Nyt ekaa kertaa tuon kauhean ajatukseni julki:
Minä en pysty rakastamaan tuota tyttölastani niinkuin poikaa!
Olen yrittänyt jo 5v,mutta se tunne ei vaan tule. Toki tuo tyttö on ihana ja tärkeä, mutta...
Se vaan saa minussa esiin kauheita raivontunteita, väsyttää minut henkisesti ja jotain, mitä en osaa kuvailla.
Minulla on myös 3 poikaa ja heitä kohtaan minulla on paljon voimakkaammat tunteet. He eivät ulise, kiukuttele, vongu ja vingu. Heillä ei tarvi olla juuri se hame juuri sillä hetkellä, kun se sattuu olemaan pesussa. He eivät itke jokaisesta pienestä sattumasta ja heidän kanssaan voi viljellä hassua huumoria ja vaikka painia mutaisella nurmella.
Minä en vaan pääse sisälle tuon tytön maailmaa ja inhoan itseäni näiden ajatusteni vuoksi!
Kommentit (49)
Itselläni vaan yksi poika, alusta asti toivoin poikaa, mä en vaan jotenkin tykkää tyttölapsista. Itse en pienenä ollu mikään prinsessa, poikien leikit ja pojat leikkitovereina, ikuinen poikatyttö.
Jos joskus saisin tyttären en tiedä miten häntä kasvattaisi tai miten hänen kanssa olisi. Itse kun en voi sietää niitä prinsessatouhuja ja mekkoja ja vaaleanpunaista...
Hirveitä itkupillejä ja valittajia.. niin kuin äitinikin aikanaan sanoi,että kyllä veljemme oli PALJON helpompi kuin me kolme tyttöä.
Ehkä tyttäresi muistuttaa liikaa sinua itseäsi. EHkä hän käyttäytyy samalla tavalla kuin sinä lapsena, mutta sinua rankaistiin tuosta käytöksestä tavalla, joka nostaa nyt ahdistuksen ja raivon pintaan kun joudut kohtaamaan saman tilanteen aikuisena, itse äitinä. Tai jotain...
Vierailija:
Hirveitä itkupillejä ja valittajia.. niin kuin äitinikin aikanaan sanoi,että kyllä veljemme oli PALJON helpompi kuin me kolme tyttöä.
Meillä on kaksoset, tyttö ja poika. Poika on aurinkoinen ja paljon mukautuvaisempi, kiukuttelee harvoin. Tyttö suuttuu heti jos kielletään jotain tekemästä, itku tulee herkemmin ja on selvästi itsepäisempi kuin poika.
itkivät päivät päästään, mutta nyt kun nuorimmainen on 7kk niin neiti on maailman iloisin nauravaisin ja ihanin. Toki tytöt ovat enemmän kitisijöitä ja vinkujia, mutta kyllä pojatkin osaa. Poika on tällä hetkellä raivostuttava kun mikään ei kelpaa ja joka asiasta pitää sanoa vastaan ja kiukutella, ikää 8v. En koe, että rakastaisin ketään lapsistani yli muiden vaikka luonteet ja tempperamentit ovatkin kovin erilaisia kaikilla kolmella! Toki ymmärrän sinua Ap kun neitoset osaavat olla todella vaativia ja säseriä, mutta mietipä murrosikää ;-) vielä on helppoa!
enenmmän kuin mitään. Enkä usko, että voisin rakastaa toista lasta vähemmän.
mulla on 2 tyttöä, ja en vaan ymmärrä tuota esikoistani. Hän vaan saa minut jotenkin ärsyyntymään, en edes tajua miksi. Kamalaa sanoa, mutta hän vaan jotenkin ärsyttää. Nuorempi tyttöni taas on sellainen, että olen hänen kanssaan täysin samalla aaltopituudella, ja ymmärrän häntä täysin.
Yleensä puhutaan aina että tyttöjen vanhemmat pääsevät helpommalla...
Meillä on kolme poikaa ja kolme tyttöä, ja kyllä, ne pojat on niitä hankalampia ja rasittavampia tapauksia.
ja vaaleanpunaiset jutut kiinnosta, mutta ei se nyt hyvänen aika ole mikään tytön äitiyden edellytys:-O
Voisiko ne lapset ottaa omina itseinään eikä sukupuolensa edustajina?
Itselläni on poika ja en malta odottaa kun pääsen hänen kanssaan potkimaan palloa, luistelemaan ja pelaamaan jääkiekkoa tai ihan mitä tahansa. Näistä asioista innostun mutta nukkeleikit ja prinsessatouhut, mekot ja tanssi ei innosta pätkääkään.
Kasvattaisin varmaan omasta tytöstäni pojan kun en muuta osaa.
menemään kuin hame päällä. En näe hänessä mitään rasittavaa, päinvastoin. Poikakin löytyy perheestämme.
Meillä tuo tyttöys on kyllä NIIN syvällä tuossa prinsessassa, että vaikka sen kasvattas miten, niin ei auta.
Kaupassa se jumittuu AINA hiplaamaan jotain toooosi neitimäistä ja just tuo " mutku mä haluuuuuuuun" sellaisella toooosi kitisevällä äänellä on yks varma verenpaineen nostattaja.
Noh, nyt odotan viimeistä lastamme ja hän on ultran mukaan " 70% varmasti poika" . Saa nähdä..
Ja oma lapsuuteni oli kyllä vallan normaali ja hyvä. En vaan itsekään ole KOSKAAN, minkään ikäisenä ollut tyttömäinen vaan harrastuksina on ollut lapsesta saakka rumpujen soitto ja jääkiekko, parhaat kaverit olleet aina poikia ja edelleenki vietän aikaa miesten kanssa paljon enemmän ja mielummin kuin naisten.
AP
Varsinainen prinsessa hienohelma välillä ja tosi neiti. Tyttömäiseen tapaan märisee ja kiukkuaa ihan eri tavalla kuin pojat, onhan se varmasti sukupuolessa kiinni jollain tapaa.
Silti rakastan häntä aivan älyttömästi, ihan yhtä paljon kuin veljeänsäkin, mutta eri tavalla kuitenkin.
En kuitenkaan juurikaan heitä sukupuolina ajattele vaan ihan vain lapsina ja sitä kautta omina persooninaan. Toiset on vaativampia ja toiset tyytyvät vähempään, sen vuoksi ei pidä ihmisiä paremmuusjärjestykseen asettaa.
Minun rakkaita lapsia ovat kummatkin, vaikea tyttö ja helppo poika.
Vierailija:
Itselläni on poika ja en malta odottaa kun pääsen hänen kanssaan potkimaan palloa, luistelemaan ja pelaamaan jääkiekkoa tai ihan mitä tahansa. Näistä asioista innostun mutta nukkeleikit ja prinsessatouhut, mekot ja tanssi ei innosta pätkääkään.
Kasvattaisin varmaan omasta tytöstäni pojan kun en muuta osaa.
Meidän 2- ja 4- vuotiaat tytöt ei koskaan leiki nukeilla vaikka niitä on mummot kantaneet tänne selkä vääränä :)
Toinen niistä oli todella rakas ja niin kauan äitin vauva kunnen kolmas tuli eli eka luokalle asti. Mutta nykyään on niin ärsyttävä kun koko ajan jankkaa ja kiukuttelee vaikka esikoinen on murkkuiässä. Mutta kaikki lapset ovat mulle rakkaita riippumatta luonteestaan. Esikoinen on siis paljon kiltimpi luonteeltaan kuin tämä kakkonen jossa todellakin on niitä äidiltä perittyjä ikäviä piirteitä.
Nyt tietenkin tämä nuorimmainen 3 v on se äitin vauva mutta kyllä hänkin osaa välillä olla raivostuttava mutta niin RAKAS.
Vierailija:
He eivät ulise, kiukuttele, vongu ja vingu. Heillä ei tarvi olla juuri se hame juuri sillä hetkellä, kun se sattuu olemaan pesussa. He eivät itke jokaisesta pienestä sattumasta ja heidän kanssaan voi viljellä hassua huumoria ja vaikka painia mutaisella nurmella.Minä en vaan pääse sisälle tuon tytön maailmaa ja inhoan itseäni näiden ajatusteni vuoksi!
mun esikoinen on tyttö ja kuopus poika. Nyt vasta tämän toisen lapsen myötä on alkanut esikoinen ärsyttää.
Tuntuu ettei mitään tee enää kuin kitisee joka asiasta. Esim. tänään kuoriessani hänelle perunoita, kysyi, onko meillä lihapullaa. Sanoin että jauhelihakastiketta. Niin siihenki hän sanoi: mut ku mä oisin halunnu lihapullia!
Noita vastaavanlaisia tilanteita tulee päivässä monta kymmentä. Aina mut ku mut ku.
Tuo hame asia on myös niin tuttua! Sanoin että laitapa se ruskea hame, sopii hyvin muihin väreihin (vaaleanpunaista ja ruskeaa ennestään päällä) niin eikö vaan tämä hae sen kaikkista kirjavimman hameensa, missä päävärinä keltainen. Näytti kävelevältä rihkamakuuselta koko tyttö kun lähti kerhoonsa.
Tuntuu vaan et kun on helppo vauva nyt, ei jaksais mitään turhanpäiväistä vinkumista päivää pilaamaan. Huoh. Kai se joskus loppuu?!?