Riisin keittäminen - väittley miehen kanssa!
Jos ohjeessa sanotaan että 1 osa riisiä ja 2 osaa vettä, miten on deseinä? Esim. jos on 6 dl vettä, monta tulee riisiä?
tälläisestä saatiin väittely aikaiseksi :D
Kommentit (821)
Tästä samasta tulkinta-kysymyksestä on keskusteltu jopa Kuopion yliopiston biokemian labroissa. Matemaattisesti ajatellen ongelma on se että ohjeessa ei puhuta mitään mitä osia on kyseessä, yksi neljäsosa, yksi sadasosa vai yksi kolmasosa.
Toiset olettavat että kun ei mainita muuta tulevan, riisiä tulee yksi kolmasosa ja vettä kaksi kolmasosaa, yhteensä kolme kolmasosaa.
Toinen tulkinta, jossa riisiä tulee yksi kahdesosa, tuntuu tyhmältä sillä silloin vettä tulisi kaksi kahdesosaa ja aineksia yhteensä kolme kahdesosaa...
Tieteellisen täsmällisyyden ja puhekielen rajapinnalla tulee tällaisia ongelmia, yleensä näistä ei ole haittaa vaan kaikki ymmärtävät esim. -10 astetta pakkasta, vauhti kun pitäisi puhua nopeudesta, paino kun pitäisi sanoa massa jne.
Asia on KRISTALLINKIRKAS! 1 desi riisiä ja 2 desiä vettä. Yksi osa on 1 desi, kaksi osaa on 2 desiä. Eli vettä laitetaan tuplasti sen verran kuin riisiä. Jos taas tiedetään veden määrä, se jaetaan kahdella, ja siten saadaan tarvittava riisin määrä. Kun vettä on 6 desiä, sitä on 2 x 3 desiä. 3 desiä on siis tarvittava riisin määrä. Ei voi olla niin vaikeaa, tällaisiahan me laskimme jo alakansakoulussa 1960-luvulla!
jos kakun ohjeen suurentamisessa lisäät leivinjauhetta vastaavasti, niin kakku menee perseelleen. mistä sen tietää, koska nuo suhteet säilyy ja koska ei =(
Tuosta ohjeesta kun lukee hieman rivien välistä niin tyhmempikin tajuaa, että tarvitaan 2dl vettä, hakattu mummo ja kourallinen pähkinöitä, jotta saadaan oikea vesi/riisi suhde.
jos menee laskut vaikeeks tai ei muuten saa oieaa määrää vettä,niin käyttäkää keitinpussiriisiä. Sitä onsillä Uncle Bensilläkin. Voi laittaa kattilaan paljon vettä ja sit pussukkaa keitetään ohjeen mukainen aika. Onnistuu aina!
Tästä samasta tulkinta-kysymyksestä on keskusteltu jopa Kuopion yliopiston biokemian labroissa. Matemaattisesti ajatellen ongelma on se että ohjeessa ei puhuta mitään mitä osia on kyseessä, yksi neljäsosa, yksi sadasosa vai yksi kolmasosa.
jossa lasketaan yhteen kalakukon osia, veljmiesten osia ja traktorinosia.
Jos jollekin todella on epäselvää, millä riisiä ja vettä pitäisi mitata, niin ehkä pitäisi puhua tilavuusmitoista.
Järkyttävän pitkä ketju ja aiheena riisin keittäminen! Voiko tämä olla totta? :D
1,5 dl riisiä. Se imee niin paljon vettä ja kun muija keittää, niin yli puolet vedestä kiehuu seinille. Max 2 dl riisiä. Miehesi on oikeassa.
Kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä ei ole sama kuin 1 osa riisiä ja 2 osaa vettä :D
Missäs väitettiin, että se olisi?
Numero 416
Kannattaisikohan sun lukea ko. viesti uudelleen?
Edelleenkin siitä saa sellaisen käsityksen että suhde 1:2 on sama kuin 2:6. Epäselvästi on kirjoitettu, jos tarkoitus on sanoa, että ne eivät ole sama.
Siinähän lukee näin:
"Jos suhde on kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä -> 2dl riisiä, 6 dl vettä tai vaihtoehtoisesti vaikkapa 1 dl riisiä, 3 dl vettä."
Siinä puhutaan ensin siitä oikeasta suhteesta, sitten yhtäkkiä joidenkin keskustelijoiden päättelemästä väärästä suhteesta, eikä mitenkään ilmaista että jompi kumpi on väärin, vaan ikään kuin ne ovat samaa.
Eli epäselvästi kirjoitettu.
Kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä ei ole sama kuin 1 osa riisiä ja 2 osaa vettä :D
Missäs väitettiin, että se olisi?
Numero 416
Kannattaisikohan sun lukea ko. viesti uudelleen?
Edelleenkin siitä saa sellaisen käsityksen että suhde 1:2 on sama kuin 2:6. Epäselvästi on kirjoitettu, jos tarkoitus on sanoa, että ne eivät ole sama.
Siinähän lukee näin: "Jos suhde on kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä -> 2dl riisiä, 6 dl vettä tai vaihtoehtoisesti vaikkapa 1 dl riisiä, 3 dl vettä."
Siinä puhutaan ensin siitä oikeasta suhteesta, sitten yhtäkkiä joidenkin keskustelijoiden päättelemästä väärästä suhteesta, eikä mitenkään ilmaista että jompi kumpi on väärin, vaan ikään kuin ne ovat samaa. Eli epäselvästi kirjoitettu.
"Jos suhde on yksi osa riisiä ja yksi vettä -> 1dl riisiä, 1 dl vettä
Jos suhde on yksi osa riisiä ja kaksi osaa vettä -> 1 dl riisiä, 2 dl vettä.
Jos suhde on kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä -> 2dl riisiä, 6 dl vettä tai vaihtoehtoisesti vaikkapa 1 dl riisiä, 3 dl vettä."
Tuossahan on vaan esimerkkejä erilaisista tilanteista. Mikä suhteista muka on väärin?
Kuva Luulenpa, että kuvaa ei ollut tarkoitus tulkita ihan noin kirjaimellisesti. Eiköhän kuvan laatijan ollut tarkoitus näyttää mammoille perusteellisen kuvan avulla, millaiset määrät mitäkin pitää olla.
Kyllä se jaksaa perverssisti riemastuttaa, että aina muutamat jaksavat antautua niin yksityiskohtaisesti valaisemaan järjellään perus palstalaisen kallonsisäistä kalenteririippumatonta kaamosta. sitä ei valaise kuin saunanjälkeinen pano, lauantainen sidukka-annos ja loppukuinen kuukupin huuhtelu. Ei riisikupin.
Kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä ei ole sama kuin 1 osa riisiä ja 2 osaa vettä :D
Missäs väitettiin, että se olisi?
Numero 416
Kannattaisikohan sun lukea ko. viesti uudelleen?
Edelleenkin siitä saa sellaisen käsityksen että suhde 1:2 on sama kuin 2:6. Epäselvästi on kirjoitettu, jos tarkoitus on sanoa, että ne eivät ole sama.
Siinähän lukee näin: "Jos suhde on kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä -> 2dl riisiä, 6 dl vettä tai vaihtoehtoisesti vaikkapa 1 dl riisiä, 3 dl vettä."
Siinä puhutaan ensin siitä oikeasta suhteesta, sitten yhtäkkiä joidenkin keskustelijoiden päättelemästä väärästä suhteesta, eikä mitenkään ilmaista että jompi kumpi on väärin, vaan ikään kuin ne ovat samaa. Eli epäselvästi kirjoitettu.
"Jos suhde on yksi osa riisiä ja yksi vettä -> 1dl riisiä, 1 dl vettä
Jos suhde on yksi osa riisiä ja kaksi osaa vettä -> 1 dl riisiä, 2 dl vettä.
Jos suhde on kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä -> 2dl riisiä, 6 dl vettä tai vaihtoehtoisesti vaikkapa 1 dl riisiä, 3 dl vettä."
Tuossahan on vaan esimerkkejä erilaisista tilanteista. Mikä suhteista muka on väärin?
Luin koko ketjun. Me ollaan hävitty tää peli, jos kansakunta on oikeasti näin typerää. Ihmiset tässä keskustelussa ja minä joka luin koko roskan. Ei ihme, että kotitaloudet ylivelkaantuu ja talous menee päin honkia kun ei edes perusmatematiikka (ala asteen 2. luokka) onnistu.
Aloittajalle pikkukysymys: miehesi ei taida olla kovin korkeasti koulutettu?
Jos sinulla on euro ja miehelläsi on kaksi, yhteensä teillä on kolme euroa. Montako euroa sinulla on? Entä miehelläsi? Nämä vastaukset kertovat sinulle myös, että montako osaa euroista teillä on. Sinulla on 33% eli 1 osa (1/3), miehelläsi 66% eli kaksi osaa (2/3). Kun vaihdat tähän esimerkkiin sanan euro tilalle riisin ja veden, niin saat vastauksesi. 1 desi riisiä, 2 desiä vettä. 2 desiä riisiä, 4 desiä vettä. Yksi uima-altaallinen riisiä, kaksi altaallista vettä.
Ja tiedän, että ohje on ihan hanurista, mutta noin se ohje sanoo. Ja sorry noista rahaesimerkeistä, tarkoitus ei ollut mitenkään väittää että naisilla olisi vähemmän rahaa. Sinulla kuitenkin todistettavasti on enemmän järkeä.
Miehelle terkkuja :)
Ps. Kolme miinus kaksi= Onko se yksi vai kaksi? Saapa nähdä postittuuko tämä viesti...
Kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä ei ole sama kuin 1 osa riisiä ja 2 osaa vettä :D
Missäs väitettiin, että se olisi?
Numero 416
Kannattaisikohan sun lukea ko. viesti uudelleen?
Edelleenkin siitä saa sellaisen käsityksen että suhde 1:2 on sama kuin 2:6. Epäselvästi on kirjoitettu, jos tarkoitus on sanoa, että ne eivät ole sama.
Siinähän lukee näin: "Jos suhde on kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä -> 2dl riisiä, 6 dl vettä tai vaihtoehtoisesti vaikkapa 1 dl riisiä, 3 dl vettä."
Siinä puhutaan ensin siitä oikeasta suhteesta, sitten yhtäkkiä joidenkin keskustelijoiden päättelemästä väärästä suhteesta, eikä mitenkään ilmaista että jompi kumpi on väärin, vaan ikään kuin ne ovat samaa. Eli epäselvästi kirjoitettu.
"Jos suhde on yksi osa riisiä ja yksi vettä -> 1dl riisiä, 1 dl vettä Jos suhde on yksi osa riisiä ja kaksi osaa vettä -> 1 dl riisiä, 2 dl vettä. Jos suhde on kaksi osaa riisiä ja kuusi osaa vettä -> 2dl riisiä, 6 dl vettä tai vaihtoehtoisesti vaikkapa 1 dl riisiä, 3 dl vettä." Tuossahan on vaan esimerkkejä erilaisista tilanteista. Mikä suhteista muka on väärin?
LOL.
Ps. taitaa ketjun aloittajan perheessä jo olla kuoltu nälkään, jos vielä miettivät, miten riisin kanssa oikein piti toimia.
jättäkää riisi kriisin koettelemille japanilaisille ja muille aasialaisille joiden ruokavalioon se kuuluu.
menkää ny hoitoo kuka jaksaa kinastella jostain riisistä vaihtakaa makaroniin ei tuu riitaa
En usko että teille on tästä väittelyä tullut, vaan yksinkertaisesti et tiedä miten riisiä keitetään ja epätoivoisesti haet täältä neuvoja HAHAHA!
Sanotaanko, että ketjussa joissain tapauksissa esitetty täysin luokaton matematiikantaito (etenkin nämä "se riippuu" -tapaukset) yhdistettynä sairaalloiseen haluun seurata kirjaimellisesti ohjeita ja reseptejä on sellainen syy miksi useat miehet eivät salli naistensa käyttää keittiötä.
Pitäytyisivät vaan niissä kalapuikoissa ja tillikermaviileissä.
P.S. Ajatelkaa kaikki sidukkaäidit noita osia drinkkiresepteinä. Viinakset varmaan on tutumpia kuin vedet ja riisit.