Lue keskustelun säännöt.
Haluiaisn vain olla en jaksa tehdä mitään. En kotitöitä, opiskella, töitä, urheilla, ulkoilla, shoppailla...
04.03.2008 |
Lapsi on 7-vuotias ja olen vieläkin kotona. Olen päivät vaan ja nukun ja lepäilen. En edes halua mennä töihin tai kouluun. Tykkään olla vaan kotona.
Olenko luuseri?
Kommentit (7)
Töissä on PAKKO käydä, et sais rahaa. yök
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tavallaan samat fiilikset. Munkin lapsi on jo ekaluokkalainen. Olen kotohoito-vuosien jälkeen opiskellut, ja se käy kyllä ihan työstä. (Opiskelen FM:ksi yliopistolla). Mutta PALJON PALJON nopeammin ja tehokkaammin olisin voinut opiskella! Tavallaan opinnot ovat ihan mielenkiintoisia, mutta inhoan niihin sisältyvää " pakkoa" . En koe olevani laiska, sillä kyllä tykkään koko ajan touhuta jotain (en siis tyyliin makaa sohvalla katsomassa telkkaa). Harmi vaan, että siitä kaikesta, mitä haluaisin päivisin touhuta, ei kukaan maksa. Haluaisin lukea ja kirjoittaa harrastuksenomaisesti, opiskella kursseja sieltä toisia täältä ihan mielenkiinnon, en valmistumisen ja työelämän, vuoksi (sosiaalitieteet, kasvatustiede, naistutkimus, taidehistoria ja psykologia kiinnostavat perusteiltaan. Samoin olisi ihana oppia pari uutta kieltä), haluaisin sisustaa, valokuvata, tehdä tiettyjä liikuntalajeja, joista nautin, opetella käsitöitä; ehkä kuvanveistoa, tehdä vapaaehtoistyötä vanhusten parissa...Ynnä muuta sellaista, josta ei makseta palkkaa.
Minulla ei ole MITÄÄN haaveita uran suhteen. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, onko minulla ura ja menestynkö työelämässä. Ikävä kyllä en ole mistään yhdestä asiasta niin kiinnostunut, että voisin tehdä juuri mielenkiinnonkohteestani päivätyöni (tai niin olen tehnyt, olen valinnut yhden kiinnostuksen kohteen ja lähtenyt opiskelemaan sitä...Opinnot kuitenkin matelevat, ja kauhulla jo ajattelen lähestyvää valmistumista ja työelämään rantautumista, joka monille on kai se päämäärä). Olen kai sitten luuseri, tai yltiö mukavuudenhaluinen...Tietenkään ihminen ei voi tehdä aina vaan niitä kiinnostavia juttuja. Vituttaa vaan, kun mitään motivaatiota työelämään ei rahallisen pakon lisäksi ole (tai tietty tietynlainen sosiaalinen paine...). Voi kun olisin löytänyt oikein rikkaan miehen, joka antaisi mun olla vaan kotirouvana ja harrastaa ja touhuta omiani. Ei painaisi ollenkaan mun itsetuntoa olla " miehen elätettävänä" ! Ja tosiaan, laakereillani en lepäilisi silloinkaan, vaan kyllä keksisin päivilleni täytettä; ihan sivistävää ja hyödyllistäkin sellaista!
ja itsestäni huolehtimisesta. Käytän nytkin jo päivittäisestä opiskeluajastani liian ison osan esim. kodin puunaamiseen ja ulkonäöstäni huolehtimiseen.
Rikas mies olisi siis saanut minusta sivistyneen (tai ainakin siihen pyrkivän), mutta ei uramielessä haastavaa (miehen mielestä uhkaavaa?), itsestään huolehtivan sievän vaimokkeen ja siistin ja kauniiksi puunatun kodin, johon tulla töistänsä. Eipä vaan kävellyt sellaista bisnesmiestä koskaan vastaan =(.
Vierailija:
Mulla on tavallaan samat fiilikset. Munkin lapsi on jo ekaluokkalainen. Olen kotohoito-vuosien jälkeen opiskellut, ja se käy kyllä ihan työstä. (Opiskelen FM:ksi yliopistolla). Mutta PALJON PALJON nopeammin ja tehokkaammin olisin voinut opiskella! Tavallaan opinnot ovat ihan mielenkiintoisia, mutta inhoan niihin sisältyvää " pakkoa" . En koe olevani laiska, sillä kyllä tykkään koko ajan touhuta jotain (en siis tyyliin makaa sohvalla katsomassa telkkaa). Harmi vaan, että siitä kaikesta, mitä haluaisin päivisin touhuta, ei kukaan maksa. Haluaisin lukea ja kirjoittaa harrastuksenomaisesti, opiskella kursseja sieltä toisia täältä ihan mielenkiinnon, en valmistumisen ja työelämän, vuoksi (sosiaalitieteet, kasvatustiede, naistutkimus, taidehistoria ja psykologia kiinnostavat perusteiltaan. Samoin olisi ihana oppia pari uutta kieltä), haluaisin sisustaa, valokuvata, tehdä tiettyjä liikuntalajeja, joista nautin, opetella käsitöitä; ehkä kuvanveistoa, tehdä vapaaehtoistyötä vanhusten parissa...Ynnä muuta sellaista, josta ei makseta palkkaa.Minulla ei ole MITÄÄN haaveita uran suhteen. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, onko minulla ura ja menestynkö työelämässä. Ikävä kyllä en ole mistään yhdestä asiasta niin kiinnostunut, että voisin tehdä juuri mielenkiinnonkohteestani päivätyöni (tai niin olen tehnyt, olen valinnut yhden kiinnostuksen kohteen ja lähtenyt opiskelemaan sitä...Opinnot kuitenkin matelevat, ja kauhulla jo ajattelen lähestyvää valmistumista ja työelämään rantautumista, joka monille on kai se päämäärä). Olen kai sitten luuseri, tai yltiö mukavuudenhaluinen...Tietenkään ihminen ei voi tehdä aina vaan niitä kiinnostavia juttuja. Vituttaa vaan, kun mitään motivaatiota työelämään ei rahallisen pakon lisäksi ole (tai tietty tietynlainen sosiaalinen paine...). Voi kun olisin löytänyt oikein rikkaan miehen, joka antaisi mun olla vaan kotirouvana ja harrastaa ja touhuta omiani. Ei painaisi ollenkaan mun itsetuntoa olla " miehen elätettävänä" ! Ja tosiaan, laakereillani en lepäilisi silloinkaan, vaan kyllä keksisin päivilleni täytettä; ihan sivistävää ja hyödyllistäkin sellaista!
Vierailija:
ja itsestäni huolehtimisesta. Käytän nytkin jo päivittäisestä opiskeluajastani liian ison osan esim. kodin puunaamiseen ja ulkonäöstäni huolehtimiseen.Rikas mies olisi siis saanut minusta sivistyneen (tai ainakin siihen pyrkivän), mutta ei uramielessä haastavaa (miehen mielestä uhkaavaa?), itsestään huolehtivan sievän vaimokkeen ja siistin ja kauniiksi puunatun kodin, johon tulla töistänsä. Eipä vaan kävellyt sellaista bisnesmiestä koskaan vastaan =(.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääsinsisäänkin kahteen hyvään kouluun ja laiskuuttani en vain jaksanut käydä loppuun :)
ap
Aamuisin en jaksaisi millään nousta sängystä ylös, siirrän herätyskelloa aina myöhemmäksi ja myöhemmäksi. Töihin menen vain koska tarvitsen ne rahat. Muuta elämää ei ole enkä jaksa hankkiakaan.