Palokunta ei vielä ollut tullut.
Luin seuraavana päivänä lehdestä, että auto oli syttynyt tuleen sillä aikaa kun äiti oli käynyt palauttamassa videoita.
Kommentit (49)
On teillä aikaa! Provosoida ja provosoitua. Ja oletettavasti kaikilla teillä on lapsia. Toivottavasti ette ole lastenne kanssa yhtä hysteerisiä!!
hänen tuskaansa haluaisi mitenkään lisätä. Mutta minä en vaan tajua, miten laiska ihminen on, että ottaa tuollaisen riskin, jättää lapset yksin autoon, siihenhän voi tulla muukin vika, lähtee vierimään (on nähty sekin). Eilen oli tuttavani oli kuullut vienoa vauvanitkua Ikean parkkipaikalla. Joku fiksu oli jättänyt lapsen parkkiin nukkumaan. Ihan oikeasti, jos vauva nukkuu, eikö sitä voi ottaa sinne kauppaan mukaan.
Lähti palauttamaan videoita vuokraamoon.
Auto oli sillä aikaa syttynyt palamaan.
Kun äiti pakasi takaisin oli auto ilmiliekeissä ja lapset paloivat sisällä.
ap
On paljon tavallisempaa että räjähdysmäinen palo alkaa silloin kun auto on paikallaan. Itseasiassa yleisimmin palo alkaa heikkona savuna. Jos tällöin on autossa aikuinen/iso lapsi, huomaa hän savun ja ehtii pelastautua/pelastaa autossa olevat pienet lapset.
Ja vaikka räjähdysmäinen palo alkaisi kun auto on liikkeessä, niin silloinkin on edes jonkinlainen mahdollisuus pelastaa lapset, koska autossa on ainakin yksi aikuinen, kenties muitakin. Jos 1-vuotias lapsi tai isompikin on autossa yksin/toisen pienen lapsen kanssa, on heidän pelastautumismahdollisuus olematon myös silloin kun auto on paikallaan.
Jos äiti olisi ottanut lapset mukaan videovuokraamoon, olisi joku voinut ajaa heidän päälle suojatiellä. Sitten olisitte moittineet, että äiti ei ollut tarpeeksi varovainen.
Ja rattijuoppokin olisi voinut ajaa koko perheen päällä jalkakäytävällä, kun he olisivat nousseet autosta ja menneet kauppaan.... Tämä on aivan yhtä todennäköistä kuin se, että auto syttyy palamaan. Vai kuinka monella on auto syttynyt palamaan?
Enemmän minä pelkään sitä, että joku varastaa auton sillä aikaa, kun lapseni ovat siellä. Se on paljon todennäköisempää ja SIKSI minä en jätä lapsiani autoon.
oman onnensa nojaan
Jos äiti olisi ottanut lapset mukaan videovuokraamoon, olisi joku voinut ajaa heidän päälle suojatiellä. Sitten olisitte moittineet, että äiti ei ollut tarpeeksi varovainen.
Ja rattijuoppokin olisi voinut ajaa koko perheen päällä jalkakäytävällä, kun he olisivat nousseet autosta ja menneet kauppaan.... Tämä on aivan yhtä todennäköistä kuin se, että auto syttyy palamaan. Vai kuinka monella on auto syttynyt palamaan?Enemmän minä pelkään sitä, että joku varastaa auton sillä aikaa, kun lapseni ovat siellä. Se on paljon todennäköisempää ja SIKSI minä en jätä lapsiani autoon.
No, syyllisyydentunne olisi ehkä ollut hieman pienempi. Mutta ei se mitään olisi ratkaissut pitkällä tähtäimellä.
Silti - tällä palstalla saa aina sen kuvan kuin autot vaan roihuaisi parkkipaikoilla harva se päivä. Itse en ole koko 37-vuotisen elämäni aikana nähnyt yhtään palavaa autoa. Kyllä, se riski on olemassa, että auto todellakin syttyy palamaan ja äidin tuska ja itse syytös on varmasti aivan kammottava. Eikö kuitenkin ole paljon todennäköisempää, että lapsi esim. putoaa ikkunasta kotona, hukkuu mökkirantaan tai uimarannalle, jää auton alle kotitiellä yms. Tämä auto-angsti on samaa tasoa kuin jokakesäinen keskustelu, jossa osa av-mammoista pukee lapsille pelastusliivit päälle kun saavutaan mökille jossa on ranta ja riisuu ne vasta Kehä I:llä.
etkö sinä tiedä, että av-mamma ei ikipäivänä ole niin huolimaton, että jättäisi vahtimatta lastaan edes yhdeksi minuutiksi!! Siksi lapsen on mahdotonta tippua ikkunasta tai vastaavaa.
Av-mamman lapselle ainoa hyväksyttävä tapa kuolla on se, että hän on äidin kanssa samassa paikassa samaan aikaan. Kaikki muut kuolemantapaukset vain osoittavat, että joku on ollut huolimaton.
Se oli sellainen ns. amerikan rauta. Ihan kamala tilanne, onneksi itselläni ei ollut silloin vielä lapsia. Ja vaikka asiaa usein ajattelen, saatan jättää lapset hetkeksi autoon yksikseen (3kpl) kun käyn kaupassa. Autoni on ihan, ihan uusi.
muistan että tämä äiti on ollut jossain keskusteluohjelmassa ja kertonut tapauksesta. Oli viemässä vauvaa neuvolaan, oli saanut lapset autoon ja auto ei startannutkaan. Poistui autosta hetkeksi soittamaan taksin tms. ja sillä aikaa vanhaan autoon tuli oikosulku.
Äiti oli ilmeisesti saanut yhden tai kaksi lasta pelastettua mutta vauva menehtyi. Kamalia tapauksia eikä tosiaan kenellekään tulisi tällainen normaalisti mieleen, mutta toivottavasti tämän myötä kaikki tiedostaa että auto voi oikeasti syttyä sammutettunakin tuleen eivätkä jätä lapsia sinne yksin hetkeksikään!
olin silloin Helsingissä kesätöissä.
Äidillä oli ollut vaikeuksia saada autoa käyntiin, oli lähtenyt hakemaan apua ja jättänyt kaksi lasta siksi aikaa autoon. Isompi lapsi oli päässyt pois turvaistuimesta, mutta ei ollut osannut irrottaa vauvaa, joka jäi autoon. Vanhassa autossa oli jokin sähkövika.
Mun esikoinen oli tuolloin 1,5-vuotias, ja ikinä en ole suostunut jättämään lapsia yksin autoon, vaikka joskus olisi päässyt niin helpommalla.
Ei kaikkia vaaratilanteita voi vältellä. Joka vuosi joku koululainen jää auton alle (joskus lievemmin vammoin, joskus vakavammin), ei lapsia silti voi käskeä jäämään kotiin tai saattaa heitä koulumatkalla aikuiseksi asti.
Autopaloja sattuu erittäin harvoin.
Minä olen jättänyt lapsia autoon odottamaan enkä tunne minkäänlaisia omantunnontuskia.
muualla kuin elokuvissa.
Olen nähnyt palokunnan auton polttams- videon, auto sytytettiin palamaan moottoritilasta, kesti tosi pitkään, muistaakseni noin 5 minuuttia ennen kuin se levisi sisätilaan.
ja siinä taisi kuolla kaksi lasta, olisiko yksi päässyt autosta pois. Kuitenkin muistelen, että olisi kuollut useampi kuin yksi lapsi.
Olin aika pieni mutta muistan sen. Äiti, minä, isosiskoni ja pikkuveli oltiin lähdössä johonkin autolla. Oli talvi ja auto ei käynnistynytkään. Muistan ku äiti vaan huusi, että auto palaa äkkiä ulos ja juoskaa isän luo sisälle! Sit juostiin. Isosisko ja minä oltiin sen verran isoja että päästiin itse autosta. Äiti vei pikkuveljeni joka oli vasta vauva.
Jätättekö lapset yksin nukkumaan omaan huoneeseen, kun itse nukutte toisessa? Entä jos tulee joku sähkövika, jos tulipalo alkaa lapsen huoneesta? Entä jos ette saakkaa lasta pelastettua? Varmaan silloinkin ajattelee, että jos sen pienen tytön tai pojan olisiki antanut nukkua vanhempien välissä..
Kotonakin tulipalo voi alkaa hiljaa kytien tai/ja roihahtaa sitten niin että mitään ei ole enää tehtävissä..!!!!!
Kamalia juttuja nämä..
Jätättekö lapset yksin nukkumaan omaan huoneeseen, kun itse nukutte toisessa? Entä jos tulee joku sähkövika, jos tulipalo alkaa lapsen huoneesta? Entä jos ette saakkaa lasta pelastettua? Varmaan silloinkin ajattelee, että jos sen pienen tytön tai pojan olisiki antanut nukkua vanhempien välissä..
Kotonakin tulipalo voi alkaa hiljaa kytien tai/ja roihahtaa sitten niin että mitään ei ole enää tehtävissä..!!!!!Kamalia juttuja nämä..
Jäin miettimään näitä vastauksia. Tuli sellainen olo, että on ylihysteerinen, jos ei jätä lapsiaan autoon. Mutta oikeasti, autopalot ei todellakaan ole täysin harvinaisia.
Ja yhtä hyvin voi palaa niin uusi kuin vanhakin auto.
Esim. sisareni upouusi volvo syttyi itsestään palamaan. Olivat hetkeä aikaisemmin tulleet sillä kaupasta. Auto ei ollut oikutellut mitenkään. Syttyi ja tuli levisi räjähdysmäisesti hetkessä. Eikä koskaan selvinnyt syytä paloon.
Ja toinen asia. Lapsille voi tulla melkoinen paniikki, jos heräävät yksin autossa. Näitäkin tapauksia tulee silloin tällöin kaupungilla vastaan. Tai lapsi on jätetty kesällä nukkumaan kuumaan autoon.
Oma pikaiseksi tarkoitettu kaupassakäynti tms voi joskus pitkittyä yllättävästi.
Ja se mikä aikuisesta tuntuu hetkeltä, voi lapsesta tuntua ikuisuudelta.
Nousee karvat pystyyn. Ihan hirveetä...