En ymmärrä aikuisia ihmisiä, jotka ravaa lapsuudenkodissaan viikoittain

Olemme äitini kanssa oikein hyviä ystäviä: käymme yhdessä shoppailemassa, kauneushoitolassa, syömässä, joskus siiderilläkin. Molemmilla meistä on myös ihan omia ystäviä vaikka kuinka, mutta kumpikin nauttii myös näistä yhteisistä hetkistä.

Lisäksi lapsilla on läheiset suhteet isovanhempiinsa, ja käymmekin siellä vähintään kerran viikossa.

Vanhempani pärjäävät mainiosti itse, ovathan he vasta viisikymppisiä. Minäkin pärjään omillani. Mutta en ole koskaan ymmärtänyt, miksi pitäisi katkaista välit vanhempiin kun aikuistuu? Vanhempani ovat ihania ihmisiä, jotka eivät puutu elämääni tai minun & mieheni suhteeseen. He eivät arvostele meidän tapaa kasvattaa lapsiamme. Ehkä siksi ollaankin niin hyvissä väleissä.

Mieheni ja isäni ovat juuri tällä hetkellä kalastusreissulla, heilläkin on hyvät ja läheiset välit. Samoin miehelläni ja veljelläni.

mulla on paljon ystäviä. Laskin jokin aika sitten, että mulla on 9 ystävää jolle voin uskoutua ihan kaikissa asioissa, ja keskustelupalstan gallupin mukaan se oli paljon enemmän kuin useimmilla. Kavereita on vieläkin enemmän.

Mutta myös äitini on hyvä ystäväni. Miksei saisi olla?

En hoidata lapsiani isovanhemmilla. Lapset ovat 5 v ja 4½ v, ja he ovat olleet isovanhemmilla hoidossa korkeintaan viisi kertaa. Vietämme aikaa yhdessä, mutta hoitoautomaattina en vanhempiani käytä.

Iso osa ystävistäni kadehtii minun ja vanhempieni suhdetta. Heillä kun ei kuulemma ole niin ihania vanhempia kuin mulla.

T: olinkohan numero 48

Vierailija:

että " aikuinen" , joka ramppaa jatkuvasti lapsuudenkodissaan ja illat läpättää puhelimessa äitinsä kanssa, ei välttämättä ole ihan onnistunut itsenäistymisprosessissaan. Ei sitä toki välejä tarvitse katkaista tms, mutta minusta näissä " paras ystäväni on äitini" -ihmisissä on jotakin outoa. Eivätkö he kykene tutustumaan ja luomaan ystävyyssuhteita oman ikäisiin? Ja onhan se toki helppoa viedä lapset joka päivä mummille kun ei itse jaksa hoitaa, mutta olisiko ehkä kannattanut miettiä asiaa ennen kuin teki ne lapset?

Joka sunnuntai syömme yhdessä ja viikollakin ohi mennessään pyörähtävät. Soittelemme myös usein. Rakastamme toisiamme ja haluamme jopa lomia viettää yhdessä. Outoa ehkä, en tiedä mutta meille tämä sopii.

jonka luona lapset ja lapsenlapset ei käy kuin harvoin vaikka lähellä asuvat. Joulunakaan eivät olleet pyytäneet luokseen, vaikka heillä on iso talo. Munkin mielestä hirveen surullista.



Meillä vaihtelee noi näkemiset, mutta kyllä me nyt ainakin parinviikon välein nähdään ja sitten voi olla viikko jona nähdään useampana päivänä. Myös mun veljet käyvät vanhempieni luona säännöllisesti.



Joulut vietetään aina yhdessä, ja varmaan vietetään niin kauan kuin mun vanhemmat elävät.



Itse olen ollut terveyskeskussairaalassa töissä. Siellä näin oli myös näitä vanhuksia joilla oli lähiomaisia, mutta ne ei ikinä tai hyvin harvoin kävivät vanhempiaan katsomassa. Se on sellaiselle vanhukselle todella surkeeta jolla muisti pelaa vielä täydellisesti.

Ja pakostikin tulee mieleen että näillä vanhempiaan välttelevillä on ollut ankea, draumaattinen sekä tunne-elämän kehitystä häirinnyt tekijä.

He ovat jääneet kiylmiksi, tunteettomiksi ja yksinäisiksi tähän maailmaan.

välimatkaa noin 1,5 km ja siskonikin nään useamman kerran viikossa.... asu tossa 200m päässä...

Miksi tämä on näin yleistä ja sallittua naisille sitten ?

Juuri ajattelin samaa kirjoittaa.

Täällä tuntuu olevan ja yleensäkin että mies on kiinni äidissään jos käy äidin luona tai puhuu puhelimessa mutta nämä naiset tapaavat äitiään alvariinsa.

Kyllä minäkin tapaan aikuisia lapsiani niin poikien perheitä kuin tyttären, käyvät säännöllisen epäsäännöllisesti. Soittavat ja piipahtavat mummolla koko perheen kera aina. Ei nyt viikottain ainakaan jatkuvasti mutta kumminkin ja hyvät välit on kaikilla, miniät ja vävy ihania, kuin olisin lisää lapsia saanut niin heistä pidän.

Itsekin olen työelämässä vielä enkä kyllä jaksaisi joka sunnuntai syöttää kaikkia, ei edes rahani moiseen riittäisi. Tosin olen kyllä käydessä tarjonnut aterian jos sattuvat silloin tulemaan.

Jouluaatto oltiin ennen meillä mutta nyt muutamana vuonna jonkun heidän perheessä, kaikki mutta jokainen lähtee omaan kotiinsa yöksi.

että täytyy käydä katsomassa äitiä, joka on sairas. Täytyy joka päivä soittaa ja varmistua, ettei ole tuupertunut jonnekin. Sitten täytyy viedä ruokaa kaupasta ja toimia seuraneitinä, ettei toisella olisi yksinäistä. Välillä viedään sairaalaan, sitte taas kotiin. Ja tätä on jatkunut parikymmentä vuotta, jo silloin kun asuin kotona. Joskus tuntuu, ettei enää jaksaisi.