En ymmärrä aikuisia ihmisiä, jotka ravaa lapsuudenkodissaan viikoittain

Pääset sitten elämään omaa elämääsi! Ihanaa kun ei tartte nähdä lapsiaan kun ehkä kerran kuussa maksimi ja saa harrastaa ja tehdä kaikkea yksin.

Vanhempani asuvat 15 km päässä ja käyn lapsuudenkodisani 2-3 krt/vuodessa. Ja sekin tuntuu liialta.



Vanhempani ravaavat meillä n. 2-3 krt/kk enkä tosellakaan haluaisi heitä meille niin usein. Mutta lastenlapsien takia tulkoon.



Tätä aisaa ei voi ymmärtää sellainen, jolla on läheinen suhde ja kemiat toimivat vanhempiensa kanssa.



Minulle vanhempani eivät ole ystäviä, joille kerron omista asiositani vaan sukulaisia, joiden kanssa on oltava tekemisissä.



Niin, minulla on kaksi sisarusta, joiden kanssa olen erittäin läheinen. Eli tämä vieraantuminen koskee vain vanhempia (meillä kaikilla).



Ihanaa, ettei tarvitse asua enää heidän kanssaan.

Jotkut ihan aidosti rakastavat vanhempiaan ja nauttivat heidän seurastaan. Ei kaikilla ole jäinen ja välinpitämätön perhe piiri...

Vierailija:

Koska se on sulle rasittavaa ja sulla ei ole aikaa, niin muutkaan ei sais nähdä vanhempiaan, niinkö?

No, ahdistun jos äitini soittaa minulle ja lapselleni enemmän kuin kerran viikossa. ei ole hänen kanssaan mitään puhuttavaa. anoppilassa käyn miehen kanssa joka toinen viikonloppu, koska haluan että anoppi tutustuu lapseeni ja ostaa tälle lahjoja. olen laskelmoiva, myönnetään

lue eka otsikkosi uudestaan.

etkö todella ymmärrä niitä jotka käy useasti vanhemmillaan? vai mikä kaihertaa? olisko susta kuitenkin kiva käydä useammin, että sullakin olisi aikaa käydä mummolassa lasten kanssa? ettei aina olisi niin paljon sitä " ohjelmaa" ?

että en halua lähteä sinne. ja äitini on liian ahdistava ihminen, enkä halua olla tekemisissä. ap

Ap itse vaikuttaa todella ankeelta. Suoraan sanottuna ihmiseltä jonka seurassa en viihtyisi ollenkaan. Onko sulla ap edes kavereita?

;D

Kajaani on parempi paikka kun sä et ole siellä!

ettet halua tavata ahdistavaa äitiäs tai kokea ahdistavia lapsuudenmuistoja menemällä kotikaupunkiisi, mutta oletko ehtinyt ajatella niin pitkälle että ymmärtäisit ettei kaikilla ole noin kovin ahdistava elämä niinku sulla? mulla on ainakin ihan kiva elämä ja mua ei ahdista mun vanhemmat. itse asiassa mä tykkään niistä ihan hirveesti.

Siis onko ap kateellinen lehmä?

vai ne jotka käy usein vanhemmillaan?



kysyy yksi vastanneista, joka asuu helsingissä, vanhemmat myös, tavataan usein.

Olen heille kade, koska itse olen pohjalaisesta perheestä, jossa suhteet ovat hyvät, mutta aika etäiset.



En myöskään ajattele, että vanhempiin tiiviin yhteyden pitäminen olisi jotenkin lapsuusajan pitkittämistä tai riippuvuutta vanhempien avusta. VOI toki olla sitäkin, mutta ei mitenkään välttämättä.



Tiivis suhde on ongelma vain, jos se on yksipuolinen ja rasittaa toista osapuolta liikaa. Esim. jos lastenlapset kyörätään mummolta liiempiä kyselemättä joka vkl hoitoon mummolaan. Tai jos isovanhemmat passauttavat itseään jatkuvasti aikuisilla lapsillaan. Kummin päin tahansa...

Silti käyn näen äitiäni ja anoppiani melkein viikottain. Mä tykkään niistä ihan mielettömästi, ja välit vaan paranee mitä enemmän tulee ikää lisää. Lapset näkevät isovanhempansa ja saavat nauttia näiden hemmottelusta ja seurasta. Isovanhemmat taas saavat " palkakseen" paljon ihalua, suukkoja ja haluksia.

Äitini asuu 2 km päässä ja koska hänellä ei ole autoa kuskailen häntä

kauppaan ja muille asioille. Lapseni rakastaa mummoaan yli kaiken ja haluaa myös usein käydä kyläilemässä.

että " aikuinen" , joka ramppaa jatkuvasti lapsuudenkodissaan ja illat läpättää puhelimessa äitinsä kanssa, ei välttämättä ole ihan onnistunut itsenäistymisprosessissaan. Ei sitä toki välejä tarvitse katkaista tms, mutta minusta näissä " paras ystäväni on äitini" -ihmisissä on jotakin outoa. Eivätkö he kykene tutustumaan ja luomaan ystävyyssuhteita oman ikäisiin? Ja onhan se toki helppoa viedä lapset joka päivä mummille kun ei itse jaksa hoitaa, mutta olisiko ehkä kannattanut miettiä asiaa ennen kuin teki ne lapset?

Aikuiset lapset kumppaneineen käy joka vl syömässä meillä, samoin me kävimme silloin mun kotonani kun lapset olivat pieniä. Ihana tapa - en missään tapauksessa halua luopua siitä!!

Vierailija:

että " aikuinen" , joka ramppaa jatkuvasti lapsuudenkodissaan ja illat läpättää puhelimessa äitinsä kanssa, ei välttämättä ole ihan onnistunut itsenäistymisprosessissaan. Ei sitä toki välejä tarvitse katkaista tms, mutta minusta näissä " paras ystäväni on äitini" -ihmisissä on jotakin outoa. Eivätkö he kykene tutustumaan ja luomaan ystävyyssuhteita oman ikäisiin? Ja onhan se toki helppoa viedä lapset joka päivä mummille kun ei itse jaksa hoitaa, mutta olisiko ehkä kannattanut miettiä asiaa ennen kuin teki ne lapset?

Jos mä käyn lasten kanssa kerran viikossa äidilläni, niin ihan varmasti mä katson lapsieni perään, siinä missä mummikin. Mä pitäisin itseäni epänormaalina jos en äitini luona kävisi, kun kerta samassa kaupungissakin asutaan.

Tänään mennnään illemmalla äitini luo käymään, joo kauheeta, isäpuoleni katsoo sen aikaa lapsieni perään, kun käydään äidin kanssa Anttilassa keittiönverhoja hänelle katsomassa.

Mun äiti ei ole mun paras ystävä, mutta meillä on ok välit, ja se on ihana asia. Mulla on ystäviä ja kavereita paljon, joskust tuntuu että vähän liikaakin, on mies ja omakoti, en ole äidissäni kiinni vaikka siellä kerran viikossa yritän käydä.

soittelimme äitini kanssa päivittäin, ellei useamminkin. Vähintään kahden viikon välein äiti laittoi mulle pakettia sinne. Enkä ollut vaihtarina, vaan ihan naimisissa oleva nainen asumassa kaukana. :)

ankeita tekosavolaisia leveine murteineen