Miksi yksi tyttö ei mahdu leikkeihin mukaan? Koulukiusaamisesta ja ns hiljaisesta kiusaamisesta kyse

Yleensä " kiusaajat" (lainausmerkeissä siksi, etteivät likimainkaan aina varsinaisesti kiusaa, siis tietoisesti) perustelevat jonkun sivuuttamista sen jonkun omilla ominaisuuksilla. Esim. " Maijaa me ei viitsitty ottaa mukaan, kun se aina kiusaa" .



Mutta kun koulu- ja työpaikkakiusaamista on tutkittu, on huomattu, että enemmän kiusaamiseen vaikuttavat kiusaajista itsestään ja ryhmän sosiaalisesta kokoonpanosta ja dynamiikasta lähtevät seikat.



On vain helppoa syyllistää uhria kiusaamisesta sen sijaan, että myöntäisi, että ME itse ei haluttu " Maijaa" mukaan.



Minusta on ok, että aina ei ole pakko ottaa leikkiin mukaan kaikkia halukkaita. Joskus haluaa leikkiä parhaan kaverin kanssa leikki kunnolla loppuun saakka. Mutta tuo torjuminen pitää osata tehdä toista loukkaamatta eikä ketään saa aina jättää leikeistä sivuun. Olen yrittänyt opettaa omalle tytölleni, että kaikkien kanssa pitää yrittää tulla toimeen ja leikeistä sivuun jääminen on kamalan ikävä kokemus.

Xandris:

Yleensä " kiusaajat" (lainausmerkeissä siksi, etteivät likimainkaan aina varsinaisesti kiusaa, siis tietoisesti) perustelevat jonkun sivuuttamista sen jonkun omilla ominaisuuksilla. Esim. " Maijaa me ei viitsitty ottaa mukaan, kun se aina kiusaa" .

Mutta kun koulu- ja työpaikkakiusaamista on tutkittu, on huomattu, että enemmän kiusaamiseen vaikuttavat kiusaajista itsestään ja ryhmän sosiaalisesta kokoonpanosta ja dynamiikasta lähtevät seikat.

On vain helppoa syyllistää uhria kiusaamisesta sen sijaan, että myöntäisi, että ME itse ei haluttu " Maijaa" mukaan.

Minusta on ok, että aina ei ole pakko ottaa leikkiin mukaan kaikkia halukkaita. Joskus haluaa leikkiä parhaan kaverin kanssa leikki kunnolla loppuun saakka. Mutta tuo torjuminen pitää osata tehdä toista loukkaamatta eikä ketään saa aina jättää leikeistä sivuun. Olen yrittänyt opettaa omalle tytölleni, että kaikkien kanssa pitää yrittää tulla toimeen ja leikeistä sivuun jääminen on kamalan ikävä kokemus.

Tuo on totta. Aina pitäisi ensin yrittää. Ensin kysytään itseltään, miksi en pidä toisesta. Usein syy on korvien välissä. Ja silloinkin, jos vika todella on toisen käytöksessä, pitäisi ensin antaa rakentavaa kritiikkiä, koska eihän toinen muuten tiedä, että tietty käytös harmittaa muita.

Minun tapauksessani en enää vuoden jälkeen jaksanut toimia toisen sylkykuppina, kun mikään normaali asioiden ilmaisu ei tuottanut tulosta. Lapsilla lienee paljon hankalampaa, koska kokemusta on niin vähän.

sekä lapsissa, että aikuisissa noh ihmisissä yleensä on se, että jos ihmisestä kestä ei pidä, ei varsinaisesti ole mitään vikaa, eikä edes osaa perustella mikä " se juttu" on mikä ärsyttää. Ja silti toisesta ei pidä. Onko se valehtelua vai sitä, että ei voi myöntää jotain asiaa ääneen?

Kyse voi joskus olla siitä, että ollaan liian samanlaisia tai erilaisia tai sitten jostain muusta. Usein toki myös siitä, että sitä syytä, mikä toisessa oikeasti ärsyttää, ei viitsi sanoa ääneen, vaikka kyse olisi selvästäkin yksittäisestä asiasta. Sitä on vain aika hankala mennä sanomaan, että minä en halua jakaa tuon kanssa työhuonetta, kun se haisee niin pahalle tai en halua mennä tuon kanssa työpaikkaruokalassa samaan pöytään, kun se syö suu auki ja minua alkaa oksettaa tms.

Vierailija:

sekä lapsissa, että aikuisissa noh ihmisissä yleensä on se, että jos ihmisestä kestä ei pidä, ei varsinaisesti ole mitään vikaa, eikä edes osaa perustella mikä " se juttu" on mikä ärsyttää. Ja silti toisesta ei pidä. Onko se valehtelua vai sitä, että ei voi myöntää jotain asiaa ääneen?

Tytöt ovat aina toimineet noin- vielä aikuisenakin naiset supattavat kolmannen selän takana, lähettelevät toisilleen merkitseviä katseita, puhelevat muka-myönteiseen jostakin, vaikka tarkoittavat ihan muuta. Mun mielestä tää on varsin laaja-alainen kysymys liittyen naisen asemaan, nasten vallankäyttöön jne. Ja itsetunotoon; oman tiensä kulkija ei moiseen vaivaudu, mutta ne jotka tarvitsevat paljon hyväksyntää, riippuvuussuhteita ja ovat epävarmoja itsestään, hankkivat sitä hylkimällä/puhumalla pahaa siitä kolmannesta. Myös aikuisena.



Olen huomannut saman, että tuo peli alkaa tosi aikaisin ja sitä on esim. opettajan lähes mahdotonta huomata, koska hylkiminen on erittäin hienovireistä ja aikuisten silmille esitetään muuta.



Mielestäni vanhempien tulisi ensin katsoa itse peiliin, miten itse toimii tässä ja miettiä millaisia syrjimis-ja paskanpuhumismalleja antaa lapsilleen. (lapsethan oppii sen mitä äiti on, ei sitä mitä äiti yrittää opettaa) Sitten opettaa lapsilleen tunneälyä, sosiaalista käyttäytymistä jne; jotta lapsella olisi mahd hyvät kyvyt liittyä joukkoon ja toisaalta hän ei joka asiasta hermostuisi. Jos ongelma vaan kasvaa ja lapsella on kurjaa niin sen mukaan ottaa yhteyttä muiden lasten vanhempiin- opettajaan jne.



Pakkopositiivisuus ja pakkoyhdessäolo on mielestäni myös sontaa- jotkut viihtyvät vain kaksistaan, mutta monissa " yhteisissä" tilanteissa on lapsenkin opeteltava olemaan korrekti ja kunnioittamaan toista lasta. Ja oppia havaitsemaan missä kohtaa on ajateltava kaikkien yhteistä etua, missä voi vaan tyydyttää omia tarpeitaan. Mutta, kuinka moni vanhempi tänä päivänä itsekään kykenee edes hetkeksi unohtamaan oman/oman perheen edun ja panostamaan yhteiseen hyvään. Ei kovin moni. Ja kärsijöinä ovat lapset- juuri tällä kaavalla lapset kärsivät vanhempiensa typeryydestä. Kun siihen lisätään vielä ajatus siitä että ei meidän perheessä kukaan tee väärin eikä meidän perheessä ole kuin täydellisiä ihmisiä, mutta naapurissa sen sijaan mokaillaan ja siellä kaikki pahakin on, niin ollaan siinä, millainen yhteiskunta meillä näiltä osin tänä päivänä on.



Yhteisöllinen ajattelutapa ja oppivainen mieli- siinä lääke.



terv. kyökkikuraattori