Lue keskustelun säännöt.
Olenko erityisen onnekas, kun vauvavuosi ei ole ollut rankka, vaan elämäni parhaimpia?
20.03.2008 |
Luin tuon ketjun tuosta eroriskistä vauva/pikkulapsiperheissä. Meillä on poika, joka täyttää ensi viikolla vuoden. Olen itsekin hämmästynyt siitä, miten ihana vuosi meillä on takanapäin. Parisuhdekin voi suunnilleen paremmin kuin koskaan. Ei olla koskaan riidelty niin vähää kuin tänä vuonna. Tunnen itseni tosi onnekkaaksi. Itse olen ajatellut, että syitä ihanaan vauvavuoteen on ollut varmasti monia, joista tunnistan ainakin seuraavat:
- Vauvamme on ollut hyvä nukkuja, nukkunut täysiä öitä 2 kk iästä lähtien, joten univelkaa oli vain aluksi, mutta ei enää pitkään aikaan
- Vauvamme on ollut terve
- Mieheni osallistuu todella aktiivisesti sekä kotitöihin että vauvanhoitoon, näistä asioista ei tule koskaan riitaa, vaan se tekee, joka ehtii tai jaksaa
- Meillä on hyvät turvaverkot ja siskoni on käynyt hoitamassa vauvaa niin, että olen saanut omaa aikaa/olemme saaneet aikaa myös kahdestaan
- Meillä oli esim. asunto valmiina, eli emme joutuneet muuttamaan eikä muitakaan isoja muutoksia ole tapahtunut kuluneen vuoden aikana
- Rahasta ei ole ollut pulaa
- Teemme tällä hetkellä molemmat lyhennettyjä työviikkoja, joten lapsi ei ole hoidossa. Arki on siis molemmilla suht samanlaista=välillä kotona, välillä töissä.
Myönnän siis, että paljon on myös tuurista kiinni, esim. helpon vauvan muodossa. Ja siinä, että mies sattuu olemaan noin aktiivinen ja ihana! Onko muita samankaltaisia tarinoita?
Kommentit (32)
Ei silti varmaan mitenkään harvinaista: onnekkaita on muitakin. :-)
Meillä vauvavuosi oli todella helppo itse vauvan puolesta, mutta turvaverkot meiltä puuttuvat, joten kahdenkeskistä aikaa ei ollut yhtään. Tai hääpäiväksi saatiin järjestettyä 2 tunnin lapsenvahti, että päästiin hetkeksi ulos talosta yhdessä, mutta koko vuoden parisuhdetarpeisiin se oli mielestäni liian vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies vähensi töitä vauvan synnyttyä, osallistui täysillä vauvan ja kodin hoitoon aina, kun oli kotona (ja oli kotona). Taloudellinen tilanne oli hyvä. Parisuhde oli ja on edelleen kunnossa.
Vaan rankkaa oli, kun vauva oli vähäuninen, huonosti nukkuva, tyytymätön. Öiksi piti jakaa nukkumavuorot aikuisille, kun vauva vain kitisi ja parkui aamuneljään asti. (Eikä mitään allergioita ole edelleenkään löytynyt - nyt 3-vuotias).
Jos jonkun lapset nukahtavat viimeistään klo 20, niin en ihmettele, että on helppo elää tyytyväisenä ja jaksavaisena. Meidän vähäuninen vauva on nykyäänkin edelleen vähäuninen lapsi. Jos tuon saisi nukahtamaan klo 20, niin se heräisi aamulla klo 4 - 5! Joten onpa tympeää lukea kuinka joku hehkuttaa äidinkykyjään ja parisuhteenhoitotaitojaan, kun hyvin ja paljon nukkuvien lasten kanssa se hyvänä äitinä ja vaimona oleminen vaan on niin HELPPOA!!
Silti minä olen itsemurhan partaalla...mies hoitaa kyllä vauvaa, muttei koskekaan kotitöihin ja minulle tämä suhde alkaa olla jo tasa-arvokysymys. Nöyryyttävää koko ajan pyytää, sitten huutaa ja lopuksi raivota että siivoa helvetti jälkesi, sadannen kerran!
Vaikka vauva ei nukkunut yhtään kokonaista yötä ensimmäisenä vuotenaan (vasta sitten kun yösyötöt ja imetys loppui yli vuoden ikäisenä) ja vaikka hän söi ensimmäiset kuukaudet rintaa puolen tunnin-kahden tunnin välein ja ensimmäisen vuoden kauttaaltaan tiheään. Ehkä neljän kuun iässä tuli yksi pidempi unijakso päivälle (n.3-4 tuntia ja myöhemmin yöhön yksi samanlainen).
Silti vauva oli ihana, suloinen ja hymyilevä, aurinkoinen. En jättänyt häntä kenenkään muun kuin isänsä hoitoon pariksi tunniksi (siitä lähtien kun oli noin puolen vuoden vanha) silloin tällöin. Nautin tosi paljon vauvanhoidosta ja äitiydestä, nukuin silloin kun vauva nukku ja kävimme pitkiä vaunulenkkejä, ystävien luona kahvilla ym.
Olin 20-vuotias ja mielestäni kypsä äidiksi. Toisen vauvan synnyttyä oli sopeutuminen vaikeampaa, kun huomio piti jakaa uhmaikäisen ja koliikkisen vauvan kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahden lapsen äitinä ja mieheni vaimona. Parisuhde on kunnossa; rakkautta ja iloa riittää elämässä.
Eli ei ole mitään tavatonta.
yhdessä ja ne välit, kun vauva nukkui. Vauva oli niin toivottu, ettei me muuta osattu edes kaivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä esikoinen oli myös suht helppo vauva, ei kylläkään nukkunut kokonaista yötä kun vasta reilu yksivuotiaana (nyt jo 8v). Tämä toinen (nyt 2,5v) olikin sitten jotain todella rankkaa... syntymästään asti huuti (todellakin naama punaisena) raastavaa itkua n. 20h vuorokaudessa, ei juurikaan nukkunut koskaan, sitten selvisi allergiat kun työttö oli n.2kk ikäinen, sitten puhkesi astma ja tuli korvakierre. Elämämme rankimpia aikoija on elettey ja nyt ehkä vähän helpompaa... Tämä vauva aika kyllä sinetöi sen että meille ei enää vauvoja tule! Parisuhde on onneksi kestänyt nuo rankimmatkin ajat, vaikka hermo on molemmilla ollut aika tiukalla.
Voin tunnustaa että kun ystävämme kertovat että kuinka hyvin vauva heillä nukkuu ja kuinka ihanaa heillä on, niin olemme todella kateellisia ja pettyneitä tuohon oman kuopuksen vauva aikaan.
Vierailija:
Tottakai 1. lapsen kanssa on helpompaa mutta kyllä se on äidin/isän asenteesta kiinni miten sitä pärjätään.
Mulla oli ensimmäisen lapsen kanssa vaikeampaa ja kahden kanssa sitten paljon helpompaa.
Ja mun mielestä asenteella voi vaikuttaa melko vähän. Meillä ainakin tuo johtui lähinnä siitä, että ensimmäisellä lapsella oli koliikki, joka kesti kauan. Toinen taas oli helppo ja hyvin nukkuva vauva, joten olin silloin paljon virkeämpi. Huomion jakaminen kahden lapsen keskenkään ei ollut mikään ongelma. Esikoiseen ehti keskittyä täysillä silloin, kun vauva nukkui, eli lähes koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Voin tunnustaa että kun ystävämme kertovat että kuinka hyvin vauva heillä nukkuu ja kuinka ihanaa heillä on, niin olemme todella kateellisia ja pettyneitä tuohon oman kuopuksen vauva aikaan.
Meillä lapset on perineet isältään huonon nukkumisen ja minulta herkkyyden äänille ja valolle. Ja voin kertoa, että tuo yhdistelmä on kiduttava. Ja olen kyllä likimain katkera siitä, että joku toinen saa nauttia ihanasta vauvastaan leväten yöt. Kun meillä taas lasten vauvavuodet ovat liki tappaneet minut. Vauvat on ihania, ja minäkin haluaisin kyetä nauttia omistani!!! Mitä pahaa minä olen tehnyt, että mulle ei voi tulla yhtään nukkuvaa vauvaa!!
Nooo, minä lohduttaudun sillä, että meillä sitten päästään vuorostamme varmaan murrosiässä tosi helpolla. Ja siinä harhaluulossa saan elää vielä monta vuotta, ennen kuin totuus iskee vastaan... ;-)
Kateudesta vihreänä luin tekstiäsi!
En jaksa tarkemmin omista kokemuksistani kirjoittaa, mutta meillä melkeinpä kaikki päinvastoin. Ei turvaverkkoa, rahasta tiukkaa (huom! palstan lukijoille: rahasta voi olla tiukkaa muillakin kuin laiskoilla työtävieroksuvilla tyypeillä), koliikkia, sairastelua lapsilla ja aikuisilla, huonosti nukkuvat lapset.
Kuopuksen vauvavuodesta en muista kuin välähdyksiä. Nekin ovat enimmäkseen: itkua, väsymystä, huutoa, väsymystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti voit nauttia onnestasi vielä pitkään etkä joudu kokemaan suuria takaiskuja, vaikka toisaalta nekin kuuluvat elämään ja kasvattavat...
...minkä mukaan mun pitäisi olla nyt hyvin kasvanut ja elämää kokenut. Kaikki alkoi jo erittäin vaikeasta raskaudesta: Jatkuvaa oksentamista ekat 20 viikkoa, sitten pitkä sairaalajakso kesken kaiken vaikeiden kipujen ja ison leikkauksen takia. Lopulta pitkän liikkumattomuusjakson jälkeen käynnistetty synnytys, joka kesti 30 tuntia ja päättyi hätäsektioon vauvan sydänäänien hävittyä. Vauva aloitti huutamisen jo sairaalassa, ja sitä koliikki-itkua jatkui ekat 4 kk. Nukkui vain mahallani, ei suostunut nukkumaan edes vieressä. Heräili ensimmäisen vuoden välillä tunnin, välillä kahden välein. On edelleen erittäin helposti tulistuva ja vain harvoin yksinään viihtyvä taapero. Vaatii siis lähes koko ajan täydellistä huomiota, muuten huutaa kurkku suorana äänellä, joka kaikuu läpi koko talon.
Mies on töissä lähes ympäri vuorokauden. Kaikki ajatukset aina työssä, perheelle ei aikaa lainkaan. Kotityöt täysin mun vastuulla. Miehellä lisäksi masennus, johon hän ei suostu hakemaan hoitoa, vaan uupuu päivä päivältä lisää. En uskalla enää puhua mistään edes arkisesta hänen kanssaan, sillä hän tulkitsee kaiken kritiikiksi häntä kohtaan ja suuttuu välittömästi. Lapsen kanssa ei jaksa leikkiä ollenkaan, välillä nukahtaa kesken leikin lattialle.
Tukiverkkoja meillä ei ole lainkaan, sillä asumme vieraassa maassa tuhansien kilometrien päässä sukulaisista. Täältä saaduilla kavereilla ja tutuilla on joko omat lapset ja niiden myötä omat hoitomurheet tai sitten kaverimme ovat lapsettomia uraohjuksia, joilla ei ole aikaa. Äitiyslomaa täällä ei tunneta, joten jouduin jatkamaan melko vaativaa osa-aikatyöhöni, jota teen iltaisin tai öisin, lapsen ollessa hyvin pieni.
Tarhapaikkoja ei alle kolmivuotiaille saa kuin tuurilla ja palkattua apuakin on vaikea saada, jos ei halua uhrata siihen koko omaisuuttaan, mutta yritän kovasti löytää jonkun, joka voisi edes vähän antaa mulle vapaa-aikaa, jotta pysyisin itse terveenä ja jaksaisin lapsen kanssa, joka onneksi nukkuu tällä hetkellä (kop kop) yönsä hyvin ja on hyvällä tuulella ollessaan todellinen auringonpaiste ja ilo.
Eli vaikka tässä kuinka yrittäisi asennoitua positiivisesti ja ottaa rennosti ja vaikka mitä muuta hokkospokkusta, on oma jaksaminen ollut välillä todella koetuksella.
Meillä myös vauva täyttää kohta vuoden, mutta....
-mies jäi kaksoiselämästä kiinni jo raskausaikana
-jäin kolmestaan kahden pienen kanssa
-vauvani on kehitysvammainen
-lasten isä ei ole halunnut nähdäkkään vauvaansa
-ei halua maksaa elareita
-Helvetin rankka vauvavuosi on ollut.
Mikä ei tapa niin se vissiinkai sitten vahvistaa, yritetään uskoa niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei uni- ruoka -vatsaongelmia. Mutta helvetti aukesi kun saimme toisen lapsemme. Olin kuvitellut, että vauva-aika on vaaleanpunaista ja kaikki sujuu tas hyvin. En ollut ottanut huomioon, että toinen lapsi on ihan oma persoonansa. Ei nukkunut, kitisi ja huuti, halusi olla vain sylissä. Oksensi kaiken ruuan syöksynä seinille kymmenen kuukauden ikään asti, tuntuu että meillä oli kaikki oksennuksessa aina. Mitään vikaa ei kuulemma löytynyt. Väsyin ja minä perusiloinen ihminen sairastuin masennukseen, mietin miten tappaisin itseni. En muista nuorimmaisen kolmesta ensimmäisestä ikävuodesta paljoakaan, mutta nyt lapsi on iloinen ja aurinkoinen viisivuotias. Hymyillään ja iloisella mielellään hän antaa kaksinverroin aurinkoa enemmän kuin kurjaa aikaa alussa oli. ME SELVISIMME! Olen onnellinen kahdesta lapsestani, olen iloinen, että ensimmäinen oli helppo, koska toista meille ei olisi tullut jo ensimmäinenkin olisi ollut kuopuksen kaltainen. Olen oppinut, että on turha arvottaa kenenkään jaksamista tai vaikeuksia, jokaisella on omansa, kukaan ei voi tuntea väärin!
mutta kun vauva tuli 1,5v. Alkoi elää vaikeutua.
mutta ei se meidän parisuhdetta kaatanut vuosi myöhemmin meillä jo toinen vauva maailmassa. Nyt alkaa olla uniongelmia, lähinnä itselläni
Paitsi että turvaverkkoja meillä ei ole. Nyt vaan tuli kolmas vauva joka on vähän toista maata, nyt voin sanoa että raskasta on, ja kamalaa.
Ja vauva-aika on helppoa aika ollut meilläkin ihan vielä molempien kans. Odotas vaan, millaista on uhmaikä.
Esikoinen nukkui läpi yön melkein 2v ja kuopus 1,5v. Minä olen myös todella herkkäuninen. Kun on aivan tajuttomasti univelkaa, niin se vaikuttaa ihan kaikkeen. Mieliala laskee, ei saa ajatuksia ja hommia rullaamaan normaalisti ja sitten itse sairastuu helposti kaikkiin mahdollisiin pikkutauteihinkin, tulee lisää yövalvomisia ja kierre on valmis.
Meillä on perhe-elämä oikeastaan alkanut vasta nyt, kun kuopuskin on 2v. Lapset tulivat vielä yllättäen lyhyellä ikäerolla ja minulla ei surukseni kovin paljon selkeitä muistoja ole viimeisestä 3 vuodesta, sellaista harmaata sumua ja päällimmäisenä ajatus voi kun pääsisi nukkumaan.
Varo vaan, vanhempana saattaa iskeä vielä hoidossa monet taudit, kun ei ole vastustuskykyä rintamaidon kautta.
Me tahkottiin esikoisen kanssa ihan kamalasti just siksi, ettei nukkunut kunnolla ja minulla vielä puhkesi vaikea unettomuus. sit syntyi toinen 1v8kk:n ikäerolla, joka nukkui lähes alusta asti todell, todella hyvin. Vaikka mulla oli kaksi pientä, mun mielestä elämä oli autuaalisen helppoa! Usein on mietitty miehen kanssa, että olis se ollut helppoa, jos tytöt olis syntyneet toisinpäin. Toisaalta, jos esikko olis syntynyt kakkosena, oltaisiin oltu kamalan järkyttyneitä sen huonounisuudesta...