Siis voi elama tata elitistialuetta. Ekaluokkalaisella pojallani on a) yli 200 euron kannykka b) viime vuonna ostettu hieno tietokone lattananayttoineen ja 24 tuuman oma tv huonees
ssaan. Tämä kaikki siksi, että on sattunut olemaan ylimääräisiä. Puhelimen sai Nokialle töitä tekevältä sedältään lahjaksi (oli ylimääräinen joku promopuhelin, ja sellainen pelipuhelin, jota kukaan aikuinen ei käyttöönsä halunnut.) Tietokone ostettiin viime syksynä pojan lähisukulaiselle, joka kuoli yllättäen joulun aikoihin. Tietokone jäi tuoreeltaan " ylimääräiseksi" , ja annettiin sitten lapselle. Ja tv oli vielä viime vuonna meillä olohuoneessa, mutta mies halusi siirtyä taulutv-aikaan, ja osti olkkariin uuden.
Minusta tämä on aika hyvä varustelu ekaluokkalaiselle (oma cd-soitinkin löytyy), mutta tällä pirun elitistialueella, jossa asumme, se ei ole ilmeisesti mitään. Lapsi puhui juuri eilen, kuinka sillä ja sillä on oma TAULU-TV huoneessaan. Siis tietokoneiden lisäksi näillä 7-vuotialla on omat isot taulutelkkarit ja tietysti kännykät viimeistä mallia. Lapsi kysyi silmät kirkkaina, että saako hänkin joskus oman taulu-tv:n, sellaisen ison kuin X:llä. Siis ekaluokkalaisellamme on nyt 24 tuuman telkkari, ja se ei ilmeisesti ole tarpeeksi iso.
Selitin lapselle, että oikeasti nuo ovat arvokkaita laitteita, eikä niitä TODELLAKAAN ole kaikilla lapsilla, eikä pidäkään olla. Poika kyllä hyväksyi selityksen, eikä olekaan mikään kinuaja-tyyppi...Hänellä nyt ei vaan tietenkään ole käsitystä tällaisten tavaroiden arvosta tai normaaleista käytännöistä niiden suhteen, sillä kaikilla hänen kavereillaan on - nyt jo ekaluokkalaisena - omat kännykät, tietokoneet ja jumalauta TAULUTELKKARIT. Meidän pleikkarikin on jo ihan out, kun pitäisi olla nintendo weet ynnä muut, jotka " kaikilla" ilmeisesti on.
Meillä ei olisi edes olohuoneessa taulutelkkaria, jos se minusta olisi kiinni (kun vanhakin tv toimi, oli minusta aika turhaa ostaa uusi, mutta mies nyt halusi). Ja pojalla ei tosiaan olisi omaa tietokonetta, ellei sellainen - täysin uusi ja käyttämätön - olisi sattunut perinnön mukana tulemaan. Eikä varmaan puhelintakaan, jos ei olisi sellainenkin ylimääräisenä tullut.
Onko tämä nyt ihan normaalia, että 7-8-vuotialla on kaikki pelit ja vehkeet? Oli vanhemmat sitten kuinka rikkaita tahansa? Ihan hirvittää, mitä se kilpavarustelu tulee olemaan muutaman vuoden päästä, ja miten me - keskituloiset hyvätuloisten asuinalueella - kasvatamme sitten lapsemme sen kilpavarustelun keskellä.
Kommentit (49)
Jos perhe on köyhä, niin ne rahat voisi käyttää muuhun kuin johonkin älyttömään telkkariin lapsen huoneessa!
Se oli kiva juttu. Saatin kuitenkin katsoa ihan vapaasti myös olkkarissa telkkaria, ei se kiellettyä ollut.
Vaikka meillä oli telkkarit, ei meillä silti ollut harhaluuloja siitä että saadaan kaikki mitä haluamme. Ei todellakaan saatu. Eikä olla mitenkään kieroon kasvettu noiden telkkareiden takia. Ei oo traumoja, ei sitten minkäälaisia.
Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka antaa. Voi hyvänen aika, tuli oikein paha olo, voi jestas mitä materialisteja. Yäk.
Sähkölaitteet (ainakin tuossa mittakaavassa; kännykkä, tietokone ja TV) säteilyttävät kyllä huoneilmaa aika tehokkaasti =-/.
Itse en ihan siitä syystä haluaisi ostaa meidän tytöille noita em. laitteita omiin huoneisiin.
Sevennän vielä, että tietokonetta lapsi ei juurikaan käytä. Sellaisen olisimme korkeintaan hankkinut hänelle (jonkun käytetyn halvan) myöhemmin; siinä vaiheessa kun se tulee relevantiksi koulutöiden takia, mutta kun tämä perintökone meille kärrättiin, ajateltiin, että laitetaan lapselle, sillä isoa uutta konetta hän ei saa käyttää, ja tosiaan tykännyt välillä tehdä jotain puuhasivuja netissä.
Kuten huomaatte, en ole itse kovin tekninen (joku jo naureskelikin minun " lättänänäyttö" -termilleni), ja en edes ymmärrä, mitä ne alle kouluikäiset tai alaluokkalaiset sillä tietokoneella sitten tekevät? Tai mitä he haluavat katsoa tv:stä, jos kerran vanhemmat pelkäävät, että sitä tuijotetaan koko ajan (salaa?). Ehkä poikakin on omaksunut tätä minun epäteknisyyttäni, sillä ei tosiaan ole vielä kovin kiinnostunut tv:n tai netin käyttömahdollisuuksista.
Eli siis tv on päällä klo 17-18 kun tulee kakkosen lastenohjelmat sekä viikonloppuaamuisin. Samalla lapsi puuhastelee jotain muuta, leikkii esim. lattialla. Tietokone on hänellä käytössä vain satunnaisesti, ehkä muutaman kerran kuussa. Että tuskin tästä kauheata säteilyhaittaa vielä on? Ennen nukkumaanmenoa meillä ei katsota tv:tä muutenkaan! Eikä elektroniikkalaitteet ole päällä.
Tietääkö joku, säteilyttääkö ne laitteet sitten suljettuinakin?
ap
Jos hänen piti kirjoitttaa proto eikä promo?
että kilpavarustelu voi olla kova joillakin alueilla. Tuntuu että mikään ei enää riitä, ei lapsille eikä aikuisille.
Muakin ärsyttää meillä vallitseva tavarapaljous, vaikka ei ole varmaankaan pahimmasta päästä. Lapset ovat saaneet lahjoina ihan hirveästi tavaraa, ja loppujen lopuksi monet jäävät vain lelulaatikkoon pölyttymään kun ei kaikilla ehdi ja kiinnosta leikkiä.
Olen ottanut sellaisen linjan että telkkaa eikä tietokonetta eivät lapset huoneisiinsa saa. Vanhempi on vasta kahdeksan, eikä ole vielä edes osannut vongata niitä sinne. En halua että kökkivät itsekseen omissa huoneissa katselemassa telkkaa tai pelaamassa. Kun ovat olkkarissa katsomassa, ovat siinä valvovan silmän alla. Ja tietsikka on olohuoneessa myös, niin että nähdään missä tokaluokkalainen surffailee. Mutta en osaa sanoa miten sitten kun ovat esim. murrosiässä, onko silloin " pakko" saada ne omiin huoneisiin.
Kännykkä on, vanha nokian perusmalli, sukulaiselta saatu.
Telkkari pienen lapsen huoneessa on aivan yhtä paha juttu oli se 12 tuuman mustavalko-tv, joka on peritty 10 vuotta sitten kuolleelta mummolta, joka osti sen vuonna 1972 tai sitten uusin iso useamman tuhannen taulu-tv. TV:n " pahuus" syntyy siitä, että yksin ja vahtimatta katsellessaan lapsi helposti katselee itselleen sopimattomia ohjelmia, ei tv:n hinnasta.
Mutta en minäkään pidä että pitäisi olla erityisen varakas hankkiakeen ison taulutelkkarin tai läppärin lapselle. Niitä saa tosiaan ihan halvalla tai sitten vähän kalliimmalla, ihan mistä haluaa maksaa.