Onko sinusta yhdenlaista elämässä onnistumista se, että on lapset saman isän/äidin kanssa?

Vuosikymmenien onneton avioliittohelvetti on mielestäni pahempi epäonnistuminen kuin se, että eroaa ja löytää uuden puolison, jonka kanssa menee hyvin.

Jos en olisi tavannut tätä jälkimmäistä niin lapseni (edellisestä liitosta)eivät koskaan olisi saaneet isää. Biologinen isä ei halunnut kuulua lastensa elämään.

Kuolemantapaukset ja erot todellisista vaikeuksista johtuen ovat eri juttu. Aika monet vaan katuvat hätiköityjä eroja.

Tai sitten vain hyvää onnea, että on löytänyt itselleen hyvän kumppanin, jonka kanssa on onnellinen ja jonka kanssa on saanut lapsiakin vielä.

vaikka monenlaisia onnistumistarinoita on. On onnellinen tarina tosiaan päästä eroon myös väärästä valinnasta ja löytää sen jälkeen uusia onnistumisia. Tai päästä jaloilleen puolison kuoleman jälkeen - se vasta onkin onnistuminen. Mutta kyllä se tosiaan on iso onni monen kannalta, jos löytää sen ' oikean' ennen perheen perustamista, eli onnistuminen, jossa on paljon onnea mukana, eikä riipu täysin itsestä. Vaikkakin ne ' epäonnistuneet' ' väärät valinnat' voi kyllä taas olla monin tavoin kasvattavia

Vanhempani on eronnu ja ihan mielelläni olisin ollu jos äitini olisi saanut lapsen tämän " isäpuoleni" kanssa.



Jos lapsia on usealle eri miehelle niin sitten hälyytyskellot soi, mutta eiköhän toi nyt ole jokasen oma asia, ei mun käsitys onnistumisesta.

Kai ero on jotenkin " epäonnistuminen" mutta siitäkin pääsee yli, se taas on onnistumista!

Mutta en tuomitse ystäävääni jolla on 5 lasta ja jokaisella eri isä, se on hänen elämäänsä.

En tuomitse ketään niiden perusteella, enkä usko että on oikeita tai vääriä valintoja. Jossain toisessa tilanteessa joku liitto olisi voinut toimikin? Ehkä kuitenkin pidän tietynlaisena onnistumisena, jos onnistuu pitämään parisuhteensa kunnossa ja perhe-elämän toimivana ja sillä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ollaanko naimisissa vai ei. Jollekin kulissiliittokin voi olla tyydyttävä ratkaisu, jos kerran ei halua erota? Jokaisella oma elämä. Itselläni kaksi lasta samalle miehelle, eikä aina ole ollut helppoa, mutta mitäpä tässä elämässä helpolla saa. ;)

Mutta omat biologiset lapseni haluan kyllä kaikki yhden ja saman miehen kanssa. Ja taimilapsetkin haluan kasvattaa hänen kanssaan yhdessä:) Niitä biovanhempia riittää kyllä sitten joka sormelle ja tapaamisissa on sumplimista välissä kovastikin kun ympäri suomen pitää lapsia kuljettaa vanhempia tapaamaan. Ei kyllä kiinnostais enää se että omat biologiset lapset joutus vielä sinne sun tänne roudamaan isän luokse.

Minä olen itse synnyttänyt yhden (luovutetuilla siittiöillä alkuun saatetun) lapsen ja sen jälkeen olemme adoptoineet kaksi lasta. Lapsilla on siis kolme eri biologista " isää" mutta mieheni on kaikille ollut aina se ainoa oikea iskä.



Ja todelliseksi onnistumiseksi koen sen, että raskaiden lapsettomuusvuosien ym läpi minä ja mieheni olemme aina jaksaneet rakastaa toisiamme.

Avio/avoero ei ole enää mikään häpeä, mutta epäonnistuminen kuitenkin. Jos itselleni tulisi ero, harkitsisin uutta suhdetta kyllä harvinaisen tarkkaan. Kun ikää on itsellä yli 30, tarjolla olisi joko eronneita tai parisuhteeseen kykenemättömiä, parempi olisi luultavasti olla silloin yksin. Kaksi eronnutta ihmistä, jotka menevät yhteen kantavat edellisten suhteidensa painolastia hartioillaan. Erohan kertoo, että suhdetta ei ole osattu hoitaa. Yleensä suhde on kahden kauppa. Varmasti on näitä tilanteita, että toinen yrittää kaikkensa ja joustaa maailman tappiin ja toinen vain ryyppää tms., mutta useimmiten " vikaa" on kyllä molemmissa.