oi voi, oi voi
epätoivo iskee, esikoinen ensi viikolla 1.5v. Vauvakuume ollut jo yli vuoden ja pahenee vain. Mies sanoo haluavansa toisen, mutta en tiedä koska. Kun kysyn koska toista ruvettaisiin touhuamaan yms. sanoo vain että kyllä sen vielä saat.
Kovasti niin haluaisin jo toisen. Olen yrittänyt kaikki selittää, raha-asiat, tilan käytön, tavaroiden oston. Kaikkihan siis on esikoiselta valmiina paitsi vaunut. Ja ei tunnu lämpeevän idealle.
" vastuu" esikoisestakin on ollut aina minulla. Hän on aina saanut mennä ja tehdä. En ole mihinkään pakottanut. Ei siis " vaivaa" toisestakaan hänelle tulisi.
Onkin siis niin paha mieli kun yrittää puhua ja toivoo kiltisti että jotai rupeisi tapahtumaan, mutta ei..
Hautailenko siis vauvahaaveni, vai olenko sanomatta mitään ja yksin elättelen toiveitani?
On niin väärin kun mies voi päättää yksin tälläiset asiat..
ohop, alempana olikin samaan asiaan liittyvä keskustelu.. No tulipahan otettua asia uudestaan esille! :)