Valmistuin viikko sitten ja mies osti yhteisella kauppareissulla lahjaksi muffinssipellin, jota satuin vilkaisemaan. Ei muistanut muuten..

Jospa se oli myös miehellesi saavutus, että sait ne paperit. Hänkin on saavuttanut jonkin päämäärän elämässään. Hän ei huomaa, että sinä tarvitset erityistä huomiota asiasta kun te molemmat olette olleet yhdessä edesauttamassa opintojesi edistymistä.



Juhlikaa yhdessä. Keksikää yhteistä kivaa yhteisistä saavutuksista.

Mä mietin jo nyt mitä annan miehelle sekä sitten kun jättää väitökirjansa että kun on väitellyt, vaikkaa aikaa onkin ainakin vuosi :)



Ja joo, minusta muffinssipelti noin sivumennen ostettuna _ei_ ihan vastaa saavutuksen arvoa. Jos muffinssipellin haluaa tuollaiseksi lahjaksi antaa vaimolle, niin olisi varmaan parempi vaikka ostaa se yllätyksenä ja tuoda joku aamu kukkapuskan ja aamiaisen kera sänkyyn - täynnä miehen leipomia muffinsseja (ja jos on oikein viitseliäs kirjoittaa valmiilla sokerikuorrutuksella vaikka " Onnea" niiden muffinssien päälle).

olen pahoillani, että sinulla on tuollainen mies. Minulla on samanlainen urpo miehenä. Ei yhtään lohduta, että muillakin on huono mies.

JSSAP. Ei tommosta käytöstä VOI hyväksyä.

kyllä se nimenomaan oli ap:n suoritus, ei miehen. On normaaleihin käytöstapoihin kuuluvaa huomioida toisen merkkipäivät. Erityisesti, jos tämä henkilö on itselleen rakas.



Ap:n miehen käytös kuulostaa lähinnä egoistiselta ja suoralta välinpitämättömyydeltä. On inhottavaa, että kukaan kohtelee lähimmäistään niin.



Meidän pitäisi nimenomaan huomioida rakkaitamme ENEMMÄN ei vähemmän. Suomessa kun tuntuu vallitsevan yltiö-individualistinen elämäntyyli, jossa toisten ihmisten normaali huomioiminen on suorastaan kohtuuton vaatimus.



Inhottavaa, että joku vielä legitimoi tuollaista käytöstä.

Totta kai olet joutunut opiskelemaan monta vuotta, mutta...en vain oikein näe syytä juhlaan. Tai, jos haluaa, että sinua muistetaan, niin pitää sitten pitää kunnon juhlat!

osti hänelle valmistujaislahjaksi (amiksesta) matkan Thaimaaseen! Olin todella onnellinen ystäväni puolesta. Hän on löytänyt hyvän, kunnon miehen. Juuri tuolla tavalla tulee lähimmäisen suuria päiviä huomioida!

Ei toista voi huomioida liikaa -- jos suhde on molempiin suuntiin huomioiva.



Minusta suomalaisen miehen tulisi ottaa nyrkkisäännöksi: ostan vaimolleni samalla summalla viikossa kukkia/suklaata/ylläreitä/vien ravintolaan kuin minulla menee esim. kaljaan/tupakkaan/viinaan rahaa. Varmasti vähenisivät avioerot.

Kyllä kai vaimo on tärkeämpi kuin kalja?

Miehet eivät kukkia kaipaa, mutta varmasti jokainen keksii jotain, millä miestänsä ilahduttaa=)

Enkä siis mitään muutakaan.

Minusta koko suomalainen kulttuuri, jossa ihmisen pitää itse järjestää itselleen juhlat on naurettava. On todella typerää, että ihminen joutuu itse laittamaan/puunaamaan/leipomaan yms, jotta ihmiset voivat tulla juhlimaan häntä.



Mielestäni esim. ranskalainen tapa, jossa ystävät järjestävät yhdessä nyyttärityyppisesti merkkipäivinä yhdessä juhlat sankarille on korrekti ja toista huomioiva, sekä lämmin tapa. Tällaisen sopisi yleistyvän Suomessakin! Tuskin rakkailleen voi näyttää riittävästi, että he ovat meille tärkeitä.



Minusta 36:n tyyppiset ihmiset ovat selvästi jääneet itse pahasti rakkaudesta ja huomiosta paitsi ja siksi he eivät halua nähdä, että muutkaan saavat sitä. Mutta tapa on täysin väärä -- meidän vajauksiamme ei täytä se, että muillakin menee huonosti. Vaan se, että me tiedämme ansaitsevamme enemmän ja haluamme myös antaa muille enemmän.

kun hän sai yhden rankan OPINTOJAKSON suoritettua. Tasan ei käy.

mutta minä en kuulu heihin. Huomioimisen tuleekin olla molemminsuuntaista. Mies ei ehkä kukkia kaipaa, mutta ihanat Bossin laatukalsarit tai whisky-pullo tai design-olutlasit...kullekin omansa, omien mieltymysten mukaisesti.



En missään nimessä hyväksy suhteita, joissa yksipuolisesti toinen antaa ja toinen saa (ja imee toisen kuiviin ja saa itsensä tuntemaan arvottomaksi).



Mutta mikään ei koskaan muutu, jos me käyttäydymme kuin 5-vuotiaat ja sanomme " En mä mutta kun toi teki niin!" . Jokaisen on opeteltava antamaan. Ja ymmärrettävä myös milloin on aika lopettaa, jos on tekemisissä narsistisesti vain ottavan ihmisen kanssa.

En ymmärrä. Minusta arkipäivän rakkaus on paljon isompi mittari kuin mikään lahja.



Onhan se mukava _yllätys_ jos lahjan saa, mutta miksi loukkaantua sydänjuuriaan myöten, jos lahjaa ei saa? (Tarkoitan ylipäätään naisten suhtautumista tähän lahjomisasiaan, en vain ap:ta)

mitä on arkipäivän rakkaus? ja mitä on arki jos juhlaa ei koskaan ole? Miksi sinusta on kohtuutonta, että annetaan lahjoja merkkipäivinä? Keneltä se on jotain pois?



Parisuhteessa sekä arki että juhlat ovat rakkauden osoituksia. Ei toista voi huomioida liikaa, jos suhde toimii huomioonottavasti molempiin suuntiin. Ei lapsia voi rakastaa liikaa eikä aikuisiakaan.



Lahja on hieno merkki siitä että arvostaa toista. Toki on myös arjen teot.

Ostatko lapsille jouluksi lahjoja? Synttäreiksi? Vai kerrotko niillekin, että äiti ei nyt osta lahjoja, koska äiti juuri rakkauden tekona viikkasi sinun t-paitasi kaappiin. Ja sukatkin.



Onko kukaan muuten koskaan miettinyt, että miksi se, kun mies vie roskikset/imuroi/täyttää tiskikoneen, niin seon " rakkauden teko" ? Jos vaimo tekee saman niin kukaan ei puhu rakkauden teoista vaan kotitöistä.

Mielestäni näissä näkyy selkeä epätasa-arvo miehen ja naisen välillä. Josta meidän kaikkien tulisi yrittää päästä eroon.

En ymmärrä, miksi jotkut naiset kynsin-hampain roikkuvat epätasa-arvoisuudessa ja luterilaisessa " naiset kyykkyyn" -asenteessa.

Anteeksi, että huusin, mutta miksi ihmeessä tästä pitää taas tehdä tuollainen mustavalkoinen asia. Ja joo, joillekin valmistumiset ja papereiden ulos ottaminen on ihan peruskauraa ja arkipäivää; ap:n mies kuitenkin (toivon mukaan) tuntee ap:n ja tietää, että tämä on ollut hänelle pitkä ja raskas prosessi, ja valmistuminen on hänelle iso ja merkittävä asia. Jo sen voisi jotenkin huomioida JUHLISTAMALLA asiaa, lahjan kanssa tai ilman. Sen lisäksi valmistuminen on kyllä nykyään ihan yleisestikin juhlimisen ja lahjomisen paikka; poikkeuksellisempaa läheisensä valmistumista on olla mitenkään muistamatta kuin muistaa jotenkin.



Samantienhän voisi unohtaa joulut, 50-vuotisjuhlat ynnä muut: " Miksi minä tuolle isälleni mitään ostaisin 60-vuotissyntymäpaivää, kun arjessa rakastan häntä kuitenkin..."

Ei se, että rakastaa toista arjessa, poista millään tavalla sitä, että rakastaa häntä myös juhlassa. Ja kyllä elämässä on juhlimisen arvoisia asioita, jolloin puolisoaan voi muistaa! Eikä kyse ole tosiaan siitä paketista, mutta jos kerran varaa on, niin miksei sitä lahjaakin ostaisi.

Ja kuten sanottu, ap olisi ollut varmaan enemmän kuin tyytyväinen lahjaansa, jos olisi saanut muffinsivuan sänkyyn miehen leipomilla muffinsseilla täytettynä, ruusun ja höyryävän kahvikupin sekä iloisten onnitteluiden kera. Kyse ei ole lahjan hinnasta tai sisällöstä tai edes siitä, onko lahjaa ollenkaan, vaan siitä, että huomioi ja juhlistaa toista, kun toisella on juhlan paikka.



Ja veikkaan muuten, että nämä miehet, jotka muistavat naistensa merkkipäiviä, ovat myös niitä, jotka arjessa jaksavat jakaa ja kannustaa; tehdä niitä arjen pieniä tavallisia rakkauden osoituksia siinä missä juhlapäivien vähän erikoisempiakin.