Rinnat ei enää pingota niin kuin alussa, onko maito loppumassa?
Silloin kun vauva syntyi ja muutaman ensimmäisenkin viikon aikana rinnat tuntui täyttyvän hirveästi. Oliko se sitä maidon nousua? Nyt vauva on 2kk, ja jo parin viikon ajan rinnat ei ole enää olleet niin täyteen pingottuneet, vaan löysemmät. Onko tuo joku merkki, että maito olisi loppumassa? Vai onko normaalia? Korviketta en ole kertaakaan käyttänyt. Vauva juo maidon tosi nopeesti, syötän yleensä molemmista rinnoista. Syöttövälit ovat melko lyhyitä, 2h on jo pitkä syöttöväli meille! Öisin tulee pitempiäkin välejä kuitenkin. Ensimmäisinä viikkoina rinnat oli tosi täynnä aamuisin, jos vauva oli nukkunut esim. 4h putkeen ilman imetystä. Nyt vauva syö kerran yössä toisesta rinnasta, eli toinen rinta voi yöllä olla käyttämättä 7-8h, eikä aamulla silti tunnu " täydeltä" . Kuitenkin vauva sitten nieleksii ihan hyvin, vaikka tissi tuntuukin tyhjältä. Tosin joskus tuntuu, että vauva saa tehdä paljonkin töitä, kun maitoa ei tahdo alkaa herumaan nopeasti.
Kommentit (6)
Mielestäni on ihan normaalia. Silloin aluksi kun maito ns. nousee niin rinnat tuntuvat kuin pingispalloilta. Maito ei noin vain lopu jos aktiivisesti imettää. Eli kun imetät niin lisäät samalla maidontuotantoa :)
Tsemppiä!
T: Nasulina ja neidit 3v ja 4kk
Olen melkis 8kk pojan äiti ja imetän edelleen. Tuossa vaiheessa itellänikin tuli rinnat jotenki " tyhjän" tuntusiks sen alun jälkeen. Johtuu vaan siitä et maidontulo on tasaantunut eli kysyntä kohdannut tarjonnan. Jos vauva syö ihan samoin kun ennenkin ja pissaa normaalisti niin ei syytä huoleen. Yleensä imettämällä maito ei lopu, heruminen voi olla tietysti välillä hitaampaa. Itelläni esim. kuukautisten alkaminen kun poika oli 3kk vaikutti selvästi maidon herumiseen. Se sitten vaati pojalta vähän totuttelua kun ei maito tullutkaan heti kun alko imeä.
Toivottavasti huojensi mieltäsi...
Pissaa tulee (mutta kakkaaminen on vähentynyt), mutta aika samalla lailla syö, kuin ennenkin. Edellisen lapsen kanssa tein sen " virheen" , että aloin samalla tavoin epäillä maidon riittävyyttä, ja annoin 2kk iästä lähtien korviketta ja se johti siihen, että maito loppui kokonaan 3kk iässä. Nyt haluaisin imettää pidempään.
Sillai siinä käy, että ei tule enää sitä pingotuksen tunnetta. Paitsi joskus jos vauva sattumoisin nukkuu yön läpeensä ja normaalisti on syönyt kerran tai 2 yössä. Minä imetän kohta 1v1kk poikaa edelleen 7-9 krt vuorokaudessa, rinnat ei tosiaan ole kuin joskus tiheämmän imun kauden jälkeen hieman taydemmän tuntuiset. Maitoa kuitenkin riitää, pissaa tulee hyvin vaikka veden juonti on aika olematon meillä, 3 kertaa päivässä ottaa muutaman kulauksen. Että elä ihmeess tuota ressaa :)
Kolmatta lastani imetän nyt täysimetyksellä, joten sillä kokemuksella voin " lohduttaa" : eli maidontuotannon tasaantuessa vastaamaan vauvan tarvetta maito ei enää nouse samanlaisena piikkinä, kuin silloin kun rinnat on haljeta. Rinnat voivat tosiaan tuntua aivan pehmeiltä, ja silti vauva saa sieltä kaiken tarvitsemansa. Samalla tavalla, kun vauvan tarvitsema maitomäärä jälleen lisääntyy, vauva alkaa tilata maitoa tiheän imun kaudella, rintasi vastaavat parin päivän viiveellä, ja maito nousee taas hetkellisesti samalla tavalla kuin imetyksen alussa eli rinnat pingottuvat.
Pidä vain huolta että juot itse vuorokaudessa runsaasti!
Onnea imetykseen!
Itekkin ihmettelin miksi tisut tuntui tosi yhjiltä muutama viikko synnytyksen jälkeen. Eräs lääkäri sitten kertoi, että se on normaalia, sillä rintojen normaali olomuoto on pehmeä, eikä kovan pingottunut niinkuin alussa. Maitoa tulee samalla lailla, ja jopa enemmänkin, mutta ns. tummettuminen häviää. Lisäksi hän sanoi, että vaikka maito loppuisikin, niin se mitä siellä tississä silti on, on aina paljon rasvaisempaa maitoa, kuin jos rinnat olisivat täynnä, sillä sehän merkkaa sitä, ettäsitä laihaa etumaitoa on myös paljon.