Onko täällä ketään muuta jonka äiti olisi kasvanut lastenkodissa?

Mutta itse olen elämäni neljä ensimmäistä vuotta kasvanut lastenkodissa, nyt olen 33 vuotias viiden lapsen onnellinen ja tasapainoinen äiti. Eli en ainakaan näe itsessäni mitään traumoja lastenkotiajasta, vaikka siitä osittain muistakin huonoja asioita.

Kaikki riippuu tietysti kohtelusta lastenkodissa ja aikakaudesta jona siellä on ollut, ja siitä miten uusi perhe mihin lapsi päätyy kohtelee häntä. Minulla lastenkoti aika oli ankeaa, mutta muistan niin selkeästi päivän jona pääsin uuteen perheeseen.

"pääsin" kasvattiperheeseen josta muutin omilleni 16v. Nyt ikä 34v. ja minulla 2 lasta. Minulle äitiys vaikeaa johtuen omista kokemuksistani.

huostaanotettuna hoidon laiminlyönnin, isän alkoholismin ja äidin mielenterveysongelmien vuoksi.



Pelkäsin äitiyttä, tai sitä myyttiä jonka mukaan ideaaliäiti on lempeä, hiljainen, ajattelee 110 prosenttisesti lastaan jota rakastaa ja vain ja ainoastaan rakastaa ylitsevuotavasti. Pelkäsin jonkinlaista väistämätöntä tunnemuuria minun ja lapseni välillä, koska jos jotakin ei itse ole saanut, ei sitä kykene antamaan. Ja saman logiikan mukaan kaltoin kohdeltu kohtelee itse aina kaltoin. Vaan olenpahan minäkin kasvanut äitiyteen, en kenties ihannekuvaksi, mutta ihan kelpo mutsiksi joka välittää, huolehtii ja rakastaa lastaan. Oma lapsuus toimii takaraivossani lähinnä varoittavana esimerkkinä, ja antaahan se perpektiiviä ymmärtää erinäisiä elämän ongelmia.

Lastenkodit äitisi lapsuudessa olivat varmasti hyvin erilaisia kuin nykyisin, ja uskon, että varhaislapsuuden rankat kokemukset, kuten ero vanhemmista/puutteellinen hoiva jättävät jälkensä.



Eräs tuttuni vietti lastenkodissa muutaman vuoden teini-iässään, ja se oli hänen pelastuksensa. Siellä oli rajat, rakkautta, virikkeellistä tekemistä jne... Eli on aivan eri asia puhua lastenkodeista nykyään kuin 30-50 vuotta sitten.

paskaa oli olla joskus "ennen vanhaan" jossain lastenkodissa. Vanhanajan ihmiset olivat myös omalla tavallaan todella julmia, ehkä omalla tavallaan julmempia kuin nykyihmiset. Ennen vanhaan oli varmasti myös paljon insestiä, lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa yms...joista on iät ja ajat vaiettu. Tiedä sitten?

Ja kyllä hän siitä sekosi loppuiäkseen. Ei esim. osannut hoitaa isoasiskoani (tämä joutui lastenkotiin vauvana) ja muutenkin oli ja on äitinä aivan pohjanoteeraus.



En sitten tiedä, miten hänestä olisi saanut inhimillisemmän...

Mutta hän ei ole kasvanut lastenkodissa vaan todella hyvästä ja ihanasta monilapsisesta perheestä, jossa asiat ovat aina olleet hyvin ja ilmapiiri ollut huolehtiva ja rakastava. En tiedä mikä tässä yksilössä meni vikaan koska kaikka sisarukset joita on noin kymmenen, ovat olleet todella ihania ihmisiä.

lapset ovat kaikki kaikessa

kun puhutaan vuosikymmenistä, ei -sadoista? Hyväksikäyttöä on ollut, ja nyt sitä piru vie tulee tuutin täydeltä, netti tuonee oman lisänsä pedofiliaan. Pääsevätkö/pääsivätkö lapset suojaan insestistä lastenkotiin? Eivätkö todella sairaat pervertikot pitäisi hinnalla millä hyvänsä lapsensa (ja lapsenlapsensa) kotonan ja kellareissaan? Vai lastenkodissako heidän koskemattomuuttaan riistettiin? Kumpi lopultakin olisi pahempi, sairas koti vai kylmä laitos?

Hänen äitinsä oli kuollut ja isänsä joutui lähtemään sotaan ja jättämään lapset lapsenkotiin. Uskomatonta näin nykypäivänä ajateltuna.



Isä ei ole paljoa puhunut lastenkotiajastaan, hän on kyllä maailman lempein ja tasapainoisin ihminen - ihana isä.

Teki ruuan itse, leipoi, piti kodin siistinä. Ei juonut tippaakaan alkoholia. En muista ikinä olleeni äidin sylissä, ei lohduttanut kun itkin. Sain koivuniemenherrasta jos en totellut. Veti maitohampaani väkisin irti vaikkei ne vielä edes kunnolla heilunu. Muistan vieläkin sen tuskan kuinka se sattui.

Kuitenkin äiti piti minusta huolta ja oli tarkka että on siistit vaatteet ja jne. Äitini rakasti minua ja piti hyvää huolta. Opetti elämässä tarvittavia taitoja. Jouduin tekemään paljon kotitöitä ja kuri oli kova. Silti sain mennä ja sain rahaa menoihini ja vaatteet sain juuri sellaiset kun halusin. Äiti myös kuunteli ja pystyin kertomaan hänelle huolistani, vaikkei aina ymmärtänytkään huoliani esim. koulukiusaamisesta. Ihmetteli vain miksi vihasin niin paljon pahimpia kiusaajiani ja oikeasti en edes vihannut vaan pelkäsin heitä tosissani.



Olen kyllä käsittänyt, että 70-80 luvulla monet vanhemmat oli tuollaisia käytökseltään.

ajankohdasta, yksilöstä, muusta yhteisöstä/viiteryhmästä.



Mutta kyllä 70-80 -luvulla on ollut rakastavia ja helliä äitejäkin. Ainakin luulen niin!

Jos luet vaikka varhaisesta vuorovaikutuksesta jostain kirjan, niin voisi selventää asiaa sinulle. Lastenkodit ennen ja nyt ovat ihan eri paikkoja. Surullista, että ketju on jatkunut. Voimia sinulle!

voimia sinulle!

Jos kiinnostaa minun kokemukseni sieltä, voin kertoa, vuosikymmeniä sitten. (Käyn mummona näillä palstoilla)

Hän joutui olosuhteden pakosta lastenkotiin vaikka hänen vanhempansa olivat elossa, mutta isä oli lähtenyt käpälämäkeen ja äiti sai töitä paikassa josta käsin ei voinut huolehtia lapsistaan.



No pappani joutui lastenkotiin joka oli alunperin perustettu punaisten orvoille. Pappani isä oli ollut punaisia ja sen jokainen kyläläinen tiesi joten voitte kuvitella mihin helvettiin hän joutui moisessa lastenkodissa.



Siellä rääkättiin ihan surutta lapsia jotka olivat syntyneet vasta 1918 jälkeen.



Mutta kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että papassani ei näy minkäänlaista katkeruutta. Kylmän realistisesti hän suhtautuu 1930 lukuun ajat oli mitä oli.