Voin kertoa, että olin poliklinikka hoidossa reilu vuoden, jossain vaiheessa meinattiin passittaa osastolle en suostunut, eikä pakkohoitoon ollut riittäviä perusteita. Hoidon alun ja totaali retkahdukseni ajan lapsi asui äitini luona.
Kävin poliklinikalla kerran viikossa antamassa pissanäytteen. Tämän lisäksi keskustelua lääkärin ja omahoitajan kanssa. Lisäksi minut ohjattiin pidempi aikaiseen terapiaan ja sain lääkitystä päihdeongelmien taustalla oleviin psyykkisiin ongelmiin.
Kontrolli pissat päättyivät vuosi sitten ja aktiivinen hoito hieman sitä ennen. Nyt kaikki hyvin. Kannatti taistella, vaikka välillä tuntuu siltä, että ei kannattanut, mutta kannatti kuitenkin.