Jos perheessä on vain yksi lapsi

jossa todettiin, että ideaali ikäero sisaruksille olisikin, kongitiivisten, motoristen, tiedollisten ja sosiaalisten taitojen oppimisellen.6 vuotta. Ei siis kaksi, joka tuntuu olevan se yleinen tahti.



Tutkimus painotti, että ensimmäinen varhainen, vakaa ja turvallinen hoitosuhde vaatiikin pidemmän kuin 1-2 vuoden ajan kuten aiemmin on ajateltu. Tässä nimenomaan korostuu äidin, isän tai muun huoltajan merkitys ja jakamaton läsnäolo lapselle, josta ei tarvitse kilpailla, joka ei stressaa.



Paljon on tutkittu sisaruksia myös kuinka syntymäjärjestys vaikuttaa lapseen kun hän on esikoinen, kuopus tai keskimmäinen. Ja selviä yhtäläisyyksiä on kyetty tyypittämään.



Ei ole ryhmää vailla hierarkiaa, jokaisessa perheessäkin sellainen on ja sillä on merkitys lapsen kasvulle ja kehitykselle.

Saanut tarpeeksi turvaa ja huomiota.



Käänteinen huono puoli on se, että vanhemmat roikkuvat liikaa eivätkä anna helposti itsenäistyä.

En ole koskaan kaivannut sisaruksia, onhan minulla hyviä ystäviä ja muista sukulaisia sekä nyt oma perhe josta sana tukea tarvittaessa. Minulle ainoana lapsena oleminen on näyttäytynyt vain positiivisena: ei tarvinnut taistella vanhempien huomiosta (tämä ei kuitenkaan tarkoita että sitä olisi saanut 24/7 tai että olisin hemmoteltu), opin viihtymään yksin ja lapsena aikuisseurassa, pääsin paikkoihin joihin en olisi päässyt jos minulla olisi ollut 5 sisarusta (lapsuudenperheeni ei ollut mitenkään rikas mutta yhden lapsen kanssa kulkeminen on usein helppoa ja halpaa) jne.

Ainoa ongelma tosiaan on tuo sama liiankin kilttinä oleminen kun röyhkeämmät runnoo tahtonsa läpi vaikka väkisin. Lapsena muistan kun monilapsisissa perheissä jäätelöt jaettiin viivottimella ja mehut millin tarkkuudella mikä oli minusta aivan idioottia. Mitä väliä on sillä jos joku saa gramman enemmän jätskiä tai millilitran vähemmän mehua? Tosin, jos jakoa ei tehty niin sitten jäin ilman kun en tajunnut että omasta osuudesta pitää tapella verissä päin ja hyökätä kiinni _heti_ kuin hukkuva oljenkorteen...

ja saanut kuulla uteluita siitä, että:" Eikös sisarus olisikin kiva/etkö ole vähän yksinäinen?" No en ole ollenkaan kokenut tätä rasitteeksi!!! Mulla on aina ollut kavereita ja seuraa tarpeeksi ja osaan olla myös itseksenikin. (Kaipaan jopa sitä.)

Minua ei ole lellitty pilalle (Mistä tuokin on keksitty? Ennemmin tuntuu siltä, että vanhat vanhemmat lellii lapsensa pilalle...) En ole saanut kuuta taivaalta tai mitään tarjottimella enempää kuin sisarukselliset kaverinikaan.

Ainut, mikä on (HUOM.)kai ainokaisuuteni syytä (tai luonteeni?) on se, että olen kiltti, enkä osaa pitää puoliani tarpeeksi. Ne ahneemmat ja röyhkeämmät tyypit vie kaiken nenäni edestä.

Meillä on 4 ja se on liikaa muiden mielestä.



Mutta siis asiaan. Lapsilla on paljon kavereita, jotka ovat ainoita lapsia. Omat lapset ei niin kauhean paljon kaipaa kylään iltaisin ja viikonloppuisin. Leikkikaveri löytyy aina kotoa ja puuhaavat paljon yhdessä.



Mutta varsinkin parin äidin kans on ollut puhetta siitä, että he mielellään "lainaavat" meidän lapsia kylään omalle lapselle leikkiseuraksi kun heidän lapsellaan menee illat muuten äkkiä telkkarin katsomiseksi ja pelaamiseksi vain.



Ja ennen kuin otatte hernettä nenään niin nämä keskustelut on käyty ihan ystävällisessä mielessä. Ymmärrän hyvin, että täällä maalla, missä välimatkat on pitempiä, on ainokaisella puute kavereista.



Ja se, mikä minusta on ollut ilahduttavaa, on se, että nämä ainokaiset sopeutuu tällaiseen isoon porukkaan tosi hyvin. Näitä lapsia on ollut minulla viidentenä kun olen käyttänyt omia esim. uimahallissa ja sen jälkeen mäkkärillä syömässä. Eli ei se ainokainen ole mikään lellitty kakara vaan tulee hyvin toimeen koko sisarusparven kanssa, vaikka on eri-ikäisiä ja eri sukupuolta porukassa.



Meillä on toiminut täällä tämä lasten "vaihtaminen" hyvin ja hyvässä hengessä. Olen mielelläni ottanut näitä ainokaisia mäenlaskuun matkaan oman porukkani kanssa ja elokuviin ja uimaan ja muillekin reissuille. Mutta myös omani on saanut nauttia ainokaisten luona rauhallisista leikkihetkistä juuri omanikäisen kaverin kanssa.



Joten minusta voisi aivan hyvin lopettaa tuon jessustelun toisten lapsimääristä. Kaikissa on hyvät ja huonot puolensa.

Ainoa erikoinen seikka on vain se, että nämä ainokaisten äidit ei koskaan uskalla ottaa omansa kaveriksi toista lasta jos lähtevät uimaan tai menevät syömään tai rannalle tai muuta.

Mutta erittäin mielellään kyllä antavat sen ainokaisen minulle viidenneksi.



Tämä minua vain on joskus hiukan ihmetyttänyt.

10 ja 13 vuotta vanhemmat sisarpuolet isän aiemmasta liitosta?



PItäiskö mun yrittää saada vielä toinen lapsi, jotta lapsellani olisi ikäistänsä seuraa? Olen kyllä yrittänyt jo vuoden tulla taas raskaaksi, mutta ei ole tärpännyt

kaikki vieläpä samaa sukupuolta ja todella pienillä ikäeroilla. Huh huh mikä tyylivirhe!! ;)

Meillä on 3 lasta ja se tuntuu olevan monien mielestä liikaa, saati sitten kun ollaan suunniteltu vielä neljättä niin sehän tekee meistä ihan seinähulluja.

2 niitä pitää olla, tyttö ja poika niin sitten kaikki on tyytyväisiä.

lapsena en varmaan koskaan kaivannut sisaruksia, en ainakaan muista,kavereita oli naapureissa pilvin pimein ja menoa riitti.



vasta nyt aikuisena kun omat vanhemmat vanhenee ja sairastelee niin sitä usein toivoo,että olisi edes yksi sisko tai veli joka sen huolen yms jakaa ja ottaisi osan vastuusta. Tosin eihän ole mikään varma, että siskon tai veljen kanssa olisi itse tai vanhemmat väleissä mutta kuitenkin..



Ja nyt kun on omia lapsia ja muistelee kaikkia sukujuhlia ja ihania huolettomia mummulassa vietettyjä kesiä serkkutyttöjen kanssa niin kyllä paha mieli meinaa omien lasten puolesta olla kun ei ole serkkuja.. (miehellä vain yksi lapseton vanhapiikasisko).



Onneksi meidän lapsilla on kuitenkin toisensa jos ei serkkuja eikä kavereitakaan naapureissa(täällä jumalan selän takana korvessa kukutaan..)

Itselläni on neljä lasta, en ole tehnyt niin montaa siksi, että olen itse kasvanut ainokaisena enkä ketään kaveriksi toiselle vaan ihan joutunut alistumaan valtavalle vauvakuumeelle=) lapset vaan on niin ihania ja olen ollut onnekas ja saanut useamman kuin yhden. Lapsettomuutta ja endometrioosia on taustalla, että eivät ole mitään itsestään selvyyksiä ja odotuksen odotuksen ryteiköt o kyllä nähty ja koettu..

Ainoa erikoinen seikka on vain se, että nämä ainokaisten äidit ei koskaan uskalla ottaa omansa kaveriksi toista lasta jos lähtevät uimaan tai menevät syömään tai rannalle tai muuta.

Mutta erittäin mielellään kyllä antavat sen ainokaisen minulle viidenneksi.

Tämä minua vain on joskus hiukan ihmetyttänyt.

Tästä tunnistan itseni:) Yhden 6-vuotiaan äitinä tässä pohdin, että ehkä se johtuu yksinkertaisesti siitä, että on tottunut huolehtimaan vain siitä yhdestä lapsesta kerrallaan. Ei uskalla ottaa riskiä, jos homma menisikin pieleen kun olisi toinenkin vahdittavana. Ja vielä toisen lapsi:)

:)

että kun omat vanhemmat vanhenee, tarvitsevat apua jne, olis mukavaa jakaa vastuuta sisarusten kanssa.

On hyvä jos lapset sitten hoitavat sinun ikäluokkasi vanhuksia, siis sisarukset yhdessä. Nythän näin ei ole vaan suomen vanhainkodit ovat täynnä vanhuksia, joita lapset eivät ehdi käydä katsomassa. Tätä positiivista muutosta odotellessa.

eikä kukaan ole koskaan kysellyt sisarusta hänelle. Ehkä en vaikuta äidilliseltä, ja tuo yksikin tuli kaikille täytenä yllätyksenää. Hän ei ole "vain" yksi lapsi vaan paljon enemmän.

Itse olen vain aina ilahtunut siitä, kuinka hyvin nämä ainokaiset ottaa huomioon meidän sisarussarjassa eri-ikäiset lapset. Kuopuksen kaverit ihailevat meidän isoveljiä ja tulevat hyvin juttuun niiden kanssa ja isoveljien kaverit suojelee kuopusta.

Joten olkaa vain ylpeitä niistä ainokaisista. Minulla ei ole heistä yhtään pahaa sanottavaa. Joskus varmaan parempitapaisiakin kuin omat "kauhukakarani" ovat.

Tästä tunnistan itseni:) Yhden 6-vuotiaan äitinä tässä pohdin, että ehkä se johtuu yksinkertaisesti siitä, että on tottunut huolehtimaan vain siitä yhdestä lapsesta kerrallaan. Ei uskalla ottaa riskiä, jos homma menisikin pieleen kun olisi toinenkin vahdittavana. Ja vielä toisen lapsi:)

Omani kuolivat vajaan vuoden välillä seitsenkymppisinä muutama vuosi sitten. Onneksi on kolme isosiskoa, joihin lämpimät välit. Vaikka on mies ja omat lapset, niin oli äärimmäisen tärkeää saada jakaa se kaikki kolmen muun saman historian omaavan kanssa. Vanhempieni kuolema vahvisti entisestään käsitystäni siitä, että lapsilla pitää olla sisaruksia (sikäli mikäli se on vahempien terveyden puolesta mahdollista) ja mielellään enemmän kuin se 1 sisko/veli. Myös leskeksi jääneestä isästäni huolen kantaminen ja auttaminen olisi ollut paljon raskaampaa, jos kaikki huoli olisi pitänyt kantaa yksin.



Monelta riidaltakin on vältytty, kun voi aina kahden muun sisaruksen kanssa ruotia, jos joku meistä neljästä on tehnyt jotain tyhmää. Saa vertaisryhmältä ymmärrystä ja näkökulmaan tilanteeseen :).



Toisaalta - eihän sellaista välttämättä ymmärrä kaivata, mitä ei ole koskaan ollutkaan.

Minulla on kaksi siskoa ja veli. Kun olimme lapsia oli ainoastaan toinen siskoni se, jonka kanssa tuli vietettyä aikaa, varmaan siksi kun ikäeromme oli niin pieni. Olemme kaikki hyvissä väleissä ja läheisiä, mutta kyllä minulla ja kaikilla sisaruksillani on ystäviä, jotka ovat ihan yhtä läheisiä ja tärkeitä kun sisarukset.



Minulla on yksi poika eikä suunnitteissa ole enempää. Ja monta kertaa olen kuullut että koskas sitä pikkukakkosta meinasitte ruveta tekemään ja luulisi sinun haluavan lapselle sisaruksia kun on itselläsikin. Mutta vaikka omat sisarukset on tuki ja turva niin ei se tarkoita etteikö ainoalle pojalleni tulisi onnellista lapsuutta! Eipähän ainakaan tarvi pikkujutuista sisarusten kanssa riidellä ja joutua jakamaan kaikkea.



Ymmärrän miksi halutaan iso perhe ja myös miksi pieni yhden lapsen perhe. Ihan yhtälailla plussaa ja miinusta molemmissa jos alkaa kaivelemaan. Tämä sopii meille.

jonka sisarukset siinä 10 vuotta vanhemmat. Suuren osan elämästäni asuin äitini kanssa kahdestaan ns. ainoana lapsena ja kärsin kovasta yksinäisyydestä.

Haaveilin aina pikkusiskosta tai -veljestä.



Pahaa teki kun katselin omaa tyttöäni, joka 3-vuotiaana leikki yksin ja katseli telkkaria yksin. Onneksi saatiin se pikkukakkonen tänä syksynä.

on sisaruus silti aina merkityksellistä. Ainokaiset joutuvat aina jossain vaiheessa työstämään sisaruttomuuttaan. Onhan se inhimillistä, että varsinkin vanhemmat ihmiset säälivät lapsen tilannetta, jos hänellä ei ole sisarusta / sisaruksia.

kuin itse vanhempana kokee jaksavansa hoitaa! Ei ole mitään mieltä vääntää seitsemää veljestä, joita ei jaksa hoitaa ja kasvattaa kunnolla. On väärin lasta kohtaan joutua kuuntelemaan omilta rasittuneilta ja poissaolevilta vanhemmiltaan, että:" Olisi ollut parempi olla suakaan tekemättä, kun en mä sua jaksa!" tms.



Minä tein kaksi lasta enkä enempää aio, koska koen, että jaksan olla hyvä äiti näille. Jos olisi useampi, olisin väsynyt, kiukkuinen ja stressaantunut. En jaksaisi askarrella heidän kanssaan, en jaksaisi antaa yksilöllistä huomiota ja kiinnostusta tai kunnollista perushoitoa. Näille jaksan antaa silitetyt vaatteet, rakkautta ja rajat. Tässä menee minun rajani.

Minulla on vanhemmat jo kuolleet, enkä silti ole kaivannut sisaruksia, ikää reilusti yli 40 v. Aina on ollut muita läheisiä ihmisiä joilta olen tarvitessani saanut tukea.

on sisaruus silti aina merkityksellistä. Ainokaiset joutuvat aina jossain vaiheessa työstämään sisaruttomuuttaan. Onhan se inhimillistä, että varsinkin vanhemmat ihmiset säälivät lapsen tilannetta, jos hänellä ei ole sisarusta / sisaruksia.