Äiti ja uusi rakkaus

Tilanne tämä:

Äitini ja isäni erosivat jokin aika sitten ja äidilläni on nyt uusi rakas kuviossa. Pikkusiskoni on varhaisteini ja asuu äidin kanssa, isäni asuu heistä viiden kilometrin päässä. Molemmilla omakotitalot. Vielä kesällä, kun äitini taloa rakennettiin, äitini ja siskoni olivat aivan innoissaan uudesta kodistaan. " Tässä me sitten asutaan äidin kanssa kaksin" , selitti siskoni silmät loistaen...

Nyt sitten on menty reilu puoli vuotta... Äitini tekee pitkää työpäivää ja äitini miesystävä on myös joskus äitini luona. Viikonloput ja kaikki mahdolliset vapaat (yrittäjä... tekee pitkää päivää, jotta on mahdollista pitää hieman enemmän vapaata) äitini viettää miesystävänsä kanssa miesystävän kodissa (matkaa 200km).

Siskoni on siis käytännössä aina yksin. Viikonloput hän on yksin aina kodissaan. Viikolla yleensä äiti tulee kotiin myöhään illalla, on väsynyt töistä... juo teetä ja menee nukkumaan. Jos miesystävä on äidin luona, he ovat äitini makuuhuoneessa kaksin tai istuvat sohvalla jutellen vain toisilleen.

Isälle siskoni ei tahdo mennä, koska isällämme on alkoholiongelma ja hän on ainakin aina viikonloppuisin juhlimassa. Isämme kyllä soittelee siskolleni viikolla, jos tämä on yksin. Hoitaa siskoni kanssa kaupassa käymisen ja tekee tämän kanssa ruokaa... sitten, jos sattuu viihdevipu jäämään jumiin, ei isänikään siskoani juuri huomioi.

Miten minä voisin sanoa tästä äidilleni niin, etten pilaa meidän välejämme? Mielestäni on hienoa, että äitini on nyt onnellinen... mutta mielestäni ei ole oikein, että tämä uusi onni menee kaiken muun edelle.

Minä en välitä siitä, että äitini ei ole koskaan kotona, kun me menemme sinne (minä, mieheni ja pieni lapsi... äitini ensimmäinen lapsenlapsi). Hän on aina silloin miesystävällään ja näkee meitä korkeintaan vilaukselta. Hän kyllä puhelimessa valittelee, kun vauva kasvaa, eikä hän ehdi näkemään vauvaa tarpeeksi.

Minä välitän vain siitä, että siskoni on aina yksin kotona... mielestäni varhaisteinin ei kuulu olla vielä jatkuvasti öitä yksin omassa kodissaan (omakotitalo, keskellä metsää). Mielestäni jonkun pitäisi hieman katsoa hänen peräänsä. Isämme kyllä tekee parhaansa, mutta kun siskoni ei tahdo hänen luokseen mennä, niin ei isä voi häntä pakottaakaan.

Siskoni oli ennen aina hymyilevä ja nauravainen... nyt hän on muuttunut jotenkin vakavammaksi. Hän on myös " iltatähtenä" tottunut olemaan huomion keskipisteenä... eli tilanne on hänelle todella vieras.

Olenko minä nyt vain hysteerinen? Onko tämä ihan normaalia? Minä vain pelkään niin kovasti, että siskolleni tulee jokin vastareaktio, pelkään, ettei se reaktio ole positiivinen. En usko mihinkään huumekokeiluihin tai muihin, mutta ei sitä toisaalta koskaan voi tietää...

Auttakaa kiltit. Toimiiko äitini mielestänne oikein.

Ja kiitos, jos joku jaksoi tämän lukea loppuun.