Lasten jättäminen mummolaan - toinen näkökulma

mutta ei kaikkien mummot ja papat ole vanhoja!



minun vanhempani ovat 45 ja 47v ja miehen 54 ja 53v. Joten hyvin jaksavat lasten kanssa touhuta.

Tosin en moneksi päiväksi kehtaisi lapsia sinne viedä, jos ei ihan pakko tai isovanhemmat itse pyytäisi. Tiedän että heillä on omiakin menoja ja juttuja.

En mänyt lastani sellasen mummon vaivoiksi veisi, jonka jaksamisesta pitäisi olla huolissaan.

ja kinuaa aina, että saisi meidän rasavillipojat viikonlopuksi seurakseen. On nimittäin sinkku ja kaipaa tekemistä, tykkää viedä lapset esim laskettelemaan, pulkkamäkeen, uimaan tms.

Meillä mummu itse soittaa ja kysyy saisiko lapsia hoitoon kun on ikävä..



Kyllä ihmisestä jonka tuntee ja on yhteydessä viikoittain tietää jaksaako hän enää lasten kanssa.. tai minä ainakin huomaan, meillä anoppi aina virkeänä ja iloisena ottaa lapsia, jos ei haluaisi luulisi että olisi hiljainen ja valittelisi vaivojaan tai jotain mistä huomaisi että on väsynyt..

Lapsen vanhemmat olivat molemmat urakiitäjiä. He jo opiskeluaikoina alkoivat tehdä töitä. Niinpä he olivat aina joko töissä tai opiskelemassa. Lapsi (vain yksi ja ainoa) oli lähes aina mummilla. Mummi ei ollut vielä vanha - silloin ehkä jotain 45 vuotta. Hän myös tykkäsi lapsen lapsestaan, eikä halunnut hänen kärsivän siitä, että vanhemmat ovat aina menossa. Kuitenkin kun juteltiin, niin välillä mummilla oli todella paha mieli siitä, että oma tytär ei hoida lastaan, vaan on mieluummin koko ajan menossa.



Minun oma äitini on vanha, sillä hän on saanut minutkin jo 36 vuotiaana ja minä sain ensimmäisen lapseni 37 vuotiaana. Tämän lisäksi hän oli onnettomuudessa pian lapseni syntymän jälkeen. Tämän takia emme ole voineet hänelle lähettää lapsia hoitoon. Kerran vanhin lapsemme oli hänen luonaan kaksi viikkoa. Silloin lapsemme oli jo 8 vuotta. Sekin oli kuitenkin raskasta mummille, vaikka lapsemme osasi jo itse tehdä kaiken, eikä vaatinut samalla tavalla perään katsomista. Mummin luona osasi jopa itse mennä kauppaan, mutta silti äitini ei jaksanut olla lapsen kanssa.

Vierailija:

Lapsen vanhemmat olivat molemmat urakiitäjiä. He jo opiskeluaikoina alkoivat tehdä töitä. Niinpä he olivat aina joko töissä tai opiskelemassa. Lapsi (vain yksi ja ainoa) oli lähes aina mummilla. Mummi ei ollut vielä vanha - silloin ehkä jotain 45 vuotta. Hän myös tykkäsi lapsen lapsestaan, eikä halunnut hänen kärsivän siitä, että vanhemmat ovat aina menossa. Kuitenkin kun juteltiin, niin välillä mummilla oli todella paha mieli siitä, että oma tytär ei hoida lastaan, vaan on mieluummin koko ajan menossa.

Minun oma äitini on vanha, sillä hän on saanut minutkin jo 36 vuotiaana ja minä sain ensimmäisen lapseni 37 vuotiaana. Tämän lisäksi hän oli onnettomuudessa pian lapseni syntymän jälkeen. Tämän takia emme ole voineet hänelle lähettää lapsia hoitoon. Kerran vanhin lapsemme oli hänen luonaan kaksi viikkoa. Silloin lapsemme oli jo 8 vuotta. Sekin oli kuitenkin raskasta mummille, vaikka lapsemme osasi jo itse tehdä kaiken, eikä vaatinut samalla tavalla perään katsomista. Mummin luona osasi jopa itse mennä kauppaan, mutta silti äitini ei jaksanut olla lapsen kanssa.

Mistä lie tuo näppisvirhe:)

Kyllä se jalka nousee vieläkin. ;) En vie väkisin hoitoon, enempi se menee niin päin, että pyytävät lapsia sinne.

Mutta mummo itse ehdottaa, ja voimme itsekin kysyä kun mummo on sitä sorttia jolle ei tuota ollenkaan tuskaa kieltäytyä jos siltä tuntuu.

(ja on siellä oikeasti usein)

Molemmill jalka nousee yhä reippaasti ja molemmat oikein PYYTÄMÄLLÄ PYYTÄVÄT lapsimme hoitoon. Ja todella, oma äitini ottaisi lapset vaikka asumaan luokseen jos vain antaisimme.



En voi ymmärtää isovanhempia, jotka eivät halua olla lastenlastensa kanssa. Se on minusta todella surullinen asia.

on vielä nuoria, toiset on 47 ja 54v ja toiset 51 ja 57v. Kyllä niillä vielä jalka nousee ja reippaastikin.