Lue keskustelun säännöt.
Miltä tälläinen käytös mieheltä naista kohtaan mielestänne tuntuu?
13.03.2008 |
Kyseessä on ensimmäinen ja ainoa seurustelusuhteeni, joka nyt on 15 vuoden jälkeen päättynyt. Moneen kertaan aiemminkin olin eron partaalla mutta sitten mies taas ryhdistäytyi ja jatkettiin yhdessä. Ajoittain vihasin miestäni kovastikin. Nyt on kuitenkin sydän karrella ja itkettää ja on ikävä.
Kertokaapa ulkopuolisena ovatko nämä entisen suhteemme ongelmat miten pahoja? Välillä tuntuu että eipä ne olleet kummoisiakaan ja erosinko turhaan, välillä taas tunnen että tein oikein. Mies tahtoisi mut takaisin.
Eli tässä joitain esimerkkejä:
Nuorempana kirjoitin runoja harrastukseksi. Joskus sain jotain palkintojakin niistä kilpailuissa. Mies löysi runovihkoni ja luki sitä, sitten alkoi nauraa ja sanoi että " säälittävää" . Sen jälkeen en ole juuri runoja kirjoitellut. Tämä oli siis suhteemme alkuaikoina.
Mies tykkäsi siitä että ärsyynnyin, mutta tahtoi että ärtymykseni pysyi sillä tasolla että sain sen hillittyä. Himoitsi minua seksuaalisesti kun olin vähän kiukkuinen. Tämän takia ärsytti minua usein tahallaan. Mutta joskus kun sain tarpeekseni ja nalkutin niin suuttui nalkuttamisestani niin kovin että vihainen todella pitkään.
Itse hän oli hyvin vaihtelevalla tuulella. Välillä sellainen kiusoitteleva, tahallaan ärsyttävä, välillä hyvinkin sympaattinen, välillä uhoava ja kaikkea vastaan kapinoiva " teinipoika" , siis ihan aikuisina vuosinakin.
Sanoi joskus leikillään vaihtavansa minut nuorempaan kunhan vanhenen ja rupsahdan.
Kertoi tahtovansa sivusuhteita muiden naisten kanssa. Tätä en sallinut joten pysytteli (kait) flirttailuasteella.
Lopulta vaan jotenkin sain kaikesta tarpeekseni. Aikuistuin ja kypsyin ja ehkä löysin oman itseni niin vahvasti aikuistuttuani kunnolla että hoksasin ettei tuo mies todellakaan ole se oikea minulle. Silti elin vielä vuosia hänen kanssaan tuon oivalluksen jälkeen.
Nyt olemme siis eronneet, mutta välillä on kova ikävä. Muistelen niitä parempia aikoja. Ajattelen että pohjimmiltaan hän kuitenkin on ihan ok jne. Ja että ehkä nuo meidän ongelmat kuitenkin oli vaan sitä tavallista mitä kaikilla? Pojat on poikia?
Kommentit (11)
Tai siis että joku olisi niin täydellinen ettei loukkaisi tuollaisilla " pikkujutuilla" . Noita on paljon lisääkin, tuossa oli nyt vain joitain mainitakseni. Kuitenkin niistä pienistä asioista tuntui kertyvän suuri taakka.
Mies ei ollut väkivaltainen, ei painostanut varsinaisesti mihinkään (vaikka vihjailikin vaatteista ja meikistäni välillä tosi suoraan).
Itki kun jätin hänet.
Ehkä suhde oli kuitenkin ihan ok ja nuo ongelmat olisivat olleet sormien välitse katsottavissa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oliko kyseessä piilotettu henkinen väkivalta vai ei. Jos pahalta tuntui niin oli. Kuvaan kuuluu hyvien ja huonojen kausien vaihtelu.
Ite nyt eron keskellä ja tajusin vasta eron ilmoitettuaan että ****tti sehän on rääkännyt henkisesti koko ajan. Ulkopuolisesta varmaan ihan normaalin näköistä meininkiä. Ite suurinpiirtein mätänin välillä omaan pahaan olooni.
Eron tultua tajusin että ei ollut enää piilotettua kiusaa kun syytti mua erosta (itse ilmotti tahtovansa eron ja kertoi toisesta naisesta) ja kun viimein vinkui mulle että mulle ei kerrottu siitä naisesta koska en tajunnut itse kysyä, hän raukka poti huonoa oloa siitä kun en tajunnut kysyä eikä hän voinut kertoa. Siinä pisteessä multa loppuivat kaikki tunteet.
Kertoi tahtovansa sivusuhteita muiden naisten kanssa. Tätä en sallinut joten pysytteli (kait) flirttailuasteella.
Lopulta vaan jotenkin sain kaikesta tarpeekseni. Aikuistuin ja kypsyin ja ehkä löysin oman itseni niin vahvasti aikuistuttuani kunnolla että hoksasin ettei tuo mies todellakaan ole se oikea minulle. Silti elin vielä vuosia hänen kanssaan tuon oivalluksen jälkeen.
Nämä rivit kertovat sinulle itsellesi, että teit oikean ratkaisun.
Tuo sivusuhdejuttu on mielestäni paha. Muut eivät niinkään, lähinnä inhimillisiä puutteita ja mokia. Olet kuitenkin itse oivaltanut kertaalleen, että mies ei ole sinulle oikea. Usko itseesi. Vaikutat fiksulta, löydät kyllä miehen (tai naisen ;), joka arvostaa sinua!
ei meillä esimerkiksi ole tuollaista, välillä riidellään eikä kumpikaan ole täydellinen ihminen mutta ei tahallaan yritetä vähätellä toista
millainen vanhempiesi suhde oli?
hakusanalla henkinen väkivalta tms. Netissä on yks päättötyö aiheesta väkivalta parisuhteessa ja se avasi ainakin mun silmät hyvin.
Monesti minä mietin myös kuuluuko parisuhteen olla niin vaikeaa, miten paljon pitää kestää ja uskoa ja toivoa ja antaa toisen olla oma itsensä. Ja keksiä selityksiä miksi se raukka nyt noin käyttäytyi, sillä oli varmaan huono päivä töissä tai karsea lapsuus..?
Ehkä meillä tosiaan on edessä päin vasta odottamassa se normaali suhde.
(Toisen arvostelu ja kritisointi ja ulkonäöstä huomauttelu ja kiinnostuksen kohteille nauraminen on niin täydellistä halveksuntaa ettei sitä harrasteta normaaleissa muissa jokapäiväisissä suhteissa lainkaan. Vai kuinka moni sietäisi sellaista työpaikalla tai koulussa ilman että se katsottaisiin kiusanteoksi?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ei meillä esimerkiksi ole tuollaista, välillä riidellään eikä kumpikaan ole täydellinen ihminen mutta ei tahallaan yritetä vähätellä toista
millainen vanhempiesi suhde oli?
vähättely on kyllä ikävää
Löysin miehen 31-vuotiaana Tinderistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tuo nyt ole selvää, että jonkinasteinen henkinen häiriö sillä ukolla on, jos on pakko vähätellä ja polkea sua alas kokoajan. Koetahan hyvien muistojen sijaan muistella niitä paskoja hetkiä ja miettiä, että ikävöitkö sittenkään.
Tämä on vanha ketju, mutta kommentoin silti. Mielestäni toisen kiinnostuksenkohteiden pilkkaaminen ja toisen hengentuotteille (runoille) naureskelu, tahallaan ärsyttäminen, ulkonäöstä huomauttelu ja muista naisista vihjailu on todella inhottavaa henkistä väkivaltaa. En tiedä millaisessa tilanteessa ap on nykyään mutta toivon, ettei hän palannut enää saman tyypin kanssa takaisin yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikkei uskoisi, tai vaikkei se tänään lohduttaisi, niin kysy keneltä tahansa, niin aika parantaa haavat.
Itsekin olin joskus aivan ympärirakastunut (ensirakkauteni 6v yhdessä) enkä uskonut pääseväni yli koskaan. Mutta niin vain ajan myötä helpottaa. Koita keksiä itsellesi paljon puuhaa, millä saat ajatukset muualle. Kaverien kanssa mahd paljon ainakin näin alkuun.
Päivä päivältä helpottaa. Koita jaksaa!!
Jokin kai teitä piti yhdessä noin kauan.
Mutta koeta nyt vaan ajatella niin että suhde oli vaikea ja nyt elämä helpottaa ja voit löytää jonkun jonka kanssa ei tarvi noita asioita miettiä vaan saat tuntea että sinua arvostetaan tosissaan