Onko sulla koskaan ikävä lapsuutesi kotia/kylää/paikkakuntaa?

Olen asunut sieltä pois jos kymmenen vuotta.

Viindyn mä täälläkin, mutta mun kaverit on siellä.

Noin 35-vuotiaana lakkasi ahdistamasta mennä sinne käymään.

ja vieläkin ahdistaa, vaikka muutin 14 vuotta sitten pois. tosin mulla on tuohon 35 ikävuoteen vielä muutama vuosi aikaa.

20v kiertolaisuuden jälkeen.



Monet ovat kysyneet miten olen viihtynyt, ihan kuin kotona olisi, on ollut vastaus.

Seitsemällä eri paikkakunnalla asumisen ja aina kaikessa alusta aloittamisen jälkeen oli ihanan helppoa kun tiesi mistä hakea passia, mistä soittaa hammaslääkäri, voiko lapsen viedä tuolle perhepäivähoitajalle, mistä kaupasta saa tuoreimmat vihannekset, missä on luotettava autokorjaamo jne

nykyisin koko paikka on uhrattu ääliöturismin alttarille. Tulee vaan paha mieli kun siellä käy. Se kyläpahanen on enää oman pääni sisällä...

16 vuotta lapsuutta ja nuoruutta Vantaalla ja vieläkin tulee käytyä samoilla nurkilla vanhemmilla, kauppakeskuksessa.

nykyisin koko paikka on uhrattu ääliöturismin alttarille. Tulee vaan paha mieli kun siellä käy. Se kyläpahanen on enää oman pääni sisällä...

kun on koko ikänsä (30v) asunut siellä missä on syntynyt ... ;)

Haaveilen ostavani sieltä joskus pienen loma-asunnon. Sukua ei enää asu siellä.

joskus ikävöin, onneks vanhemmat ja miehen vanhemmat asuu siellä eikä ole pitkä matkakaan



kaikkein suurin ikvä mulla on MUMMOLAAN, oi oi oi...maalle, ihania lapsuuden leikkipaikkoja! Muistoja joka kiven takana!

Itse olen tosi pienestä kylästä kotoisin.

Mutta muistelen kyllä niitä lapsuudenpäiviä, siellä oli tosi turvallista asua, teininä myös!

Mutta paljon huonoakin on esim. pienenä siellä ei paljon muuta voinu harrastaa ku tytöt telinevoimistelua ja pojat jääkiekkoa. Kai enemmän on tänä päivänä vaihtoehtoja, mut

ei kovin paljoa.

olen syntyjään pienestä kylästä, joka on jo kuollut. Siellä on vain kesäasukkaita.

Muutin pois sieltä 15-vuotiaana, läksin suoraan ulkomaille.

Vaikka lapsuus oli köyhää ja ankeaa ajoittain, niin kaipaan kuitenkin sitä aikaa ja niitä ihmisiä joista osa on jo kuollutkin.

Asuin peruskouluajan pienemmällä paikkakunnalla ja sinne liittyy hyviä muistoja ja ikävöin varsinkin sen aikaista kotia ja ympäristöä. Paikkakuntaan liittyy tosin ikaviä muistojakin enkä kaikkia toilailujani halua edes muistaa. En haluaisi sinne enää takaisin kuitenkaan muuttaa. Sen jälkeen muutin Helsinkiin jossa asuin nuoruuden ja sitäkin ikävöin mutta lasten lakia muutettiin maalla ja tänne jäädään.

Olen asunut yli 10 vuotta evakkona pääkaupungin liepeillä. Ei ole hauskaa olla vieraiden keskellä.

Olen muuttanut elämäni aikana niin monta kertaa ettei asuntoihin tai paikkoihin voi muodostaa tunnesidettä. SIksi olen lakannut ikävöimästä myös koulunkäyntipaikkakuntaani, joka sekään ei ollut syntymäpaikkani tai se paikka, jossa vanhempani nykyisin asuvat.. Lapsuuden muistot toki säilyvät hyvinä mielessäni, ja onneksi tapaan edelleen kouluaikaisia ystäviä, joiden kanssa on mukava muistella vanhoja, muun ohessa.

alle 10 minuutin kävelymatkan päässä lapsuudenkodistani.



Olen asunut muutenkin koko ikäni samasssa kaupungissa, Helsingissä. Koko lapsuuteni vietin samassa kodissa Etelä-Helsingissä, kodissa, jossa vanhempani vieläkin asuvat. Nuoruudessa muutin muutaman kerran Helsingin sisällä, mutta nyt perustettuani oman perheen löysimme unelmiemme kodin (tai siis siinä määrin unelmien, mihin resurssit riittivät) lapsuuteni asuinalueelta. Helsinki on koti.