Olenko erityisen onnekas, kun vauvavuosi ei ole ollut rankka, vaan elämäni parhaimpia?

mutta maidontulo alkoi vähentyä sen jälkeen, kun vauva alkoi nukkua yöt tuosta 2 kk iästä lähtien enkä itse jaksanut nousta pumppaamaan vaan aloin itsekin nukkua 9-10 tuntisia öitä.



Ap

Meilläkin oli ihana vauvavuosi, mutta rankka.



Tuokin vaikuttaa varmasti, että imetys sujui teillä hyvin (ilmeisesti näin on, koska et ongelmista maininnut). Meillä ainakin ensimmäinen kuukausi oli melkein painajaista imetysongelmien takia. Onneksi se siitä lähti rullaamaan ja imetin yli vuoden... sitten vain oli aika paljon kausia, kun vauva heräili 1-2 tunnin välein yöllä. Nyt odotan toista, ja korkeat on odotukset varsinkin tuon imetyksen suhteen. Toivon niin kovasti, että menisi vähän helpommin...

Että siis elämä on helpottunut hurjasti koko ajan ja jatkuvasti. Nyt esikoinen 3,5v ja elämä on autuaallisen helppoa!



Kyllä nuo hyvät yöunet vaikuttavat paljon elämän mukavuuteen... mekin ollaan nyt ainakin 1,5v nukuttu hyvin, ja jaksetaan ottaa uusi vauva vastaan :)



t.9

Luulen, että nimenomaan tuo nukkuminen eli että vauva alkoi nukkua täysiä öitä noin pienestä, oli ratkaiseva tekijä. Väsyneenähän on todella rankkaa toimia päivisin. Luulen, että jatkuva univelka olisi vaikuttanut parisuhteeseenkin. Mutta tuohon unijuttuunhan ei voi kauheasti itse vaikuttaa, eli sen takia pidän itseäni onnekkaana. Mutta seuraavan vauvan kohdallahan tilanne ei ole välttämättä enää sama.



Ap

perhepedissä. ELi herääminen on ollut sitä, että havahdun vauvan levottomuuteen, isken tissin suuhun ja jatkan unia. Seuraavalla heräämisellä käännän kylkeä ja siirrän vauvan toiselle puolelle, ja taas jatkuu unet.

Minä siis kerroin lapsen uniongelmista.



Mutta mun mielestä se on juuri noin, että nukkumattomuus ei ole mikään kipuPISTE, vaan se on niin kokonaisvaltaisesti vaikuttava asia, että sen myötä koko elämä muuttuu vaikeaksi. On ihan eri asia, jos se kipupiste on se, että lapsi tappelee päivävaatteiden pukemista vastaan kuin se, että lapsi tappelee ensin nukkumaan käymistä vastaan, ja sen jälkeen herää 5 - 10 kertaa yössä tai valvoo yöllä tuntikausia. Ja kun tuota jatkuu pari - kolme vuotta, niin univelkaa on kertynyt monta tuhatta tuntia. Kyllä tuntui pahalta, kun itsellä väsymys niin kova, että haluaisi hukutta lapset kaivoon, ja siinä vaiheessa joku vertaa johonkin tutista vieroittamiseen.

Uskon myös meidän kohdalla että nuo hyvin nukutut yöt ovat olleet vanhemmille tärkeitä jaksamisen kannalta. Ja tietysti se että on puoliso joka osallistuu lasten ja kodin hoitoon ja kenen kanssa voi jakaa arkea ja ajatuksia.



Meillä esikoinen ei ollut ihan terve. Kehitysvamman lisäksi ensimmäisiin vuosiin kuului aika paljon sairasteluja, jatkuvaa lääkärissä juoksemista ja osastolla oloakin. Mutta yöt alkoi hänkin nukkua siitä 2kk iästä asti läpi vaikka täysimetetty oli 4,5kk ikään (siis omasta mielestäni täysimetetty, kaikkien palstalaisen mielestä ei varmaankaan). Alkushokin jälkeen hyväksyimme nopeasti lapsen vamman ja kuntoutustahoista meillä on ollut lähes pelkästään positiivista kommentoitavaa. Ensimmäisen vauvavuoden aikana sitä ihan odotti noita käyntejä :). Mutta siis hyvin nukkuvan ja hereillä hyväntuulisen vauvan kanssa tuo vuosi oli elämäni ihanin.



Myös kakkosen vauvavuodesta on jäänyt lämpimät muistot vaikka se selvästi rankempi olikin. Myös kakkonen alkoi 2kk iästä nukkua yönsä, mutta päivällä oli vaativa ja huonosti nukkuva vauva. Jatkuvaa kitinää ja kanniskelemista ja siihen päälle pieni esikoinen täysin hoidettavana omine erityistarpeineen ja koiruuskin vaati osansa. Myöhemmin olen miettinyt miten jaksoin tuon läpi ja varsinkin sitä että muistot ovat kuitenkin kauniit. Kai olen sen verran vauva-ihminen että saan voimia jo vauvan läsnäolosta?

Tässä on nyt 1v5kk valvottu yhtä soittoa kun neito ei vaan nuku koko yötä putkeen. Esikoisen kanssa valvottiin 2v. Korvikevauvoja alusta loppuun asti!

Meilläkin oli ensimmäisen vauvan kanssa todella helppoa.

Sitten saatiin toinen, joka nukkui vain pienissä pätkissä, oli rinnalla lähes 24/7 ja hermostui hetkessä jos ei palvelu pelannut. Kiivas pikkuinen on vielä 2-vuotiaana (enkä usko että tilanne hirveästi tulee muuttumaan) mutta nukkuu jo yönsä heräilemättä :) Hyvästä tukiverkosta huolimatta nuoremman lapsen vauva-aika oli todella rankkaa. Unen puutteesta olen toipunut vasta nyt enkä vielä pariin vuoteen uskalla edes harkita uutta vauvaa.

Vanhemmat lapset nyt 12,8 ja 4v. Mies jää vähentää työntekoa puoleksi vuodeksi. Normaalisisti töissä 50-60 t viikossa. Lasten syntymän jälkeen ollut aina tuon puoli vuotta lomalla (eli tehnyt vain 20t/viikko). Ei meillä mitään erityisen helppoja vauvoja ole yksikään ollut, mutta aina on selvitty.

Tosin meidän vauvelimme alkoi nukkua yönsä vasta 9kk:n iässä pehmeän unikoulun jälkeen, mutta kyllä heräilyt ja pienen väsymyksen kesti. Meillä myös mies hoitanut lasta oma-alotteisesti alusta asti, kotityöt olen tehnyt valtaosin minä, omasta halustani, olenhan ollut kotona.



Rahasta ei meilläkään pulaa, nämä asiat hoidettiin kuntoon jo ennen lapsen syntymää, äitiyspäivärahakaan ei ollut ihan pieni koska töitä on paiskittu.



Vauvavuosi on tosiaan ollut ihana vuosi, oikea lomavuosi!

Tai mistä minä tiedän, en ole asiantuntija, mutta tuo Ap:n kirjoitus on lähes päinvastoin kuin meillä ja silti olemme todella onnellisia ja vauva-ajat jokaisen lapsen kanssa ollut tosi ihanaa ja parisuhteemme voi paremmin kuin ennen lapsia.



-Eli meillä ei olla nukuttu kokonaisia öitä ennen 8kk ikää, yksikään lapsi, neljäs tulossa. Vanhin lapsista on 5 vuotias.

-Mies on töissä 6pv/vko ja tulee kotiin yleensä kun meillä on jo lapset iltapalalla, siinä sitten leikittää loppu illan lapsia ja käyn omissa harrastuksissani myöhään illalla jos haluan. Eli kotitöihin ei osallistu lähes ollenkaan, Jotain pientä silloin tällöin, sunnuntait pyhitetään vain ja ainoastaan perheen yhteiseen aikaan, keksitään jotain kivaa.

-Turvaverkkoja ei ole lähettyvillä, sukulaiset asuvat kaukana, myös tuttavia vähän muuttojen takia.

-Olemme muuttaneet monesti, myös pitkiä välimatkoja, viimeksi puoli vuotta sitten n. 500 km



Eli yhteistä meillä on se, että rahasta ei meilläkään ole puute ja lapset ovat terveitä!



Tottakai 1. lapsen kanssa on helpompaa mutta kyllä se on äidin/isän asenteesta kiinni miten sitä pärjätään. Olette sopeutuneet vanhemmuuteen hyvin ja se on teidän juttunne, olette molemmat sitouneet siihen...jos se sitä todellao on, menee seuraavan lapsen kanssa samoin. Tottakai kun perusasiat ovat kunnossa niin helpottaa kummasti mutta usein parisuhde voi huonosti jo ennen lapsen syntymää, sitä ei vain huomata! Meillä ainakin parisuhdetta vaalitaan siinä missä lapsiakin. Eli vaikka lapsemme ovat olleet vain kerran elämässään hoidossa, ei se tarkoita sitä, ettei miehelläni ja minulla ole yhteistä aikaa. Sitä järjestetään ja pienistä hetkistä tehdään ihania. Joka ilta klo. 20 kun viimeinenkin lapsi on laitettu nukkumaan, alkaa meidän oma yhteinen aika. Joskus olen niin väsynyt että menen heti itsekin nukkumaan ja mies sen ymmärtää, mutta yleensä juttelemme, saunomme, rakastelemme, hellimme ja hoidamme suhdettamme 11-12 asti ennen kuin maltan mennä nukkumaan.

Kun rakkaus on molemminpuolista ja kestävää, se kantaa koko loppuelämän...näin minä uskon!

Ja kyllä, olet erityisen onnekas ihanasta elämästä, niin olen minäkin!!