Fleece ja muita kysymyksiä kestoilijoille :)
Hei!
Olen vauvan synnyttyä aloitteleva kestoilija ja meinasin tänään lähteä ostelemaan kestovaippajuttuja. Ajattelin aloitella harsoilla ja PUL-kuorilla. Jostain luin, että riisipaperin sijasta voisi välissä käyttää vielä kuivaliinana itse leikeltyä fleeceliinaa. Käykö tähän tarkoitukseen ihan tavallinen kangaskaupan ohut fleece vai pitäisikö olla jotain mikrofleeceä ja jostain erikoisliikkeestä?
Mitkä ovat parhaita harsoja. Ajattelin käydä ruskovillan harsoja katsastamassa. Entäs parhaat PUL-kuoret? Meilläpäin ei taida saada kuin Bummiksia liikkeestä. ImseVimsejä ajattelin myös, mutta mikä on paras paikka tilata netistä?
KenguRuu odotellen kolmatta rv38+2
Kommentit (6)
Oikein paksu fleece ei päästä kosteutta läpi. Kuivaliinaksi käy fleece,josta näkee valon läpi vähintään venytettäessä (vaikka ei juuri venykään). Sellaisia kankaita vain vaippoihin, jotka on tarkoitettu ihan ihoa vasten.
Etukäteen voi hankkia jotain, mutta ei kannata ostaa pelkästään kahtakymmentä lajia yhtä sorttia, vaan enemmin vähän kaikenlaista. Vauvan mallista voi riippua, että istuuko esim. pul-kuoret. Nettikauppoja on kai jo satoja. Niistä voi paristakin vähän vertailla esim. hintoja ja toimitusmaksuja. Siten saa vähän selville, mistä voi hankkia edullisimmin. KEstovaippainfo.fi on paikka, josta löytyy kohta tietokannat ja sieltä myyjät. Muiden ostokokemuksia voi käydä sieltä lukemassa. Siellä pitäisi saada myös haulla selvitettyä, että onko omalla paikkakunnallasi jotain kestovaippamyyjää, jolta voi jopa noutaa tai käydä tutustumassa vaippoihin. Itse olen tilannut tähän mennessä kai jo kymmenestä eri nettipuodista.. ;) Lähes aina palvelu on nopeaa tai toimitusajoista saa tietoa. Itse nyt suosin aika paljon suomalaisia tuotteita. Niistäkin löytyy ihan hurjasti valikoimaa.
Imsen kuoret käyvät osalle, joillekin toiset. Osta nyt vähän ja sitten enemmän, kun vauva syntyy ja suosikit löytyvät. Ja livekirpputoreja on myös. Niitä löytyy ainakin hulinoilta. Ja nettikirppari kestovaippainfon sivuilla on tosi vilkas.
Jeps! Ajattelinkin kokeilla erilaisia ja pistää sitten kiertoon, jos eivät sovi meille. Kestovaippa -sivustolla olen seikkaillut, mutta jotenkin pitää päästä itse hypistelemään tuotteita, että pääsee vähän paremmin jyvälle. Ja tosiaan mietin myös sitä, ettei vielä tiedä minkä mallinen muksu sieltä tulee. Yritän päästä paikkakunnallamme kestovaippailtoihin, koska sieltä varmasti saa hyviä vinkkejä ja käyttäjäkokemuksia.
Ostoksilta tarttui mukaan harsoja, parit erilaiset kuoret ja taskuvaippa erilaisilla imuilla. Ei auta kun alkaa kokeilla ja etsiä oman perheen suosikit. Niitä Bummiksia en ostanut, kun olivat jotenkin tosi kovan oloiset ja reunoissa ei minkäänlaista vuotosuojaa. ImseVimseä löytyi ja siitä nappasin yhdet kuoret kokeiluun. Ja ajattelin katsella netistä käytettynä jotain pakettia.
Olisi kiva ommella itse, osaaminen löytyy ja rahaakin säästyisi, mutta jotenkin aika on kortilla. Tai osittain laiskuutta.. Kankaat pitäisi tilata netistä ja ainakin Myllymuksuilla näyttäisi olevan kivoja värejä. Löytyykö muita hyviä nettikangaskauppoja tähän tarkoitukseen?
-KenguRuu ja hiljalleen jo supistelee :)
Minä heräsin kestoiluun vasta kolmannella, ja hurahdinkin sitten kunnolla;) Mun piti todella aloittaa ihan a:sta, koska en tiennyt kyllä asiasta mitään aiemmin. Onneksi netti on keksitty! Minäkin tulin tehneeksi muutamia harhaostoksia aluksi, mutta onneksi en hirveän suuria määriä hamstrannut yhtä lajia...
Kunnon harsoihin kannattaa todellakin satsata. Alussa ne + kuoret piisaavat, mutta ehkä jotain kuivaliinan tyyppistä vois olla kokeille. Esim. pala fleeceä (mielummin ihan vaippakankaana myytävää, tarkemmat vaatimukset jne) tai kuivaliinaneulosta. Kankaita voi ostaa ihan pieninäkin paloina. Meillä ainakin on ollut sen verran herkkäpeppuinen poika, ettei kestänyt märkää harsoa.
Rohkaistu kokeilemaan villahousuja! Mulle piti lahjoittaa villahousut, että suostuin siihen hommaan, mutta ovat kyllä ehdoton juttu! Ei se pesukaan niin hankalaa ole, ja oikeastaan pääsee helpommalla kun yleensä riittää tuuletus. Esim. HempHour merinovillahousut ovat aika tykättyjä.
Harsot ovat pikkuvauvalle ehkä paras valinta. Mulla oli Popolinin harsoja (aluksi pienempää kokoa) ja Imse Vimsen taittoflanelleja (joka _ei_ ole sama kuin se ÄP vaippa). Harson väliin taiteltiin tarvittaessa palanen flanellia, froteeta tai bambua. Jotkut vauvat eivät välitä vaipan märkyydestä, ja joillekin fleece ei sovi.
Kuorina meillä oli aluksi Modern babyt ja Tots Botsit. Bumpyt (Imse Vimse) olivat aina maitokakassa, mutta tytön saadessa vähän lisää läskiä reisiin tilanne korjaantui.
Mulla oli aluksi epäluuloja villahousuja kohtaan, mutta oikeasti kannattaa kokeilla. Ihan alkuvaiheeseen en tosin ehkä suosittelisi, jos kakkaa tulee paljonkin...
Kestovaippainfon sivuilta löytyy paljon tietoa, vaippa- ja myyjätietokannat, keskustelupalsta ym.; kannattaa tutustua.
täältä löytyy liki kaikki mitä tarvitset vaippojen ompeluun :) Itse taskuja väsään ja kaikki löytyy täältä, niin pesu kuin koko merkitkin vaippoihin ;)
www.kangastukku.com
ja suoraan kestovaippa osioon:
http://kangastukku.com/?pryhma=70&PHPSESSID=71ea7dde181b1529732e3ce1131…
varoituksen sana vaan että hurahtamisvaara sitten on suuri =)
Pienenä vinkkinä että jos ostat pul-kuoria niin Muumien pul kuori on ihanan pehmeä ja joustava...isona miinuksena on kova hinta, minä ostin niitä muutaman (eri kokoisia) ja tein niistä sitten kaavat ja ompelin useampia...(käsityökerhon kautta sai tosi hyvää ohutta ja pehmeään pul-kangasta).
Toisaalta ihan pienen kanssa parhaaksi sitten koin kuitenkin harsot, puuvillahousut ja niiden päällä hahtuvat. Mutta kyllä tuo pul- juttu toimii myös...aika pian kuitenkin siirryimme sitten käyttämään muotoon ommeltuja sisävaippoja ja pul-kuoria.
Nyt tilasin juuri igguleen täytettävän velourvaipan ja siihen taiteltavat flanelli imut, vaikuttaa ihan hyvältä. Poikamme kun on tosi kova " pissimään" ja vaippaan täytyy saada kunnolla imua varsinkin yö käyttöön. Ainakin se lohduttaa että on sitten kertis tai kesto useimmiten on aamulla märkä...ja voin jopa sanoa että kestot pitävät paremmin.
Onnea ja tervetuloa kestoilun maailmaan...ole sitkeä äläkä luovuta, kokeilemalla löytyy parhaimmat mallit. Meilläkin tämä kolmas vasta kirvoitti kokeilun halun ja kuten joku jo totesi...tämä kyllä vie mennessään.
JB72