mieheni kertoi: työkaveri jättää säännöllisesti 1 ja 4 vuotiaat yksin kotiin
siis täh!
Minulla ei tulisi mieleenkään.
Työkaveri menee ulkorakennukseen pelailemaan tietokoneella ja jättää lapset keskenään sisälle.
mieheni on kertonut että tämä perhe on jättänyt lapset yksin kotiin kun kumpikin vanhempi on töissä.
Tekisi mieli tehdä sosiaaliviranomaisille ilmoitus asiasta.
Kommentit (20)
Ei tuon ikäiset vielä ole todellakaan valmiita olemaan keskenään.
Mieti nyt, 1 vuotias ilman aikuista. Mun mielestä jo velvollisuus tehdä ilmoitus...
lapset yksin sisällä kun vanhemmat navetassa?
ei mikään kummallisuus siinä tapauksessa...
nainen töissä lidlisssä ja kuulemma iltavuoron jälkeen hommaa mymälässä niin ettei kerkeä ennen puolta yötä takaisin kotiin.
On kyllä niin outoa toimintaa.
Lastensuojelulla on varmaan aika paljon tekemistä että puuttuvatkohan he edes tuohon.
Tiedän toisen tuttavan joka on kanssa useasti jättänyt alle 2 vuotiaan yksin kotiin ja lähtenyt miehensä kanssa lenkille.
Kuinka yleistä tällainen on? minusta todella huolestuttavaa.
ap
1v ja 4v lapset yksin, kun käyn postilaatikolla ja pihan perältä hakemassa puita. Olen yh, eli on ihan pakko. No eipä noissa aikaa mene kuin pari minuuttia ja rauhalliset lapset.
Ikinä en kuiteskaan jättäisi tuota kauemmaksi aikaa lapsia keskenään.
tuskin julki tulee kuin jäävuoren huippu.
Tätä tää on nykyään.
...on ilta ja lapset nukkuu ja on itkuhälytin mukana, niin kyllähän silloin voi mennä piharakennukseen tai jonnekin muualle lähelle, mistä pääsee hädän tullen pian apuun.
En uskalla jättää heitä edes siksi aikaa keskenään, että veisin roskispussit ulos.
Ei voi edes p*skalla käydä niin että laittaa oven kiinni.
Ei 1- ja 4- vuotiaita jätetä yksin kotiin, kun vanhempi menee pelaamaan liiteriin tai vanhemmat ovat töissä! Tuollaisesta ei tarvitse edes miettiä, että pitääkö ilmoitus tehdä, vaan se tehdään. JOs tämä asia ei ole sinusta ilmoituksen arvoinen, niin millainen sitten on?!?
Laita miehesi tekemään se ilmoitus, kun työkaveri on sen hänelle kertonutkin.
Tai edes pienempi? Kyllä mäkin silloin jätän lapset yksin kun ovat päiväunilla jos tarvii hakea postit tai puita mutta en kun ne on hereillä (lapset 1 ja 3v). Tai sitten haen ne puut samalla kun ulkoillaan lasten kanssa eli ovat mukana. Noita lenkkeilyn ajaksi jättäviä yms en kyllä voi millään tajuta. Ei ole mitään hyvää syytä toimia noin. Ja vaikka lapsi olisikin rauhallinen niin ei 1 tai 2 vuotiaan kuulu olla yksin edes 5min! Kauhea hylätyksitulemisen tunne varmasti noilla lapsilla.
vaikka tiedän, että moni niin tekee (asutaan kerrostalossa). Meillä ei 4-vuotias edes suostuisi jäämään kotiin, ja en uskalla siksikään jättää, että meillä on koira. Joskus kun pienempi on nukkunut vaunuissa parvekkeella, niin ollaan isomman kanssa viety yhdessä roskat (asutaan muuten katutasossa).
Ja en ainakaan lasten nukkuessa mihinkään lähtisi, jos vaikka heräävät kesken unien. Isompi ainakin saisi sätkyn, muutenkin herkkä lapsi. Ja noi itkuhälyttimien toimivuus voi olla pettävää, kokemusta on siitäkin.
tai toisen pienen kanssa ellei ainakin ole kuuloetäisyydellä.
2 pientä jotka molemmat itse pääsee liikeelle ja touhuamaan ties mitä
vanhemmat pitäis passittaa hoitoon
olet osasyyllinen jos et tee ilmoitusta
kun käyn postilaatikolla. Silloinkin ajoitan sen niin, että lapset katsovat keskittyneesti lastenohjelmia. Yleensä pyrin hoitamaan roskikset ja postin haun joko yhdessä ulkoillessa tai sitten silloin, kun pienempi nukkuu päikkäreitä. Paria minuuttia pidemmäksi ajaksi en jättäisi, ovat juuri sellaisessa iässä että kaikkea sattuu ja tapahtuu...
eli noin alle minuutin. Isompi katsoo lastenohjelmia ja vauva on sitterissä aamulla kun haen lehden. Mutta jos pienempikin osaisi liikkua, niin en kyllä jättäisi hereillä ollessaan keskenään.
Ei kai nyt kukaan järkevä jätä noin pieniä yksin lenkin tai työpäivän ajaksi!? Kamalaa.
niin mitä ihmeellistä siinä on, että isä on ulkorakennuksessa. Äkkiähän siitä sisään pääsee, jos kuuluu jotain outoa. Sen sijaan en jättäisi yksin töiden takia.
PIenemmistäkin asioista on tällä palstalla käsketty ilmoittaa lastensuojeluun. Nyt kun jollakin on ihan oikeasti tämä tilanne, että lapset jää kahdestaan himaan, niin minkäänlaista kuohuntaa tämä ei saa. Korkeintaan: "et mitä sitten, mäkin jätän muksut himaan, kun käyn postilaatikolla." Postilaatikolla käyminen on hieman eri asia, kuin JÄTTÄÄ lapset yksin kotiin, siksi aikaa kun vanhemmat on töissä tai pelaamassa tietokoneella ulkorakennuksessa monta tuntia! 1- ja 4-vuotiaat lapset voivat tehdä kahdestaan kotona jo vaikka mitä vahinkoa itselleen. Ilmeisesti teidän mielestä on ok jättää noin pienet lapset kotiin? Mut mitäs sitten kun puuttuu se reimatec-puku ja gore tex- kengät? Tuleeko silloin suoralinja lastikseen?!?
...on ilta ja lapset nukkuu ja on itkuhälytin mukana, niin kyllähän silloin voi mennä piharakennukseen tai jonnekin muualle lähelle, mistä pääsee hädän tullen pian apuun.
saattaa lapsi ihan hiljaa hiippailla itsekseen vaikka veitsilaatikolle leikkimään, pistää mikroon metalliesineen ja sytyttää tulipalon tai pudota ikkunasta - ihan hiljaa vain. Ei pirahdakkaan itkuhälyttimes. Luota vaan siihen....
Mutta todellakin jos on totta, jokaisella joka tällaisesta kuulee on velvollisuus ottaa yhteyttä viranomaisiin.
Ei tulis mieleenkään. Meillä samanikäiset lapset ja vanhempi niistä menis ihan paniikkiin jos jäis yksin. Nykyään vien jo roskiksen ulos 20m päähän, mutta silloinkin pienempi nukkuu ja isompi katsoo ikkunasta.
Siskoni jäi joskus pienenä yksin kotikeittiöön kun äitini haki postia 60m päästä. 3-vuotias oli sinä aikana saanut rikki kukkapurkin ja viiltänyt laskimon ranteesta auki. Ei onneks tullu kuin tikki ja perhoslaastari. Ikinä en yksin jättäis.